Ihminen ei mahdu naisen raameihin, osoittaa Enni Vanhatapion toinen romaani, jossa puhuva torakka toimittaa yliminän virkaa - Kulttuuri | HS.fi

Ihminen ei mahdu naisen raameihin, osoittaa Enni Vanhatapion toinen romaani, jossa puhuva torakka toimittaa yliminän virkaa

Enni Vanhatapion Tyttöystävä-romaanissa nainen seurustelee ”hyvän miehen” kanssa, mutta tyttöystävän rooli ahdistaa.

Oulusta kotoisin oleva, nykyään Lontoossa asuva Vanhatapio oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi esikoisromaanillaan Absentia (Gummerus, 2018). Tyttöystävä on Vanhatapion toinen romaani.

10.1. 13:33

Romaani

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä. Otava. 163 s.

Nimettömäksi jäävä kertoja, suomalainen nainen, on parisuhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa. Kulttuurit kolahtelevat arjen asioissa, nainen pohtii paikkaansa ja tunteitaan.

Alkuasetelmaltaan Enni Vanhatapion Tyttöystävässä on paljon samaa kuin Saara Turusen viime vuoden Järjettömiä asioita -romaanissa, mutta Vanhatapio sukeltaa pimeämmille vesille.

Oulusta kotoisin oleva, nykyään Lontoossa asuva Vanhatapio (s. 1991) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi esikoisromaanillaan Absentia (Gummerus, 2018), joka käsitteli sisaruutta ja lähisuhdeväkivaltaa. Absentian tavoin myös Tyttöystävän kertoja ilmeisesti asuu Britanniassa ja seurustelee brittimiehen kanssa, vaikka tarkkaa paikkaa ei kirjassa kerrotakaan.

Mies on ”hyvä mies”, avoin ja ystävällinen, rakastava ja hellä. Naista tyttöystävän rooli kuitenkin ahdistaa, hän ei halua hoivata miestä eikä hän halua lasta. Hän kokee olevansa onnellisempi työssään mielenterveysongelmista kärsivien tyttöjen kanssa, heitä hän haluaa hoivata, olla tarvittu ja tärkeä. Vanhatapio itse on työskennellyt sosiaaliohjaajana asunnottomien tukipalveluissa ja naisten turvataloissa Lontoossa, ja kokemus näkyy, vaikka vain lyhyinä välähdyksinä.

Kuvatessaan vaikeutta sovittautua yhteiskunnan naiselle antamaan rooliin Tyttöystävä asemoituu osaksi hienoa jatkumoa, jota käytiin uraauurtavasti läpi jo vuonna 1989 Maria-Liisa Nevalan toimittamassa teoksessa ”Sain roolin johon en mahdu”. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Märta Tikkasesta Anja Snellmaniin, Eeva Kilvestä Marja-Liisa Vartioon, Sofi Oksasesta Sisko Savonlahteen – ja niin edelleen ja niin edelleen – naiset ovat teoksissaan käyneet läpi mahdottomuutta olla samaan aikaan oma itsensä ja toivotunlainen sukupuolensa edustaja.

Psykoterapiaa opiskeleva Vanhatapio käsittelee romaanissaan ihmisten välisiä suhteita tarkkasilmäisen taitavasti, ihmisen roolia ja yksinäisyyttä suhteessa muihin. Kun kertoja ei saa itseään sopimaan hänelle asetettuihin raameihin hän ei tiedä kuka hän on, mitkä ovat vaihtoehdot, kokeeko kukaan samoin.

”Eikö sinusta ikinä tunnu siltä että tämä on kaikki jotenkin vähän ällöttävää”, kertoja kysyy ystävältään. ”Että täytät Tomin elämässä jotain naisenmuotoista kohtaa, hän on laittanut siihen itselleen lapun että tähän joku nainen, ja sitten sinä esität sitä?”

”Tietysti tuntuu”, vastaa ystävä. ”Kaikista tuntuu.”

Itsensä keskellä vellova kertoja ei kuitenkaan ole avoin toisten kokemuksille. Vanhatapio osoittaa hienovaraisen tyylikkäästi, ja toisaalta hirtehisen mustan huumorin keinoin, ristiriidan yksinäisyyden ja itsensä ainutlaatuiseksi kokemisen välillä.

Kirjailija Enni Vanhatapio opiskelee psykoterapiaa.

Dialogipainotteisesta Absentiasta Vanhatapio on siirtynyt tiiviiseen, enimmäkseen monologina etenevään kerrontaan, jossa kertoja poimii ympäristöstään osuvia, satunnaisia, irrallisia ja olennaisia havaintoja.

Romaani on jaettu kahteen osaan, mikä on perusteltua, mutta herättää paikoitellen kysymyksen ensimmäisen osan tarpeellisuudesta. Jälkimmäisessä puolikkaassa ero ”hyvästä miehestä” on jo tapahtunut ja kertoja asuu vanhemman naisen luona, kerronnassa imperfekti on vaihtunut preesensiin. Kertojan nuoruus korostuu, hänen avuttomuutensa arjen edessä. Uusi työ televisiosarjan taustanäyttelijänä puolestaan korostaa entisestään ihmisen muottiin asettumisen tragikomediaa.

Lisää väriä kehityskertomukseen tuo läpi kirjan kertojan mukana kulkeva puhuva torakka. Kafkamaisen absurdit piirteet täyttävä hyönteinen tuo omalta osaltaan romaanin taustalle muun muassa Ian McEwanin Iso-Britannian pääministeriä kuvaavan Torakan (2018) ja kanadalaisen Rawi Hagen samannimisen, eksistentialistisen selviytymistarinan (2010), joista kummassakin ihminen muuttuu torakaksi.

Torakat ovat viihtyneet ihmisasumuksissa vuosisatojen ajan, joten ymmärrettävästi niillä on näkyvä paikka myös kulttuurituotteissa. Usein torakka on kuvattu vastenmielisenä, mutta Tyttöystävässä se saa pikemminkin toverillisen kommentaattorin roolin, heikkouksiin puuttuvan yliminän.

Torakka on selviytyjä, ja niin on myös nainen. Enni Vanhatapio kirjoittaa ihmiselle asetetuista odotuksista oivaltavasti, kevyen varmoin vedoin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat