Lavastaja Eeva Ijäs haki nuorena lavastustaiteen laitokselle, koska opettaja kielsi – ja jatkoi alan opetuksen kehittämistä vielä 40 vuotta valmistumisen jälkeen - Kulttuuri | HS.fi

Lavastaja Eeva Ijäs haki nuorena lavastustaiteen laitokselle, koska opettaja kielsi – ja jatkoi alan opetuksen kehittämistä vielä 40 vuotta valmistumisen jälkeen

Lavastaja Eeva Ijäs on kehittänyt lavastuksen opetusta jo omista opiskeluajoistaan asti.

Lavastaja Eeva Ijäs kotonaan. Kuvan yläreunassa myös Balilta tuotu lentävä Devi Sri -jumalhahmo.

9.1. 2:00 | Päivitetty 9.1. 9:51

Eeva Ijäksellä on aina ollut kipinä teatteriin.

”Ehkä kipinä tuli siitä, että lapsuudenperheessäni meitä oli viisi lasta. Kotona ei ollut oikein omaa rauhaa. Teatterin penkissä sai olla rauhassa”, Ijäs kertoo.

Jo teininä hän innostui Tšehovista ja Shakespearesta. Uusien ryhmämuotoisten teattereiden, kuten vuonna 1967 perustetun Ryhmäteatterin ja 1971 perustetun Kom-teatterin uudenlainen muotokieli kiehtoivat. Myöhemmin Ijäs teki freelancer-lavastajan työuransa pisimmän rupeaman juuri Kom-teatterissa.

Kuvallinen ilmaisu oli aina Ijäksen kiinnostuksen kärki, mutta tie lavastuksen pariin kulki mutkan kautta.

”Lukion kuvaamataidon opettajani kannusti kovasti minua pyrkimään Taideteolliseen korkeakouluun. Tosin hän sanoi, että pyri kaikille muille osastoille, mutta ’älä lavastukseen’. Siihen minulla ei hänestä ollut kykyjä.”

Ijäs tuumaa, että ehkä juuri tämän lausunnon takia hän lopulta pyrki lavastustaiteen laitokselle vuonna 1972. Tosin: ”En ihan heti uskaltanut pyrkiä, vaan hain ensin tekstiilitaiteen linjalle, jossa opiskelin vuoden. Opiskelin myös yliopistolla hetken muun muassa taidehistoriaa.”

”1970-luvullahan Taideteollisesta puhuttiin taistolaisuuden pesänä, mutta minä tykkäsin opiskelusta. Meillä oli ihania opettajia, kuten graafikko Teemu Lipasti.”

Lavastustaiteen opetus haki kuitenkin vielä muotoaan.

”Substanssiopetusta, kuten vaikka teatterihistorian opetusta, oli todella vähän. Meidät heitettiin Teatterikorkean silloiseen opetusteatteri Tikapuu-teatteriin ihan kylmiltään tekemään produktioita ilman että tiesimme esimerkiksi, mikä on fondi [maalattu taustakangas].”

Ijäs kertoo opiskelijoiden olleen itse hyvin aktiivisia opetuksen kehittämisessä.

Työ lavastustaiteen opetuksen kehittämisen eteen jatkui valmistumisen jälkeen 40 vuotta. Ijäs toimi vuosina 1977–2017 ensin Taideteollisen korkeakoulun ja yhdistymisen jälkeen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tuntiopettajana, lehtorina ja professorina sekä lavastustaiteen osastonjohtajana vuosina 1995–2000. Erityisesti hän keskittyi kehittämään yhteistyöaineita Teatterikorkeakoulun kanssa.

Ijäs iloitseekin sitä, että lavastuksen opetus siirtyi viime elokuussa Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun.

”Hienoa, että pitkän taistelun jälkeen Aalto-yliopisto suostui päästämään pienen osaston näpeistään. Se on ainoa oikea konteksti opetukselle. Asioita päästään tekemään yhdessä muiden alan opiskelijoiden kanssa alusta lähtien.”

Opettamisen ohella Ijäksen toinen suuri ammatillinen rakkaus on ollut Kom-teatteri.

”Jo opiskeluaikana ihailin kauheasti Kom-teatterin perustajiin kuulunutta lavastaja Måns Hedströmiä, joka oli myös opettajani.”

Vuonna 1986 Komin johtaja Pekka Milonoff soitti 10 vuotta freelancer-lavastajana toimineelle Ijäkselle ja ehdotti yhteistyötä.

Ijäksen vakituinen vierailu Komissa jatkui 26 vuotta. Ensimmäinen työ oli Joni Skiftesvikin Pystyyn haudattu 1986, viimeisen lavastuksensa Komiin hän teki vuonna 2012 Markus Nummisen kirjasta Karkkipäivä dramatisoituun esitykseen.

”Se oli kiehtovaa tekemistä. Kun aloitin, Komilla oli jo Kapteeninkadun oma tila, mutta kiersimme paljon.”

Ijäs pyrki olemaan mukana kiertueilla, mikäli opetustyö sen salli.

Niukkuus ja kiertäminen pakottivat keksimään uudenlaisia ratkaisuja. Resurssit olivat niukempia kuin laitosteattereilla, eikä omaa vakituista lavasteverstasta ja -henkilökuntaa ollut. Kädet oli upotettava saveen kyynärpäitä myöten. Ijäs muistelee maalanneensa ”henkensä edestä erinäisissä kellareissa”.

Myös puvustuksen suunnittelu lankesi varsinkin Komin alkuaikoina usein lavastajalle.

”Komissa se monesti ratkaistaan niin, että vaatteita ei kauheasti vaihdeta. En pidä itseäni kummoisena pukusuunnittelijana, mutten muista, että asiasta olisi syntynyt ongelmiakaan. Pekka Valkeejärvi kyllä olisi aina halunnut käyttää vain samoja housuja.”

Yhteistyö Pekka Milonoffin kanssa oli tiivistä. Ijäs ja Milonoff aloittivat aina lukemalla tekstiä yhdessä.

”Purimme tekstin osasiin ja rakensimme uudestaan. Olennaista oli löytää tekstin ominaislaatu ja syy tehdä juuri se teksti. Se oli todella kiehtovaa. Istuimme Milon työhuoneessa ja saatoimme olla hiljaa tuntitolkulla.”

Kom-teatteria suurempaa tuotantokapasiteettia työpari pääsi kokeilemaan Suomen Kansallisoopperassa, kun Milonoff ohjasi vuonna 2007 Punaisen viivan ja 2009 Aleksis Kiven.

Nyt Ijäs sanoo olevansa ”niin eläkkeellä kuin voi”. Hän harrastaa muun muassa croquis-piirustusta, mihin aika ei riittänyt työvuosina.

Eeva Ijäs

  • Syntynyt 1952 Helsingissä.

  • Valmistunut 1976 Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen linjalta.

  • Toiminut freelancer-lavastajana ja pukusuunnittelijana vuodesta 1976 mm. Lilla Teaternissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Kuopion Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Nukketeatteri Vihreässä Omenassa. Kiinnitettynä 1979–1980 Uppsala-Gävle Stadsteaternissa. Vakituisena vierailijana Kom-teatterissa 1986–2012.

  • Palkittu Vuoden opettajana Taideteollisessa Korkeakoulussa 2001, Valkoisen Ruusun ansioristi 2007, Lavastus- ja pukusuunnittelijoiden liiton Illusion-palkinto elämäntyöstä skenografina ja opettajana 2017.

  • Asuu Helsingissä, avoliitossa, kaksi lasta.

  • Täyttää 70 vuotta torstaina 13. tammikuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat