Hytti nro 6 -elokuvan pääosanäyttelijä Seidi Haarla (vas.), ohjaaja Juho Kuosmanen ja alkuperäisen kirjan kirjoittanut Rosa Liksom elokuvan lehdistöpäivässä Helsingissä 19. lokakuuta 2021. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Tänään selviää, eteneekö suomalaisen Juho Kuosmasen ohjaama Hytti numero 6 kansainvälisessä Oscar-kisassa, kun lopulliset ehdokkaat ei-englanninkielisten Oscar-palkintojen sarjassa julkistetaan.
Hytti numero 6 kilpailee sarjassa neljäntoista muun ehdokkaan kanssa. Sarjan lopulliset viisi ehdokasta odotetaan kuultavan tänään noin puoli neljältä iltapäivällä Suomen aikaa.