Ranskassa kolonialismin likapyykkiä pestään yhä: Annastiina Heikkilän esikoisromaani kuuluttaa syvällisempää historian ymmärrystä

Kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilän romaani Vapaus valita kohtalonsa on kevyt mutta kiinnostava.

Annastiina Heikkilä on kirjoittanut aiemmin kaksi tietokirjaa.

9.3. 14:14

Romaani

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa. WSOY. 413 s.

Matkakuume nousee toimittaja-tietokirjailija Annastiina Heikkilän ensimmäistä romaania Vapaus valita kohtalonsa lukiessa. Se sijoittuu Ranskaan, enimmäkseen Pariisiin:

”Ilta pimeni ja katulamput syttyivät palamaan, kun he kävelivät kuuluisan Les Deux Magots -kahvilan ja St-Germaindes-Prés’n keskiaikaisen kirkon ohi ja kääntyivät lopulta taidegallerioiden ja antiikkikauppojen hallitsemalle rue de Seinelle.”

Eletään Emmanuel Macronin aikaa, mutta ei kuitenkaan koronavuosia.

Heikkilä tietää paljon ranskalaisesta arjesta, tapakulttuurista ja politiikasta, sillä hän on toiminut Ranskassa ensin au pairina ja sen jälkeen pitkään Ylen kirjeenvaihtajana.

Neljä vuotta takaperin ilmestyi Heikkilän tietokirja Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa ja kolme vuotta sitten Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina.

Myös romaaniaan varten Heikkilä kertoo tutkineensa ahkerasti arkistoja ja tehneensä paljon haastatteluja. Suurennuslasin alla on Algerian ja Ranskan vaikea yhteinen menneisyys.

Kolonialismin likapyykkiä pestään yhä. ”Algerialaisten kohtalo on yksi tämän kevään presidentinvaalien keskeisiä kysymyksiä ja selittää osaltaan äärioikeiston nousua”, tarkentaa Heikkilä aihevalintansa ajankohtaisuutta.

Heikkilä kertoo juonivetoisessa romaanissaan kolmen naisen tarinan. Teoksen nimi Vapaus valita kohtalonsa on paradoksi.

Suomalais-ranskalainen Lea opiskelee huippuyliopistossa, jossa hienostellaan ja viisastellaan. Hän kokee olevansa outo lintu eliittiperheissä kasvaneiden opiskelukavereidensa joukossa.

Arvostetussa esseenkirjoituskilpailussa hiljainen, Nantesissa varttunut Lea kuitenkin päihittää äänekkäät ystävänsä.

Algerialais-ranskalainen Anissa työskentelee isänsä ravintolassa Nantesissa. Lean ja Anissan yläkoulussa solmittu ystävyys alkaa rakoilla, koska aikuisuuteen tähtäävät valinnat vetävät heitä eri suuntiin.

Romaanin kolmas nainen on Anissan isoäiti algerialainen Rahma. Tämä kertoo 1960-luvun alkuvuosiin sijoittuvissa päiväkirjamerkinnöissään Algerian sodan seurauksista.

Hänen miehensä oli taistellut ranskalaisten joukoissa, joten sodan jälkeen perheellä ei ole sijaa Algeriassa sen enempää kuin Ranskassakaan.

Poissulkeminen ei ole kuitenkaan pelkkä historian tahra. Heikkilä osoittaa, että rasismi ja poliisiväkivalta kuuluvat edelleen ranskalaiseen arkipäivään. Anissan poikaystävä nimittäin hukkuu, kun poliisi hajottaa kovin ottein nuorten rantareivit.

Tapaus jätetään tutkimatta. Pian saadaan tuntumaa myös korruptiosta, sillä Anissa päättää kostaa viranomaisille poikaystävänsä kohtalon. Viha syvenee, kun hän saa luettavakseen isoäitinsä päiväkirjat ja pujottaa ranteeseensa tämän rannerenkaat.

Anissa vaatii oikeutta tunkeutumalla vallanpitäjien huoneisiin. Romaanitodellisuudessa toki voi tapahtua mitä vain, mutta näissä puuhissaan Anissa alkaa muistuttaa tomeraa neitietsivää.

Myös Lea vaikuttaa välillä tyttökirjan selviytyjältä, jolla on rasittava äiti ja vielä rasittavampi äitipuoli.

Sciences Po -yliopiston opiskelijat kapinoivat sotkemalla Voltairen patsaan. Valistusfilosofi kannatti kyllä tasa-arvoa, mutta oli muukalaisvihamielinen ja kaiken lisäksi sotkeutunut orjakauppaan. Hän ei siis ansaitse arvostusta, mutta sitä ei ansaitse romaanin maailmassa myöskään herraspentujen kevytkapina.

Heikkilä kuuluttaa syvällisempää historian ymmärrystä, mutta syvällisyys typistyy Lean esseeksi.

Romaanin nuoret naiset sinnittelevät ranskalaisuuden ulkokehällä, koska heidän juurensa johtavat muualle. Ranska on edelleen poissulkeva yhteiskunta, yli kaksisataa vuotta Voltairen kuoleman jälkeen, valistaa Heikkilä lukijaa päähenkilöidensä kautta.

Yhteiskuntakritiikki on tärkeämpää kuin henkilökuvaus. Lea, Anissa ja Rahma rakentuvat yhden ominaisuuden varaan, henkilökuvat eivät syvene.

Rahma toki menettää maansa, lapsensa ja elämänsä, mutta Heikkilän teosta lukiessa on pakko miettiä, milloin elämäntarina muuttuu kaunokirjallisuudeksi.

Mysteerin on ratkaissut muun muassa ranskalainen menestyskirjailija Leïla Slimani romaanissaan Toisten maa (2021), jossa hän käsittelee Ranskan siirtomaa-aikaa Marokon näkökulmasta. Kehtolaulu (2018) taas viiltää syvältä nykyranskalaisuutta.

Niihin verrattuna Heikkilän romaani on kevyt johdatus presidentinvaaleihin valmistautuvan Ranskan erilaisiin todellisuuksiin. Mutta se muistuttaa myös matkakirjaa, joka saa kaipaamaan vadelmapiirasta, ”jossa oli ranskalaiseen tapaan ohut pohja ja kirkas hyytelökuorrutus”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat