Jukka Mäkelä perusti Finnkinon: elämäkerta kertoo elokuva-alan mahtisuvusta ja rajusta loppuunpalamisesta - Kulttuuri | HS.fi

Jukka Mäkelä perusti Finnkinon: elämäkerta kertoo elokuva-alan mahtisuvusta ja rajusta loppuunpalamisesta

Mäkelän miespolvien sulkeutuneisuus avautuu Kalle Kinnusen kirjoittamassa elämäkerrassa raadollisesti.

Jukka Mäkelä kotikaupunkinsa rannalla viime syyskuussa.

15.1. 15:02

Elämäkerta

Kalle Kinnunen: Valkokankaan valtakunta. Elokuvamoguli Jukka Mäkelän tunnustukset. Teos. 318 s.

Elokuvapomo Jukka Mäkelän yllättäen syntynyt, hyvin rosoinen muistelmateos Valkokankaan valtakunta on toimittaja Kalle Kinnusen kirjaama. Se on viime vuoden kiinnostavin kotimaista elokuvaa käsitellyt teos. Asiasta ei kehity edes kilpailua, etenkin kun elämäkertansa saanut Renny Harlin ei ole kotimaisten elokuvien ohjaaja.

”Jukkis” Mäkelän muistelmat on tärkeä yhtäältä Finnkino-kuvauksensa vuoksi, toisaalta uutena tulkintana Mäkelöistä, elokuva-alan mahtisuvusta.

Mäkelöillä oli johtava teatteriyhtiö Kinosto, sitten myös elokuvatuotantoa Fennada-Filmissä. Fennada julkaisi muun muassa kolme neljästä Komisario Palmusta.

Jukka Mäkelä on dynastian kolmatta polvea. Hän pisti sukunsa visiot kaiken kääntävästi uusiksi pystyttämällä monopolia hipovan teatteriketjun Finnkinon ja junailemalla edellisen sukupolven ulos.

Nykyään Finnkino on amerikkalaisomistuksessa.

Ylipaineiden ja loppuunpalamisen jälkeen Jukka Mäkelä on ollut neljännesvuosisadan työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän täyttää helmikuussa 70 vuotta.

Kinnusen erittäin hyvin rytmittämän muistelon alku on leppoisaa, kuitenkin mukaansatempaavaa kerrontaa kasvamisesta huipulla olevaan leffaperheeseen.

Mäkelöille elokuva on elämä ja itsestäänselvyys. Muut tekevät mitä osaavat, Mäkelät mitä haluavat, vakuutettiin itselle.

Ilmo Mäkelän poika Jukka rupesi firman hommiin intin jälkeen 1970-luvun alussa. Jukka näki äkkiä, kuinka isä sekä sedät Mauno ja Tuukka eivät tajua uusia tuulia.

Jukkis pani siis tuulemaan. Hän vaikkapa sijoitti vastustuksesta huolimatta heinäkuun alussa ensi-illaksi jääkiekkokomedian Lämäri (1977) ja oli avoin Woody Allenin tapaisille taiteilijoille.

Vanhemmat Mäkelät vähättelivät inhokkiaan Allenia ”sinä pikkumiehenä”. Jukka Mäkelän mukaan Ilmo-isä oli myös aivan pihalla esimerkiksi stereoäänen tulosta kinoihin.

Jukka Mäkelän kunnianhimon kasvaessa kaksi-kolmekymppisenä on rivien välistä juuri sopivalla tavalla aistittavissa tuhoon vievä maanisuus.

Finnkinossa Mäkelä parkkeerasi useiksi vuosiksi itsensä elokuva-alan vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Hän myös tuotti elokuvia, kunnes budjetissaan pysymättömän Talvisodan (1989) seitsemän miljoonan markan tappio johti siihen, että Yhdyspankki asetti Mäkelän tuotantokieltoon.

Kuvaan tulevat epileptiset viinakrampit, joihin leikataan vähäeleisesti ja sitäkin tehokkaammin. Mäkelä poti vakavaa alkoholismia.

Teksti oli leikannut yhtä pysäyttävästi myös edellisen sukupolven valtataisteluihin, joissa veli oli hakannut veljen verille toimistossa Kaisaniemenkadulla, Helsingin elokuvayhtiökadulla. Nimet löytyvät teoksesta.

Piirtyy sairastuttava ilmapiiri, jossa kiitosta saati kannustusta ei ollut odotettavissa isältä Ilmolta (eikä tämän veljiltä).

Jukka Mäkelä on sanavalmis ja kärjekäs. Mutta näin raadollista kuvaa Mäkelän miespolvien sulkeutuneisuudesta ei ole yksikään aikaisempi muisteleva Mäkelä luukuttanut ulos.

Aiempia muistelijoita ovat olleet Jukan setä Mauno Mäkelä teoksella Kerrankin hyvä kotimainen ja serkku Taru Mäkelä dokumenttielokuvalla Saalis – Tarua ja totta Mäkelän suvusta.

Uudessa kirjassa on paljon oikeassa olemista.

Kun lukija muistaa pitää päällä hienoisen subjektiivisuusvarauksen, saa Valkokankaan valtakunnasta irti tavattoman monipuolisen valikoiman tarinoita 1970–90-lukujen keskeisiltä elokuva-alan tapahtumapaikoilta. Mäkelän mukaan Jussi Parviainen esimerkiksi julisti varmana, että hän kun filmasi Harmagedonin (1986) valkoisine haulikoineen, niin 400 000 katsojaa ylittyy.

Mäkelällä on persoonalliset näkemykset alan vaikeimpien vuosien elokuvista kuten Tulipäästä (1980).

Oleellisimpiin tallentuviin juttuihin kuuluu harvennuksesta vastanneen Mäkelän oma kertomus siitä, kuinka Finnkino lopetti 1980-luvulla liikekeskustan ulkopuoleiset korttelikinot kuin viikatteella.

Jukka Mäkelä laski, että alkaa monisaliteatterien aika. Ensimmäinen oli Forum samannimisen ostoskeskuksen kyljessä.

Töölö pitää nostaa esimerkkinä. Sieltä lakkasivat liukkaaseen tahtiin Astra, Adlon, Axa, Corona ja Ritz. Finnkinossa Helsingin teatterikentän saneerausta kutsuttiin ”Töölön ralliksi”.

”Töölön ralli” on koskettava tapahtumasarja, sillä Töölö Hesperianpuiston vaiheilla on Mäkelöiden oma kotikaupunginosa. Töölöläisyys näkyy Taru Mäkelän elokuvissakin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat