Mikä rikkoi Marimekon suunnittelijana juuri menestykseen pongahtaneen nuoren Vuokko Nurmesniemen ja Marimekon perustajan Armi Ratian välit peruuttamattomasti?
Tähän kysymykseen etsii uteliaana vastausta Jutta Ylä-Monosen kirjoittamasta Vuokko-elämäkerrasta, sillä kumpikin nainen on aiemmin vaiennut aiheesta. Armi Ratia kuoli vuonna 1979, eikä Vuokko Nurmesniemi ole halunnut kommentoida välien katkeamista sanallakaan. Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2015 Nurmesniemi sanoi kuitenkin kertovansa syyn mahdollisessa elämäkerrassaan.
Pari vuotta myöhemmin hän pyysi muun muassa muotoiluun erikoistunutta freelance-toimittaja Ylä-Monosta elämäkerturikseen. Lupaus hiljaisuuden rikkomisesta tulee elämäkerrassa lunastetuksi.
Vuoden 1957 syksyllä avattiin Marimekko-Boutique, uusi, erilainen ja kodikas myymälä, kauan ennen varsinaisen boutique-aallon alkamista, kertoi Ilta-Sanomien kuvan kuvateksti. Kuvassa Armi Ratia (vas.) ja Vuokko Eskolin-Nurmesniemi. – Elämäkerrassa yhteiskuvia Ratiasta ja Nurmesniemestä ei ole.
Keraamikoksi valmistunut nuori taiteilija Vuokko Nurmesniemi (s. 1930) oli Marimekon ensimmäisiä suunnittelijoita, ja ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu – Maija Isolan rooli Marimekossa oli alussa pieni, kirjassa todetaan. Marimekon jälkeen Nurmesniemen vaate- ja väriajattelu mullisti pukeutumista omassa Vuokko-yrityksessä.
1950-luvun lopulla Marimekossa Nurmesniemi yhdisteli ennakkoluulottomasti vahvoja värejä, sinistä vihreän rinnalle, keltaista ja pinkkiä, ja loi moderneja kuoseja. Hänen käsissään syntyivät muun muassa selkeät Tiibet- ja Piccolo-kuosit. Piccolo on tunnettu sittemmin erityisesti Jokapoika-paidasta. Metallinappinen Jokapoika oli unisex-vaate ja 1960–70-luvun taiteilijoiden ja vasemmistoradikaalien univormu. Paitaa on valmistettu tähän mennessä yli 500:na väriyhdistelmänä.
Sittemmin Nurmesniemi otti käyttöön vetoketjut, nepparit ja tarranauhat vaatteissaan, mikä oli ennenkuulumatonta. Hieno nainen ei käytä vetoketjuja, alleviivattiin kirjan mukaan Helsingin Sanomissakin.
Vuokko Nurmesniemi suunnitteli Hennika-kuosin Marimekolle vuonna 1953.
Vuokko-elämäkerta kertoo työläistaustaisen, äitinsä 15-vuotiaana menettäneen helsinkiläistytön tien yhdeksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja palkituimmista suunnittelijoista. Nurmesniemen (o.s. Eskolin) elämästä paljastuu paljon uutta, kuten vuoden mittaiseksi venynyt sairastaminen opiskeluaikana puhkeamaan päässeen umpilisäkkeen takia. Se puski luovuutta uuteen suuntaan, mutta aiheutti lapsettomuuden.
Vuokko Eskolin soutelemassa Turussa vuonna 1952 ystävän luona vieraillessaan. Nurmesniemi oli tunnettu käsivoimistaan, joita saven dreijaaminen vahvisti. Ehkä niissä oli myös suvun perintöä: Isän puolen suvussa oli vaikuttanut 1900-luvun alussa tunnettu voimanainen, Anna Eskolin. – Kirjan kuvitusta.
Vuokko Eskolin tunnettiin käsivoimistaan, ja kirjasta selviää, että isänpuoleisessa suvussa oli elänyt oikea voimanainen: sirkuksessakin esiintynyt urjalalainen Anna Eskolin, jota mainostettiin Euroopan voimakkaimpana naisena. Anna nosti kirjan mukaan esimerkiksi 50-kiloisen tangon, jossa roikkui useita aikuisia miehiä – ja punnersi käsivartensa suoriksi.
Marimekko kansainvälistyi varhain. Se sai kutsun tärkeään Milanon triennaaliin jo 1957, mutta protokolla- ja sääntösyistä muotinäytöstä ei voitukaan järjestää suunnitellusti avajaispäivänä – ajateltiin muun muassa, ettei vaatesuunnittelu edustanut taideteollisuutta. Näytös peruuntui lopulta kokonaan.
Nurmesniemen suunnittelemia marimekkoja tuli sen sijaan näyttävästi esille Milanon kuulun Rinascente-tavaratalon päämyymälän näyteikkunaan. Ikkunan suunnitteli muuan Giorgio Armani (s. 1934). Nykyään maailman tunnetuimpiin muodinluojiin kuuluva mies oli juuri aloittanut Rinascentessa harjoittelijana, lääkäriopinnot hylättyään.
”Armani teki ikkunoita, joissa mallinuket seisoivat päälaellaan tai tulivat ulos seinästä, kahden puolen La Rinascenten sisäänkäyntiä. Ajattelin heti, että hänessä on oikeanlaista luovaa hulluutta”, Nurmesniemi kertoo kirjassa.
Vuonna 1954 Vuokko Nurmesniemi poseerasi Viuhka-lehden kannessa. – Kirjan kuvitusta.
Bostonissa vuonna 1959 järjestetyn suomalaisen muotoilun näyttelyn seurauksena Nurmesniemen suunnittelemia vaatteita tuli myyntiin myös Yhdysvalloissa, ja hänestä kirjoitettiin muun muassa Life- ja Vogue-lehdissä. Jackie Kennedyn raskausaikanaan hankkimat kahdeksan marimekkoa olivat kaikki Nurmesniemen suunnittelemia. Uutistoimisto AP:n laajalle levinneen jutun otsikko vuonna 1960 oli Finnish Fashion for First Lady.
”Suomalaisessa lehdistössä kirjoitettiin, että Jackie Kennedy osti mekot siivousvaatteiksi”, muistaa Nurmesniemi nauraen. Sittemmin Designmuseo on onnistunut ostamaan kaksi Kennedyn omistamaa marimekkoa kokoelmiinsa.
Designmuseossa valmistellaan parhaillaan näyttelyä Vuokko ja Antti Nurmesniemen yhteistyöstä ja tuotannosta. Näyttely on avoinna yleisölle 28. lokakuuta 2022 alkaen aina huhtikuun 9. päivään 2023 saakka.
Vuokko Nurmesniemen mustavalkoinen Kakemono-kangas oli esillä Vuokko ja Antti Nurmesniemen ensimmäisessä yhteisessä näyttelyssä Galerie Artekissa vuonna 1957. – Kirjan kuvitusta.
Vuokko ja hänen puolisonsa, sisustusarkkitehti ja muotoilija Antti Nurmesniemi (1927–2003) olivat läheinen työpari ja kannustivat toisiaan. Puolisoon viitataan kirjassa usein, ja hänen yllättävä kuolemansa oli valtava järkytys.
Pariskunta solmi runsaasti kansainvälisiä yhteyksiä ja tutustui läheisesti muun muassa maailmankuuluun yhdysvaltalaiseen suunnittelijapariskuntaan Ray ja Charles Eamesiin.
Matkat paitsi Italiaan myös Meksikoon ja Intiaan olivat Vuokko Nurmesniemelle erittäin merkityksellisiä: Meksikossa hän tunsi tulleensa väriajattelunsa lähteille, ja 1960-luvun alun Intian-matka oli uskomaton, silmät avaava kokemus molemmille. Pari kävi muun muassa Chandigarhissa Himalajan juurella, jonne kuulu sveitsiläis-ranskalainen arkkitehti Le Corbusier oli suunnitellut kaupungin.
Kirjan tekstiä höystävät Antti Nurmesniemen aiemmin julkaisemattomat matkakirjeet, jotka Ylä-Mononen löysi Taideteollisuusmuseon arkistosta. Aikakaudelle kuvaavaa on, että suunnittelijat pitivät matkoistaan jälkikäteen esitelmiä, jopa lehdistötilaisuuksia, ja jakoivat tietoa ja vaikutelmia. Matkat olivat harvinaista ylellisyyttä.
Kihlatasku on saanut takaisin alkuperäisen nimensä oltuaan pitkään Iloinen takki. Klassikkovaate syntyi vuonna 1960. Vuonna 2020 se sai yllättävää julkisuutta, kun Hillary Clinton poseerasi mekkoon pukeutuneena Instagramissa. – Kirjan kuvitusta.
Jo Intiaan lähtiessään Vuokko Nurmesniemi oli päättänyt jättää Marimekon. Hän oli juuri tehnyt komean läpimurron, mutta kanssakäyminen Armi Ratian kanssa oli vaikeutunut, mikä painoi ja näkyi Nurmesniemen suunnittelussa. Hän ei ollut tyytyväinen kaikkeen suunnittelemaansa. Armi oli tullut mustasukkaiseksi ja alkanut tuntea kateutta, Ylä-Mononen kirjoittaa.
Ratia ei uskonut Nurmesniemen lähtöpäätökseen, mutta se ei muuttunut matkan jälkeen.
”Olin tehnyt siellä lähes kaiken, mutta olin kuitenkin vain työntekijä. Tämän asian ymmärtäminen sai minut tekemään lopullisen päätöksen irtautua Marimekosta”, Nurmesniemi kertoo kirjassa.
Tässä vaiheessa Marimekon perustajat Armi ja Viljo Ratia maksoivat hänelle ”korvauksen, joka oli huomattava”. Nurmesniemen tulkinnan mukaan Armi ajatteli, että pystyisi näin houkuttelemaan suunnittelijansa takaisin. ”Hän ei sanonut mitään, mutta se oli selkeä viesti.”
Vuokko Nurmesniemi koki kuitenkin itsenäistyneensä ja menneensä eteen päin. Kirjan mukaan Armi Ratia soitteli ympäriinsä ja kielsi alan ihmisiä antamasta Vuokko Nurmesniemelle töitä ja pitämästä yhteyttä. Myös vaikutusvaltainen Taideteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja H.O. Gummerus sai Armilta Vuokkoa koskevan ”ikävän kirjeen”. Sen sisältöä ei kirjassa avata.
Tilanne oli hankala, ja naisten monet yhteiset ystävät, kuten suunnittelija Birger Kaipiainen, yrittivät välittää sopua siinä onnistumatta. Armi Ratia oli kirjan mukaan pitkävihainen myös muille, esimerkiksi Marimekosta lähteneelle Jutta Zilliacukselle. Sittemmin poliittisen uran tehnyt Zilliacus toimi Marimekon varhaisissa näytöksissä mallina, kuten myös näyttelijät Kyllikki Forssell ja Elina Salo.
Marimekon muotinäytös Kasvitieteellisessä puutarhassa 24. huhtikuuta 1958. Mallina oli muun muassa näyttelijä Elina Salo, joka esitteli Vuokko Nurmesniemen suunnittelemia asuja.
Kolme vuotta Nurmesniemi kärvisteli kotona ja teki satunnaisia suunnittelutöitä. Hän kertoo selvinneensä hengissä aviomiehen ja ystävien avulla.
”Olin antanut Marimekolle kaikkeni, tehnyt töitä suurella innolla ja sydämellä. En ollut henkisesti tarpeeksi kypsä ottaakseni vastaan sen kaiken, mitä Armi sai ympärilläni aikaan”, Nurmesniemi kertoo kirjassa. “Otin sen rankasti itseeni ja kärsin hirveästi. Ihmettelin, mistä Armi oli sen mustamaalauskampanjansa keksinyt. Käperryin itseeni.”
Voimia kerättyään Vuokko Nurmesniemi palasi komeasti omissa nimissään, Vuokko-tavaramerkillä. Myymälä oli Helsingissä Merikadulla, ja pian myös kesämyymälä Pohjoisesplanadilla, Maire Gullichsenin kannustuksesta Artekin yhteydessä.
Tuotanto oli aluksi pienimuotoista ja täysin kotimaista: leikkaajat työskentelivät Vuokon tiloissa, ja vaatteiden ompelusta vastasivat kotiompelijat.
Suunnittelijana Vuokko Nurmesniemi panosti kurinalaisuuteen, selkeyteen ja hyvin varhain myös ekologisuuteen. Porvoon Emäsalossa sijainneen kesämökin lähellä tapahtuneen öljytankkerionnettomuuden myötä hän hylkäsi ajatuksen käyttää öljypohjaisia materiaaleja, ja yrityksen muovipussit vaihdettiin ruskeisiin paperipusseihin.
Vuokko Oy:n kevätmuotia esiteltiin 29. huhtikuuta 1971 Vuokon liikkeessä Helsingissä. Vuokko Nurmesniemen vaatteissa korostui pelkistyneisyys ja mukavuus.
Vuokon puhdaslinjainen suunnittelu on huomattu laajasti kansainvälisesti, ja se on myös vaikuttanut muihin. Esimerkiksi merkittävä japanilainen suunnittelija Issey Miyake (s. 1938) on inspiroitunut Vuokon vaatteista. Suunnittelijat ovat tavanneet Nurmesniemen mukaan kerran, ”erään museon” avajaisissa Lontoossa. Minkä museon, jää epäselväksi. Kirjassa on muitakin hiukan epämääräisiksi jääviä viittauksia.
Vuokko, you are my designmother, Miyaken kerrotaan joka tapauksessa sanoneen ja halanneen lujaa.
Vuokko Nurmesniemi ylistää luottovalokuvaajansa Max Petreliuksen taitoja: ”Hän loi kuviinsa maagisen tunnelman, mutta lisäksi vaatteet esitettiin niin, että katsoja ymmärsi kuvasta, millainen vaate on pienintä yksityiskohtaa myöten.” Kuvassa Petreliuksen ja Nurmesniemen yhteistyönä syntynyt tunnetuin kuva Pyörre-puvusta. – Kirjan kuvitusta.
”Ymmärrän hyvin, mitä Miyake tarkoitti. Hänen mallistonsa muistuttivat jossain vaiheessa hyvinkin paljon Vuokkoa. -- Miyake ei kuitenkaan mielestäni kopioinut minua, vaan hän on erittäin taitava ja luova suunnittelija”, Nurmesniemi kommentoi kirjassa.
Hänen oma suosikkinsa muotisuunnittelijoista on pysynyt vuosikymmenestä toiseen samana: Balenciaga eli espanjalaisen Cristobal Balenciagan (1895–1972) perustama muotihuone, jonka mallistoja Nurmesniemi kertoo seuraavansa edelleen.
Vuokon nopea kansainvälistyminen johti 1980-luvulla hallitsemattomaan kasvuun, ja yritys ajautui konkurssiin vuonna 1988. Omistajaksi tuli ruotsalainen Eiser-konserni, mutta uusi konkurssi oli jo oven takana. Vuonna 1992 Nurmesniemi osti tuotemerkkinsä takaisin itselleen.
Tällä hetkellä Vuokolla on edelleen myymälä Korkeavuorenkadulla, vaikka pääosa myynnistä on siirtynyt verkkoon.
Vuokko Nurmesniemi kuvattuna kotonaan Kulosaaressa vuonna 2015 HS:n haastatteluun.
Nurmesniemi on jakanut mielellään oppejaan esimerkiksi Aalto-yliopiston opiskelijoille. Katkeruuksia menneistä ei tunnu jääneen, vaan hän tuntee saaneensa ”oikeastaan liian paljon”: Yleisön hyväksynnän, asiakkaiden hyväksynnän, valtiovallan tunnustuksen. Nurmesniemi valittiin esimerkiksi taiteen akateemikoksi vuonna 2007.
Kirjan perusteella vaikuttaa siltä, että vuosikymmenten ajan hän on onnistunut pysymään uskollisena omille ihanteilleen, menemään aina eteen päin.
Jutta Ylä-Mononen: Vuokko. Muotoilija Vuokko Nurmesniemen elämä ja ura. Siltala. 313 s.