”Huudetaan apua ja kukaan ei tule” – Elokuva-ala ihmettelee hiljaisuutta korvauksista

Elokuvateatterit, levittäjät ja tuottajat menettivät jo toista kertaa vuoden tärkeimmän sesongin.

Dionysos Filmsin johtaja Riina Hyytiä kertoo, että 70 on vain numero -elokuvan markkinointi on aloitettu jo neljä kertaa. Elokuva tuo vain lisäkuluja, eikä uutta elokuvaa päästä kehittelemään.

19.1. 16:22

Taas se tapahtui tärkeimmän sesongin aikaan. Yleisötapahtumien kielto sulki elokuvateatterit suuressa osassa Suomea.

Sulku alkoi 28. joulukuuta. Nyt perutaan jo helmikuun ensi-iltoja.

Alalla vallitsee hämmennys niin tuottajien, levittäjien kuin elokuvateatterien omistajien keskuudessa. Elinkeinon harjoittaminen on estetty, mutta kompensaatiosta ei ole tietoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat