Koreografi Jorma Elo näyttää uutuusbaletissa Jean ja Aino Sibeliuksen rakkauden melodramaattisena kuvaelmasarjana

Sibelius-baletti ei ole perinteinen suurmiesteos siinä mielessä, että säveltäjän rinnalla lähes yhdenvertaisena esiintyy hänen vaimonsa Aino.

Violetta Keller ja Michal Krčmář tanssivat Aino ja Jean Sibeliuksen rooleissa. Ensi-illassa Aino Sibeliuksen roolin tanssi Rebecca King.

12.3. 11:13

Baletti

Sibelius-baletti Kansallisoopperassa. Koreografia Jorma Elo, musiikki Jean Sibelius ja Richard Strauss. Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri johtajana Olari Elts, lavastus ja puvut Robert Perdziola, valosuunnittelu Brandon Stirling Baker, projisoinnit Petri Sarkkila, Kansallisbaletin tanssijat, päätehtävissä Michal Krčmář, Rebecca King, Salla Eerola, Elvis Nudo, Lucie Rákosníková ja Sergei Popov.

Odotukseni olivat korkealla, kun menin katsomaan Sibelius-balettia, Kansallisbaletin 100-vuotisjuhlan tilausteosta. Onhan sen koreografi laajaa kansainvälistä mainetta niittänyt Jorma Elo, ja sen musiikki tarjoaa aimo latingin Sibeliusta. Esityksen aikana heräsi kuitenkin kysymys: Olenko katsomassa tanssia, pantomiimia vai melodraamakuvaelmia?

Suurmiehistä kertovat elämäkerralliset baletit ovat aivan oma taidelajinsa. Lajityypistä on Kansallisbaletissakin nähty muutamia variaatioita. Patrice Bartin Tšaikovski-baletti vuodelta 2005 tarjosi säveltäjän elämästä vain lyhyitä, ohikiitäviä välähdyksiä.

Edellinen Sibelius-aiheinen baletti, Jorma Uotisen Lasisonaatti vuodelta 1994 keskittyi lineaarisen elämäkerrallisuuden sijasta säveltäjän sisäiseen maailmaan pukien sen Sibeliuksen aikakauden symbolistisen maalaustyylin monimerkityksellisiin muotoihin.

Nyt Jorma Elon uutuus tarjoaa Sibeliuksen ja hänen puolisonsa elämänkaaren selkeinä, kronologisesti etenevinä kohtauksina. Sekä Uotisen että Elon baletit on rakennettu Sibeliuksen laajasta tuotannosta poimittujen musiikkifragmenttien varaan.

Uutuudessa katkelmia kuullaan peräti parista kymmenestä teoksesta, joukossa hänen sinfonioitaan, viulukonserttonsa, näyttämömusiikkia, orkesterisarjoja ja jopa osa Finlandia-hymnistä. Tiukalle Sibelius-puristille ratkaisu saattaa olla tukala, mutta näyttämöteoksen näkökulmasta ratkaisu toimii – joskin koosteesta jäi filmimusiikinomainen jälkimaku.

Musiikkivalinnat antavat kohtauksille vahvan ilmapiirinsä ja tunnelatauksensa. Joukkoon valitut Richard Straussin Ruusuritarin pyörteet tosin olivat outo valinta, vaikkakin kyseinen kohtaus sijoittuu Wienin hedonistiseen huvielämään, ja Richard Strauss esiintyy baletissa kemujen vieraana.

Olari Etsin johtamana Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro puhalsivat kuitenkin musiikkikatkelmiin syvyyttä ja värejä.

Sibelius-baletti ei ole perinteinen suurmiesteos siinä mielessä, että säveltäjän rinnalla lähes yhdenvertaisena esiintyy hänen vaimonsa Aino. Järnefeltien mahti- ja kulttuurisuvun tytär nai isänsä penseydestä huolimatta nuoren ja boheemin säveltäjän, joka vasta menestyttyään sai isän hyväksynnän.

Nuoren parin elämä ei ollut helppoa, siihen liittyi menetyksiä ja kamppailua – eikä säveltäjän tuhlailu ja huvittelunhalu tehnyt puolison elämää helpoksi. Ryyppy- ja bordellireissut saavat osansa baletissa, jonka johtoteemaksi kohoaa kuitenkin Ainon ja Jeanin kestävä ja syvenevä rakkaus.

Kaiken tämä baletti esittää lyhyinä kuvaelmamaisina kohtauksina, joiden ymmärtäminen edellyttää sen, että katsoja joko tuntee Sibeliuksen elämäkerran hyvin tai on perehtynyt käsiohjemaan. Robert Perdziolan realistisen lavastuksen huonetilat, puutarhat ja huonekalut vaihtuvat tiuhaan.

Ainoa kohtaus, jossa luovutaan satukirjamaisesta näköiskerronnasta, liittyy Sibeliuksen viulukonserton kantaesitykseen. Silloin taustaan heijastettujen nuottien eteen ilmestyy joukko mustavalkoisiin trikoisiin puettuja tanssijoita, jotka tanssivat vaihteeksi abstraktilla, hieman modernimmalla tyylillä.

Toinen tanssillisempi kohtaus liittyy Sibeliuksen syntymäpäivien juhlintaan, jolloin hän on jo kansallinen suurmies. Se kallistuu vahvasti campin puolelle, kun nuorukaiset ja kesämekkoiset neidot kirmailevat varvastanssilla orkesterin ja kuoron esittämää Sibeliuksen Finlandia-hymniä.

Muuten tanssi jää taka-alalle. Luonnollisesti mukana on muutama Jeanin ja Ainon hivuttava duetto. Ilmaisu kallistuu kuitenkin enemmän pantomiimin ja melodraamanäyttelemisen puolelle, jotka eivät ole tanssijoiden vahvuusaluetta.

Ensi-illassa Michal Krčmář teki Sibeliuksena jälleen luotettavaa työtä, samoin ennakkotiedoista poiketen Ainoa esittänyt Rebecca King. Varsinaisissa tanssillisissa suorituksissa ei muutenkaan ollut pahemmin toivomisen varaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat