Normaalioloissa Sauli Zinovjevin pianokonsertto olisi otettu innostuneesti vastaan – nyt se soi tyhjälle salille - Kulttuuri | HS.fi

Normaalioloissa Sauli Zinovjevin pianokonsertto olisi otettu innostuneesti vastaan – nyt se soi tyhjälle salille

Uusromanttinen, yleisöystävällinen uutuusteos pursuaa mielikuvitusta.

Sauli Zinovjev (vas.), Víkingur Ólafsson ja Klaus Mäkelä.

8.1. 14:16

Klassinen

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 7.1. Klaus Mäkelä, kapellimestari, Víkingur Ólafsson, piano. – Zinovjev, Sibelius.

Sauli Zinovjevin (s. 1988) pianokonserton täytyi odottaa yli kaksi vuotta kantaesitystään. Se valmistui jo alkusyksystä 2019 Radion sinfoniaorkesterin ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin tilauksesta.

Nyt RSO esitti sen vihdoin viimein – tyhjälle salille. Jos sali olisi ollut täynnä yleisöä, Zinovjevin yleisöystävällinen, uusromanttinen konsertto olisi varmaan saanut innostuneen vastaanoton.

Konsertto noudattaa perinteistä kolmiosaista konserttokaavaa, ja sen muotokokonaisuus vaihtelevine tunnelmakaraktääreineen on helppo hahmottaa.

Konserton rakenteessa ei ole mitään uutta ja kummallista eikä itse asiassa soivassa materiaalissakaan.

Uutta ja vaikuttavaa sen sijaan on se pursuava mielikuvitus, jolla Zinovjev käsittelee musiikin eri perinteistä ammentavaa ja inspiroituvaa aineistoaan.

Konsertto saa kuulijan tunteet liikkeelle, se herättää väkevää paatosta, lyyristä haaveilunhalua ja villiä leikkisyyttä. Se on suurieleinen ja vauhdikas virtuoosikonsertto, jossa on myös meditatiivisen rauhalliset puolensa.

Siksi se on kiitollista soitettavaa niin solistille kuin orkesterille.

Orkesterin resursseja Zinovjev käyttää usein maksimaalisesti, ja soittajien työnjaon hän on suorittanut niin tasapuolisesti, ettei RSO:n kukaan sektio voinut varmaankaan valittaa, ettei saanut tarpeeksi soitettavaa.

Islantilainen Víkingur Olafsson sai osoittaa melkein koko pianistisen taituriarsenaalinsa. Pianoteknisesti soolo-osuus on paljon velkaa Sergei Rahmaninovin pianokonserttojen runolliselle briljanssille ja kevyen säihkyvästi kiitävälle taituruudelle.

Flyygelin koko klaviatuuri oli ahkerassa käytössä diskantin helinästä syvien bassojen jyskytykseen.

Konsertto alkoi pianon tuiki tuiki tähtönen -tunnelmissa, johon äkäiset vaskirytmit toivat pientä uhan tunnetta.

Tästä ensiosa laveni pateettikseksi draamaksi, joka oli täynnä kontrasteja – muttei konflikteja. Zinovjevilla on taito sulauttaa värikäs materiaalinsa taidokkaasti intergroiduksi, orgaaniseksi kokonaispyörteeksi.

Toisteinen, tasaisten hitaiden rytmien hallitsema hidas osa oli mietiskelyn ja yksinäisyyden hetki. Finaalista puhkesi ilkamoiva ja joskus rymistelevä virtuoosinen leikki, joka rullasi ikiliikkujamaisesti ja jyskytti toccatamaisesti.

Tuliset kaksoisoktaavit ja raivoisat akordisyöksyt kruunasivat Ólafssonin mahtavan esityksen.

Klaus Mäkelä tunnetaan siitä herkästä tarkkuudesta, jolla hän poimii johtamiensa teosten kaikki yksityiskohdat ja nyanssit esiin. Niitä Zinovjevin konsertossa todella riitti. Samalla hän rakensi upean, säihkyvän ja räiskyvän kokonaismuodon.

Tyhjän salin yksinäinen tunnelma sopi Sibeliuksen neljänteen sinfoniaan. Mäkelä tuntui loihtivan sinfonian teemat kuin jostain hämäryydestä ja hiljaisuudesta.

Tunnelma vaihteli ahdistuksesta autuuden tunteeseen. Mäkelällä oli herkkä korva sinfonian tuskaisille triotonus-jännitteille ja mystisten harmoniavärien muutoksille.

Koko sinfonia oli salaperäisten metamorfoosien tummaa leikkiä. Mäkelän taidokkaan reittisuunnittelun ansiosta sinfonian usein katkelmallinen kulku vaikutti kohtalonomaisen vääjäämättömältä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat