The Weekndin uusi albumi on parhaalta mahdolliselta kuulostava poplevy, mutta se sortuu myös yliyrittämiseen ja suoranaiseen korniuteen - Kulttuuri | HS.fi

The Weekndin uusi albumi on parhaalta mahdolliselta kuulostava poplevy, mutta se sortuu myös yliyrittämiseen ja suoranaiseen korniuteen

The Weekndin uutuusalbumi on äärimmäistä studiokäsityötä, mutta valokeila osoittaa tähden viereen.

The Weeknd eli Abel Tesfaye kulkee uudella levyllään Michael Jacksonin jalanjäljissä.

11.1. 12:30

Pop / albumi

The Weeknd, Dawn FM, XO. ★★★

The Weekndin uutuusalbumi Dawn FM paljastaa heti aluksi hienoimman piirteensä: se pakottaa odottamaan. ”Mihin on kiire”, kysyy spiikki puolentoista minuutin intropaisuttelun päätteeksi, ja käynnistyvän Gasoline-kappaleen kertosäe alkaa vasta puolentoista minuutin kohdalla.

Samoin kolmannen biisin How Do I Make You Love Me?:n limittyessä Take My Breath -singleen kuullaan kymmeniä sekunteja huohotusta. Ja taas jo säkeistöä saa odottaa pitkälle toista minuuttia.

Vastustamattoman pitkät kaaret ovat selvä vastareaktio uuden popin kärsimättömyydelle, Tiktok-keskittymiselle ja kahden minuutin hiteille. Toisaalta ne ja pidennetyt miksaukset ovat elimellinen osa diskon historiaa – nimenomaan suuri ja eeppinen diskolevy Dawn FM:stä on puserrettu vaikka väkisin.

Huumeisella mutta huippumodernilla r&b:llä uransa 11 vuotta sitten startannut kanadalainen Abel Tesfaye eli The Weeknd sai edelliselle levylleen After Hoursille (2019) kaiken kohdalleen. Levy kuulosti jokaiseen suuntaan peilaavalta, sopivasti menneeseen ja tarpeeksi tulevaan. Sen singlet In Your Eyes ja Save Your Tears olivat suuria hittejä, Blinding Lights suorastaan megalomaaninen.

Tekijäjoukosta löytyivät parhaat mahdolliset tähdet: hitintekijä Max Martin ja elektronimuusikkona tunnettu Daniel Lopatin.

Dawn FM on After Hoursin sisarlevy. Se on edeltäjäänsä patologisemmin 1980-lukulainen ja vähemmän moderni. Lopatin on ollut tekemässä suurinta osaa biiseistä, minkä kuulee niiden pintoihin sirotellusta korvasokerihuurteesta. Hän on levyllä täysin elementissään.

Lopatinin omilla levyillään käyttämä alias Oneohtrix Point Never pohjautuu väärin kuultuun radiotaajuuteen 106,7. Hänen kotikaupungissaan Bostonissa kanava soitti pehmeitä suosikkeja. Oneohtrix Point Neverin musiikki on aina kuulostanut asetelmallisilta mutta vääntyneiltä muistoilta FM-radioiden jingleistä ja särinöistä.

Vuoden 2020 albumi Magic Oneohtrix Point Never jäljitteli – tosin sumuisesti – muodoltaan radiota. No Nightmares -slovarilla vieraili Weeknd. Dawn FM on kuin levyn peilikuva. Myös se on rakennettu radiomuotoon välispiikkeineen päivineen, mutta Oneohtrix Point Neverin ääni-impressionismin sijaan kaikki on fotorealistisen tarkkaa. Dawn FM on parhaalta mahdolliselta kuulostava poplevy, mutta ei hirveästi sitä enempää.

Weeknd itse on kuvannut uutuutta liikenneruuhkassa tunneliin jumiutumiseksi – paitsi tunneli on ”kiirastuli” ja sen päässä näkyvä valo ”kuolema”.

Hän on jo vuosia sitten puhunut aikovansa oman sukupolvensa Michael Jacksoniksi. Kun urasuunnitelma on näin selvä, on hieman egoistinen hanke pyrkiä tekemään täsmälleen Jacksonin ajoilta kuulostava albumi – olkoonkin levyn ilmiselvin Jackson-biisi Sacrifice parasta mahdollista diskofunkia.

Toisaalta aika on Weekndin hankkeelle sopiva, ja siihen hänen maailmanmaineensa pohjautuu.

Musiikkitoimittaja Kelefa Sannehin popin historian genreittäin läpi käyvä, erinomainen kirja Major Labels esittää diskon historian altavastaajien historiana, tyylinä, joka herätti aitoja vastareaktioita.

2010-luvulle tullessa genret ovat sulautuneet yhteen, ja siksi Weeknd kelpaa kaikille: liki sadalle miljoonalle suoratoistokuuntelijalle ja niin kriitikoille kuin Radio Novan soitetuimmaksi kappaleeksi.

Dawn FM on Weekndin uran selvästi retrofuturistisin levy. Se ei jäljittele menneisyyttä, vaan pyrkii rakentamaan sen uudelleen kristallintarkasti moderneimmilla mahdollisilla välineillä ja nykynäkökulmasta käsin.

Ajanmukaisuutta korostetaan tekemällä kunniaa menneelle ja jättämällä perustukset näkyviin. Take My Breathin nakutus nyökkää Donna Summerille, Best Friends -välikkeessä on vihjaus Britney Spearsiin, How Do I Make Love With Me? tuo mieleen Pet Shop Boysin.

Viitteistä puuttuu kuitenkin leikkisyys ja riemu, toisin kuin vaikka samaa metodia käyttäneen Dua Lipan Future Nostalgia -levyltä.

Weeknd on irtoseksin ja dekadenssin sankari, siis vakava ja iloton artisti, mutta vakavuuden ja ilottomuuden ei välttämättä tarvitse tarkoittaa yliyrittämistä tai suoranaista korniutta.

After Hoursin viileyden sekaan on päässyt Dawn FM:llä harmillista pöhöttymistä, kuten megatähdillä usein.

Levy päättyy sanoihin: ”Nähdäksesi taivaan sinun on oltava taivaassa. Rauha olkoon kanssasi.”

Runon lausuu Jim Carrey.

Kriitikon valinnat: Kuvataiteilija Tuomas A. Laitisen esikoisalbumi on täysosuma

Kokeellinen / albumi

TAL, Sapiduz, Öm. ★★★★

Salaperäisillä installaatioillaan meritoituneen Tuomas A. Laitisen debyyttialbumi Sapiduz yllättää: se on kansainvälistä ykkösluokkaa oleva suomalainen debyytti. Levyllä soivat palasiksi silputut koraalit ja valtavia kirkkomaisia tiloja viistävät laserit. Niiden inspiraationlähteet ovat selvät. Holly Herndonin ja Lyra Pramukin äänenmuuntelu on elektronisen avantgarden kulmakivitekniikka. Vielä enemmän Sapiduzilla särisevät Tim Heckerin ja ohessa arvioitua Weeknd-levyä tuottaneen Oneohtrix Point Neverin ambient-sirpaleet. Mainituille tähdille Laitinen ei häviä lainkaan, pikemminkin heidän levyilleen kaipaisi Raven Matrix -biisin kaltaista tykittelyä. Jos jotakin musiikkia Suomesta kannattaa rummuttaa ulkomaille, niin Sapiduz.

Indie / rock / albumi

Bad Sauna, Potslojo, All That Plazz. ★★

1980–1990-lukujen kitaraindiessä oli hienointa, miten bändi toisensa jälkeen keksi jotakin ennen kuulematonta. Säröjen vääntäminen on nykyään kolme vuosikymmentä helpompaa, mutta silti moni tyytyy matkimaan esikuviaan. Felix Lybeckin johtaman Bad Saunan – tosi huono nimi muuten – toisella levyllä soittaa täysiverinen levyhyllybändi, joka ei yritäkään muuta kuin kopioida Dinosaur Jr.:n soundin suomen kielelle. Ikäihmisille bändin nostalgia riittää. Suomessa vaikuttaa möhisjoukko, joka hehkuttaa kritiikittä, jos joku täkäläinen on innostunut heidän indiekaanonsuosikeistaan. Siksi harmiton Kaikki kotona -single oli viime vuonna Radio Helsingin soitetuin kappale.

Elektroninen / EP

Burial, Antidawn EP, Hyperdub. ★★★

2000-luvun tärkein elektroninen artisti, lontoolainen Burial, on pitäytynyt albumin julkaisusta jo päälle 14 vuoden ajan. Antidawn on kuitenkin ep:ksi täyspitkä, 43 minuuttia. Sen elektromagneettinen spiritismi napsuu ja rahisee, mutta sitä ei ole rakennettu tanssimusiikista raapimalla, reivien jälkeisiksi laskuiksi. Levy on pulssiton äänikollaasi, ehkä jopa Burialin käsitys konkreettisesta musiikista ja sellaisenaan sukua The Caretakerin ja Demdike Staren kaltaisille dementoituneen elektronimusiikin tuottajille. Tehoja siitä saa irti pilvisten talvipäivien monokromaattisuudessa, vain ja ainoastaan kuulokkeilla.

Indie / elektroninen / single

Let’s Eat Grandma, Happy New Year, Transgressive. ★★★★★

Vuoden alun ihastuttavin popbiisi on oman poimintansa arvoinen. Brittiduo Let’s Eat Grandman edellinen levy I’m All Ears oli vuoden 2018 suosikkini. Sen jälkeen duo on purkanut elämän traagisuutta toisiinsa, he kertoivat The Guardianin tuoreessa haastattelussa. On siis luontevaa, että Happy New Year on onnellinen, euforinen ja ekstaattinen laulu sydänystävyydestä. Sen toinen toistaan seuraavissa nostatuksissa on sopivasti Robyniä, sopivasti Melodrama-ajan Lordea ja lopussa ilotulitus. Suomessa sen säkenöivä syntikkariffi – ei ihan Van Halenin Jump mutta melkein – kelpaisi varmasti Sannille. Duon kolmas albumi, Two Ribbons, ilmestyy huhtikuussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat