Suomalainen teatteri on käpertynyt lintukotoon, sanoo teatterinjohtaja Erik Söderblom – Espoon kaupunginteatteri lisää kansainvälisyyttä oman esityskanavan avulla - Kulttuuri | HS.fi

Suomalainen teatteri on käpertynyt lintukotoon, sanoo teatterinjohtaja Erik Söderblom – Espoon kaupunginteatteri lisää kansainvälisyyttä oman esityskanavan avulla

Espoon kaupunginteatterin johtaja Erik Söderblom kehottaa miettimään, miltä vaikuttaisi bändikentällä se, että Suomeen saapuisi vuosittain vain yksi tai kaksi pientä bändiä – kuten tilanne on kansainvälisten teatterivierailujen kanssa.

Théatre du Soleilin Les Naufragés du Fol Espoir on nähtävissä Espoon kaupunginteatterin uudella esityskanavalla 6. helmikuuta asti.

12.1. 11:32

Kun teatterit ovat taas joutuneet perumaan näytäntönsä tammikuun ajaksi, ovat digitaaliset näytännöt jälleen ainoa keino kokea teatteria.

Espoon kaupunginteatterissa alettiin jo pandemian alkumetreillä keväällä 2020 ideoida digitaalista kanavaa, jonka kautta teatteria voisi kokea kauempaakin.

Teatterinjohtaja Erik Söderblom sanoi tuolloin uskovansa, että esitysten striimaaminen voisi tulevaisuudessa olla huomattavasti yleisempää kuin aiemmin.

Viime marraskuussa Espoossa avautuikin uusi EspoonTeatteriPlus-kanava, jolla julkaistaan kuukausittain esityksiä maailmalta, omien esitysten tallenteita sekä esimerkiksi tekijähaastatteluita ja muuta esityksiä syventävää materiaalia.

”Tämä on ollut minulle sydämen asia, koska Suomessa tilanne kansainvälisten vierailujen suhteen on niin onneton. Täällä on käperrytty nurkkakuntaiseen kuvitteelliseen lintukotoon. Näitä suurenmoisia teatterintekijöitä ja suurenmoisia teoksia ei tunneta lainkaan”, Erik Söderblom sanoo ja vertaa tilannetta bändikenttään.

”Silloin tilanne paljastuu: entä jos tänne tulisi vuosittain muutama pieni bändi yhteen tai kahteen paikkaan. Teatterin osalta tilanne on tämä.”

Isoja kansainvälisiä tuotantoja ei ole voitu tuoda maahan, koska riittävän suurta esityspaikkaa ei ole, sanoo Söderblom.

”Ei ainakaan ennen kuin Espoon uusi teatterirakennus toteutuu. Sen pitäisi olla valmis 2026 tai 27.”

Jonathan Swiftin kirjaan perustuva Gulliverin retket on romanialaisen Silviu Purcăreten ohjaama.

Espoon uuden teatterikanavan maksullinen ohjelmisto esitetään yhteistyössä Keikalla.fi-palvelun kanssa. Lippuja voi ostaa Lippupisteestä.

Omaa digitaalista esityskanavaa ei ole tarkoitettu vain elävän teatterin korvikkeeksi, sanoo teatterikuraattori Julia Pajunen.

”Haluamme vahvistaa asemaamme Suomen kansainvälisenä teatterina. Kaikki kanavalle valitut esitykset ovat teatterihistoriallisesti merkittäviä ja vaikuttaneet siihen käsitykseen, mitä teatteri voi olla. Tarjoamme esittävistä taiteista kiinnostuneille valmiiksi valitun ja suomeksi sekä englanniksi tekstitetyn ohjelmiston.”

Vielä tämän viikon, sunnuntaihin 16. tammikuuta asti palvelussa on katsottavissa Jonathan Swiftin poliittinen satiiri Gulliverin retket romanialaisen teatterintekijän Silviu Purcăreten ohjaamana. Nykypäivän elämänmenoa tarkastelevassa, yli 16-vuotiaille tarkoitetussa esityksessä on irlantilaisen Shaun Daveyn säveltämä musiikki.

Maanantaina 10. tammikuuta katsottavaksi tuli ranskalaisen Théâtre du Soleilin kollektiivinen teos Les Naufragés du Fol Espoir (”Fol Espoirin haaksirikkoutuneet”).

Théâtre du Soleilin perustajiin kuuluvan Ariane Mnouchkinen ohjaama teos on teatterielokuva, jonka käsikirjoituksen on Jules Vernen romaanin innoittamana osin kirjoittanut filosofi ja kirjailija Hélène Cixous. Esitys on nähtävissä 6. helmikuuta asti.

”Nämä ovat kotona näytöltä tai telkkarista katsottavia juttuja, mutta eri kokemuksia kuin uutisten, hömppäviihteen tai maksukanavien sarjojen katselu. Eivät vähäisempiä, vaan erilaisia”, Söderblom sanoo.

”Teatterissa käyvälle ihmiselle on tuttua se teatterinomaisuus, läheisyyden tunne, käsityön läsnäolo, realismin ylittäminen. Teatteri on ihmisen mielen läpi käynyt tarina, kolmiulotteinen representaatio. Se voidaan myös videon kautta siirtää eteenpäin.”

Myöhemmin keväällä Espoon kaupunginteatterin kanavalle on tulossa muun muassa sveitsiläisen teatterintekijän Milo Raun Lam Gods, näyttämöteos, joka on saanut innoituksensa Van Eyckin veljesten 1400-luvulla maalaamasta Gentin alttaritaulusta.

Katsojat eivät valitettavasti ole vielä löytäneet uutta tapaa kokea teatteria, Söderblom sanoo. Hän ei kuitenkaan ole lannistunut.

”Taidekenttä on yhteiskunnan kehitysosasto, sen kuuluu olla prototyyppien kokeilumaasto. Ei yrityksen kehitysosastoakaan lakkauteta, vaikka hieman aikaa kestäisikin, että jokin uusi asia tulee tutuksi.On tärkeää tehdä avauksia, kokeilla, viedä eteenpäin. Tietenkin toivomme yleisön löytävän nämä esitykset ennen kuin niiden katseluaika lipuu ohi.”

Lam Gods on Milo Raun ohjaama, kuuluisan Gentin alttaritaulun inspiroima näyttämöteos.

Muokkaus 12.1.2022 klo 14.45: Tarkennettu kolmea Erik Söderblomin sitaattia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat