Viikon suosituksissa omakuvia, jotka pakottavat katsojan miettimään asenteitaan, digilehtien taivas ja Mona Lisan arvoitus

Hannele Rantalan omakuvat pakottavat katsojan miettimään asenteitaan – viikon suosituksissa myös digilehtien taivas ja Mona Lisan arvoitus.

”Mielihyvin usein neuvon ulkomaalaisille tietä eteenpäin, kunhan ovat vain kääntymässä eikä asettumassa tänne pysyvästi.” –  Hannele Rantalan valokuvateoksen kuviin liittyy aina teksti kuvan viereisellä sivulla.

5.3. 2:00

Valokuvataiteilija Hannele Rantalan kirja Fiasco ilmestyi samoihin aikoihin kolmisen viikkoa sitten, kun Rantalan ja Elina Brotheruksen Vuoropuhelua-näyttely avautui Ateneumin taidemuseossa. Elettiin vielä rauhan aikaa.

Nyt Rantalan kuvat teksteineen ovat saaneet lisämerkityksiä ja tulleet entistäkin ajankohtaisemmiksi. Kirjan alaotsikko on Moraalisia luhistumisia, ja se käsittelee suhdetta muuhun maailmaan, kohtaamisiin, rasismiin, väkivallan pelkoon. Kuvista suurin osa on omakuvia, joissa Rantala ottaa erilaisia rooleja.

”Ennen ajattelin, että seinät pysyvät pystyssä. Tai en ajatellut seinistä yhtään mitään. Siinä ne olivat, ja joskus niille tuli ripustettua joku taulu. Nyt tuntuu, että niiden lävitse voi pamahtaa koska tahansa joku auto tai kansainvaellus.” – Kuva ja teksti kirjasta Fiasco.

Kirjan lopun tekstissään valokuvaaja käsittelee väkivaltaa ja totalitarismia, pakkoa yhdenmukaisuuteen.

“Vuonna 2008 tein Tukholmassa taideprojektin Less than nothing, jossa oman kokemukseni kautta arvaamatta koin, mitä univormu tekee ihmiselle. Projektissa käyttämäni vaate oli vain kadunlakaisijan huomioliivi, mutta tuon vaatimattoman virkapuvun vaikutus itseeni oli järisyttävä”, Rantala kirjoittaa. “Univormu poistaa häpeän. Hätätilassa pelkkä käsinauha riittää univormuksi. - - Univormu näyttää lisäksi poistavan myös vastuun ja syyllisyyden. Luulen, että tulemme lähivuosina seuraamaan aivan ennennäkemättömiä sotilasparaateja.”

”Kun tulee uuteen maahan ei mukana ole muuta kuin oma ruumis. Ja ne taidot mitä sen avulla pystyy tekemään. Ei paljon. Raha ja elanto on revittävä omasta ruumiista, vaikka minkä yliopiston olisi käynyt.” – Kuva ja siihen liittyvä teksti Hannele Rantalan Fiasco-kirjasta.

”Eikö täällä olekin kaunista!”

Hannele Rantala: Fiasco, moraalisia luhistumisia. Musta taide.

Readly-palvelun ruotsinkielisen version kautta on luettavissa tuhansia sanoma- ja aikakauslehtiä. Ruotsalainen palvelu toimii monissa maissa.

Koukuttumisvaroitus: Sanoma- ja aikakauslehdillä on omat Spotifynsa

Niin kauan kuin muistan, olen ollut lehtifriikki. Jossain kohdin lehtien ostelua oli pakko rajoittaa, mutta nyt riippuvuus on saanut uuden muodon. Internet tarjoaa printtimedialle samantapaisia ”suoratoistopalveluita”, jotka ovat jo mullistaneet elokuva- ja musiikkimaailmaa.

Esimerkiksi ruotsalaisen Arcyn kautta saa kuukausimaksua vastaan luettavakseen kymmeniä ruotsalaisia aikakauslehtiä ja iltapäivälehtiä. Vielä paljon runsaampi tarjonta löytyy niin ikään ruotsalaisen Readlyn valikoimasta. Sen sanomalehtiin kuuluvat esimerkiksi The Guardian, The Independent ja The Observer muhevine viikonloppuliitteineen. Ja aikakauslehdet: vau! Lehtiä löytyy joka lähtöön, kulttuurilehtiä, sisustuslehtiä, puutarhalehtiä, matkailua, käsitöitä, askartelua... Filter, Femina, The Times Literary Supplement, Record Collector... Sanoinko jo, että tämä koukuttaa.

Readly-palvelu ladattavissa monista sovelluskaupoista.

Leonardo da Vincin Mona Lisaa tutkitaan dokumentissa monin menetelmin.

Erään hymyn salaisuus

Leonardo da Vincin Mona Lisa (La Gioconda, 1503) on ikuisesti arvoituksellisine hymyineen kirvoittanut tutkimuksen jos toisenkin. Yhdysvaltalainen dokumentti Mona Lisan salaisuus pääsee uusimman teknologian avulla sananmukaisesti pintaa syvemmälle. Renessanssin jätistä kerrotaan hiukan palvovaan sävyyn, mutta on siihen totisesti syytäkin.

Erityisen kiinnostava on taidetutkimuksellinen puoli: maalauksia paitsi röntgenkuvataan, myös puhdistetaan – tosin vain digitaalisesti. Yritys alistaa Louvre-museon vetonaula oikeille toimenpiteille nostattaisi Ranskassa myrskyn, hallituksia on kaatunut vähemmästäkin, eräs haastateltu toteaa.

Mona Lisa odottaa yleisöä Louvren taidemuseossa Pariisissa, lasin takana. Maalauksen edessä vietetään keskimäärin vain 15 sekuntia.

Katsoja kohtaa digikäsittelyn jäljiltä Mona Lisan väreissä, joissa teos (hyvin todennäköisesti) hehkui juuri valmistuttuaan. Ikääntyneen vernissan tuoma vihreä kajo on poissa, taivas on sininen, iho lämmin eikä kelmeä. Hymyn arvoitusta avaa myös neurofysiologi Margaret Livingstone aika hämmästyttävine kokeineen, ja professori Trudy van Houten kertoo ruumiinavausten merkityksestä da Vincin uralla: taiteilija teki niitä kolmekymmentä päästäkseen perille ihmisen anatomiasta. Avausten tuloksena syntyneistä anatomisista piirroksista kahtasataa säilytetään Englannissa Windsorin linnan grafiikalle omistetussa huoneessa. Vierailulle pääsee dokumentin mukana myös sinne.

Yle Areena: Mona Lisan salaisuus (Decoding Da Vinci, 2019,katsottavissa vielä elokuulle 2022.)

Don DeLillon Hiljaisuus ja Anu Kantolan Kahdeksan kuplan Suomi keräsivät eniten uusia varauksia 23.2.–2.3. Helmet-kirjastoissa

Kaunokirjallisuuden varatuimmat

1) Don DeLillo: Hiljaisuus

2) Laura Manninen: Viimeinen sulkee verhot

3) Camilla Grebe: Levoton mieli

4) Jojo Moyes: Morsianten laiva

5) Eppu Nuotio: Leinikkimekko

6) Anna Jansson: Varjo kannoillasi

7) Meri Valkama: Sinun, Margot

Tietokirjojen varatuimmat

1) Anu Kantola: Kahdeksan kuplan Suomi

2) Vappu & Ilkka Taipale: Taipaleella

3) Pertti Torstila: Komennus Budapestiin

4) Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki

5) Anu Nousiainen: Tässä paikassa kauan sitten

6) Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta

7) Harri Vanhala: Kommuuna Kylväjä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat