Miksi ihmeessä joku halusi tappaa lauttasaarelaisen historianopettajan? Eeva Loukon onnistunut esikoisdekkari aloittaa uuden sarjan - Kulttuuri | HS.fi

Miksi ihmeessä joku halusi tappaa lauttasaarelaisen historian­opettajan? Eeva Loukon onnistunut esikoisdekkari aloittaa uuden sarjan

Kotikutoisuus nousee kunniaan Eeva Loukon esikoisdekkarissa.

Tältä Lauttasaaren uimarannalta katoaa kaksi lasta Eeva Loukon romaanissa.

5.1. 15:07

Romaani

Eeva Louko: Onnellisten saari. Otava. 396 s.

Kun kevät koittaa, ja pyöräily muuttuu mukavaksi, täytyypä taas pistäytyä Lauttasaaren Kasinonrannassa. Tällä kertaa vilkaisemassa, miten hyvin siihen uimarantakaistaleelle mahtuu muutamat ruumiit, ja mikä mahtaa olla se Tiirasaarentien ikkuna, jonka takana aina tiettynä kellonaikana päivystää arvoituksellinen hahmo.

Särkiniementietä pitkin aion pyöräillä kohti Lauttasaaren eteläkärjen saunaa, koska siellä tapahtuu myös. Kuten monessa muussakin tutussa osoitteessa viestinnän ammattilaisen – ja mitä ilmeisimmin lauttasaarelaisen – Eeva Loukon (s. 1982) esikoisdekkarissa Onnellisten saari.

Tällaisen miniatyyrimaailman huolellisesti rakennettu arvoitus siitä, miksi ihmeessä kukaan halusi tappaa saaren koulusta eläköityneen hyvätapaisen historianopettajan, antaa Loukon uralle lentävän lähdön. Luvassa on kokonainen dekkarisarja.

Tietenkin on. Se on kustannusbisneksen tapa.

Loukon kohdalla miljöön ja henkilöiden kierrättämisestä ei voi olla pahoillaan. Lukija koukuttuu pällistelemään, mitä kaikkea katkeraa mieltä ja onnettomuutta hän onnistuu loihtimaan ihan siihen silmien eteen. Saarelle, jota onnelliseksi sanotaan.

Kirjan tapahtumien taustalla vaanii uimarannalta 1970-luvulla kadonneiden lasten kirous.

Päähenkilö, hiukan yli kolmekymppinen Ronja Vaara, sai Lauttasaaresta tarpeekseen pian ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ja muutti etsimään toimittajan hommia ja itseään Lontooseen saakka.

Pikku visiitit synnyinseudulle pitävät yllä yhteyttä muutamaan vanhaan kaveriin. Isä – se historianopettaja – jää etäiseksi.

Kunnes koittaa aika tutustua: poliisista soittavat, että isä on löydetty kuolleena Kassarin rannasta.

Paluu ”onnellisten saarelle” merkitsee myös paluuta omaan lapsuuteen, nuoruuden tärkeisiin ystävyyksiin ja ihastuksiin sekä ennen muuta siihen, mitä elämässä pitäisi valita: parisuhde ja perhe vai itsenäisyys ja työ, kas siinäpä pulmia murha-arvoituksen kylmäävään kylkeen.

Pala palalta käy selväksi, ettei edellinen sukupolvi ole päässyt yhtään helpommalla, vaikka kulissit on ollut pakko pitää.

Toisin sanoen Eeva Louko naputtelee kadunkulmien, rantojen ja pusikoiden kartalla yhteen vuosikymmeniä, elämännäkemyksiä, unelmia ja poliisityötä.

Viimeksi mainittu tosin vaikuttaa hänen esikoisteoksensa ulkokohtaisimmalta ainekselta. Johtava rikostutkija on Onnellisten saaressa olennainen osa palapeliä romanttisen ulottuvuuden kannalta, ei työnsä tähden.

Kustantajan tiedotteessa Eeva Louko kertoo olevansa ”rikosromaanien suurkuluttaja” ja asuvansa ”vain kivenheiton päässä rannasta”.

Siten vaikkapa Jarkko Sipilän teosten tapainen viranomaisten tutkimuslinjojen seuraaminen jää Loukon rakennelmassa toissijaisiksi. Ehkä jonkinlaista hengenheimolaisuutta voisi hakea Outi Pakkasen Anna Laine -romaanien suunnasta: siviilit auttavat ratkaisemaan rikokset.

Voi sanoa, että Onnellisten saaressa on kysymys kuolemasta, mutta sen pääosaan nousee elämä. Jopa tulevaisuus.

Nordic noir -tyylisuunnan verikekkereiden sijaan Louko tarjoilee viehättävän kotikutoista jännitystä.

Alusta asti on selvää, että syyllinen lymyää lähellä, ties vaikka ihan Ronjan iholla.

Kieltämättä hänen säntäilynsä vaarasta toiseen, teinirakkauden paluu ja aavemaisuus Kassarin rannalla muistuttavat paikoin nuorten seikkailusarjaa, jolle voi vain hymyillä kuin viisikolle pulassa.

Olennaista kuitenkin on, että debytantti on rakentanut monisyisen, taitavan, yllättävän ja siten vallan viihdyttävän kuvion, joka kertoo lahjakkuudesta juuri tähän kirjallisuudenlajiin.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

HS:n palkinto jaetaan 28. kerran

  • Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto, 15 000 euroa, jaetaan marraskuussa parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle.

  • Palkinnon kymmenen finalistia nimetään lokakuun lopussa Helsingin kirjamessujen aikaan.

  • Tunnustus jatkaa vuosina 1964–1994 myönnetyn J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä.

  • Raatiin kuuluvat toimittajat Suvi Ahola, Arla Kanerva, Susanna Laari ja Antti Majander (pj.) sekä kirjailija Eino Santanen ja tunnustuksen viime vuonna romaanilla Sinun, Margot voittanut Meri Valkama.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat