Suomalaisperhe lähtee rikastumisen toivossa siirtolaiseksi romaanissa, joka osoittaa synnyinmaan merkityksen muuttoliikkeessä - Kulttuuri | HS.fi

Suomalaisperhe lähtee rikastumisen toivossa siirtolaiseksi romaanissa, joka osoittaa synnyinmaan merkityksen muuttoliikkeessä

Katriina Ranteen oman suvun vaiheista Argentiinassa ammentava romaani näyttää, että juuret kaivautuvat syvälle.

Katriina Ranne kertoo romaanissaan erän suvun tarinaa neljän polven ajalta.

8.1. 11:11

Romaani

Katriina Ranne: Maa kuin veri. WSOY. 378 s.

En ihan heti tajunnutkaan, miten tärkeän näkökulman Katriina Ranteen Maa kuin veri tuo globaalista muuttoliikkeestä ja siirtolaisvirroista käytävään keskusteluun: ihminen ei hevin hylkää juuriaan, kulttuuriaan, uskoaan.

Romaanin alussa ollaan 1900-luvun alussa, ja Lahden seudulla asuva rautatieläis­perhe päättää lähteä kohti Argentiinaa ja sinne perustettavaa suomalais­siirtokuntaa, Colonia Finlandesaa. Perheen isälle on maalailtu haavekuvia maasta, jossa perhe voisi rikastua viljelemällä tupakkaa ja teenä juotavaa yerbaa.

Satapäinen suomalaisten joukko lähtee laivalla Saksan Bremenistä Argentiinan talveen heinäkuussa 1906. Härkävankkurit vievät perheen kohti omaa maapalstaa ja eksoottisia hedelmiä, vaurautta ja vapautta.

Lahdessa elämää ovat varjostaneet venäläiset santarmit ja köyhyys. Samaiset syyt ajoivat suomalaisia noina vuosina muihinkin suuntiin: muun muassa Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin.

Perille Argentiinan pohjoisosiin päästyään joukko ryhtyy raivaamaan itselleen kyläyhteisöä.

Alussa näkökulma on 15-vuotiaan Kaarlon, jolle elämä kotiseudulla on juuri ollut avautumassa. Elokuvista ja kaupungin riennoista Lahdessa haaveillut nuorukainen joutuu toiselle puolelle maailmaa keskelle aarniometsää. Tuttu puukko vaihtuu macheteen, viidakkoveitseen.

Helpompi ja vapaampi elämä osoittautuu tulijoille pian utopiaksi. Uudisraivaus on ylivoimainen tehtävä kaupungista tulleille siirtolaisille, jolla ei ollut osaamista maatöistä. Maa osoittautuu lähes viljelyskelvottomaksi.

Vastuksiksi osoittautuvat myös heinäsirkkaparvet, myyrät ja trooppiset sateet. Useimmat perheet jättävät peltotilkkunsa ja lähtevät maasta.

Romaanissa seurataan Kaarlon perhettä neljän sukupolven ajan nykypäivään saakka.

Viimeisenä äänessä on sademetsässä asuva Aina, siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Aina puhuu suomea, vaikkei edes hänen Argentiinassa syntynyt isoäitinsä ole koskaan käynyt Suomessa.

Hämmästyttävää, että äidinkieli siirtyy noinkin kauas noin kaukana – ja tokihan Ranne on aihetta paljon tutkinut.

Teoksen kimmokkeena on ollut Ranteen Argentiinaan emigroituneen isoenon tarina. Kirjailija on tavannut romaaniaan varten Argentiinassa suomalaisten jälkeläisiä, joiden haastattelut toimivat fiktiivisen romaanin aineksina.

Maa kuin veri ja sen ihmiset pysyttelevät tiukasti Colonia Finlandesassa. Muu Argentiina on kaukana, Suomi on henkisesti paljon lähempänä.

Argentiina ja argentiinalaiset ovat romaanissa utuinen lavaste. Romaanin perusteella näyttää, että suomalaiset ovat eläneet pitkälti omissa oloissaan ja vain jotkut ovat solmineet liittoja paikallisten kanssa.

Kaarlon perhe seuraa kaukaisen Suomen tapahtumia, vaikka posti kulkeekin hitaasti. Kun Suomessa puhkeaa sota, palaamista suunnitellut ja sitä varten säästöjä kerännyt perhe päättää olla lähtemättä.

Huoli Suomessa sodan jaloissa elävistä sukulaisista on kuitenkin kova ja heille lähetetään avustuspaketteja – vaikkei itselläkään ole mitään ylimääräistä.

Mitään hienompaa, parempaa tai vauraampaa Kaarlon perhe ei neljän sukupolven aikana Argentiinassa onnistu saavuttamaan.

Pettymykset seuraavat toisiaan. Jonkinlainen hinta koti-ikävästä ja ulkopuolisuudesta on maksettava aina.

Maa kuin veri osoittaa, että ihmisen ikiaikainen tarve selviytyä ja kurottaa kohti parempaa elämää itselleen ja lapsilleen on aina ollut väkevä – eikä ole kadonnut mihinkään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat