Turkka, Nokia ja vihersiirtymä ovat olleet keskeiset iskusanat Juha Hemánuksen uralla – ”Minulla on eetos ajaa muutosta”

Juha Hemánuksen tie on kulkenut taiteesta teknologian kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Juha Hemánus luisteli Tampereen legendaarisen Koulukadun kentän ympäri 111 kertaa. ”Vanha itämainen viisaus on: toista, toista, toteuta rutiinejasi, ja toista”, Hemánus sanoo. ”Teatterista tulee taika, jonka mukaan harjoitteluvarusteista pidetään kiinni likimain niin pitkään, kunnes ne itsestään putoavat päältä. Hokkarit ovat 1970-luvulta.”

22.3. 2:00 | Päivitetty 22.3. 10:23

Kaupungistumisen aalto heitti Juha Hemánuksen vanhemmat 1950-luvun lopulla junalla pääkaupunkiseudulle, kuten monet muut. Poika lähti luokkaretkelle, kun pääsi maineikkaaseen Helsingin suomalaiseen yhteiskouluun eli Sykiin, jota hän kävi kymmenen vuotta.

”Kaikki kaverit menivät lääkikseen tai oikikseen, mutta minä menin valtsikan kautta Teatterikorkeakouluun, joka oli sykkiläiselle melkoinen valinta. Ammatti piti hankkia, ja siksi kävin valtsikassa, mutta tiesin, ettei se riittänyt”, Hemánus muistelee.

1980-luvulla Teatterikorkeakoulussa elettiin Jouko Turkan kautta. Toiseksi vaikuttajakseen niinä aikoina Hemánus mainitsee Sielun Veljet -bändin, joka veti kaupungin klubeilla shamanistisia rockkeikkoja.

”Jumalauta mitä touhua! Turkka oli jäätävän vaativa ohjaaja ja opettaja. Ihmisillä oli eri keinoja selvitä hengissä hänen kanssaan: torjunta, mielistely, kylmä viileys ja hulluksi tuleminen. Yritin olla kylmän viileä. Piti kuitenkin pysytellä lähellä, jos halusi oppia.”

Jo opiskeluaikoina Hemánus alkoi kiinnostua oopperasta. Se tuntui ajankohtaiselta, koska uutta oopperataloa rakennettiin. Oopperaan keskittyminen oli Hemánukselle myös keino väistää Turkan oppilaita pitkään varjostanut arvostelu.

Myös Itä-Saksassa Dresdenissä rakennettiin 1980-luvulla uudelleen toisessa maailmansodassa pommitettu kuuluisa Semperoper. Sinne Hemánus pääsi vuonna 1989 katsomaan Ruth Berghausin ohjauksen Straussin Elektrasta.

”Olin ekstaasissa vielä seuraavankin päivän. Se opetti, kuinka kuvataan ihmisen sisäistä vastustusta totalitaristista systeemiä kohtaan.”

Saman vuoden syksyllä Hemánus lähti tutustumaan Prahan teatterimaailmaan. Juuri silloin Berliinin muuri murtui ja Tšekkoslovakiassa alkoi samettivallankumous.

Kuuluisassa Laterna Magikassa ei esitettykään teatteria. Hemánus törmäsi siellä Václav Haveliin, joka kumppaneineen laati maalle uutta suuntaa.

”Se oli järkyttävä ja jännittävä vuosi. Olin onnellinen, että kuuluin silloin 27-vuotiaana teatterimaailmaan, sillä se oli kaiken ytimessä. Käytin teatteria itsetutkiskelun välineenä pitkässä aikuismurrosiässäni.”

Hemánus ei karttele suoraa puhetta. Hän sanoo muitta mutkitta, että 1990-luvun alussa Suomessa tehtiin surkeaa oopperaa. Mutta koska siinä laulettiin alkukielellä, se tarjosi kansainvälisiä yhteyksiä.

Teatteri- ja oopperaohjauksia Hémanukselta onkin syntynyt Los Angelesiin, Lontooseen, Pariisiin, Wieniin ynnä muualle. Vaikka alat vaihtuivat, Hemánus ohjasi vielä vuonna 2014 rockooppera Jesus Christ Superstarin Turussa ja 2015 musiikkinäytelmän Peer Gynt Lontoon Philharmonia-orkesterille.

Ohjausreissulla Los Angelesissa vuonna 1997 Hemánus törmäsi mediataiteilija Bill Violan näyttelyyn, joka aiheutti seuraavan mielenmullistuksen.

”Violan liikkuva kuva räjäytti tajunnan. En ole koskaan ollut kova kumouksellinen, mutta se käänsi minut entistä enemmän sisäänpäin, kohti henkisyyttä. Halusin myös oppia kertomaan tarinoita digitaalisesti. Se oli silloin tulossa mielettömällä voimalla.”

Hemánus käänsi uransa teknologiasektorille. Hän myöntää, ettei tiennyt mitään tietokoneista tai digitaalisuudesta, kun meni Nokialle töihin vuonna 1999. Hän työskenteli yhtiössä eri tehtävissä vuoteen 2011, pari viimeistä vuotta päätutkijana sen Hollywoodin laboratoriossa.

”Nokia ei koskaan päässyt tarinankerronnassa samalle tasolle amerikkalaisten kanssa. Vuonna 2009 minut lähetettiin Kaliforniaan etsimään yhteyttä Hollywoodiin – aivan liian myöhään.”

Hemánus yritti kehittää tarinankerrontaa puhelimiin. Aluksi tutkittiin, jaksavatko ihmiset katsoa kolmeminuuttisia tarinoita puhelimesta. Ensin vaikutti, että jaksaisivat.

Uutuudenviehätys ei kestänyt pitkään. Nyt vaikuttaa selvältä, että puhelimet eivät ole kovin otollinen ympäristö tarinoille. Hemánus huomauttaa, että nyt kokeiluja on helppo väheksyä, mutta hän pääsi kokeilemaan mielenkiintoisiakin asioita.

Työ Nokialla päättyi, kun se siirtyi Microsoftin käyttöjärjestelmään. Vähään aikaan Nokian nimi ei näyttänyt hyvältä ansioluettelossa. Hemánus jatkoi digialalla Yhdysvalloissa ja Saksassa vielä Nokian jälkeen.

”Loppuaikoina tutustuin virtuaalikerrontaan. Se ei ole lyönyt läpi, koska laitteet ovat kalliita ja virtuaalilasit yhä kömpelöitä.”

Välillä Hemánus johti Tampereen kulttuuripääkaupunkihanketta 2018–2020. Voitto meni Ouluun. Hemánus jäi asumaan Tampereelle, kun koronapandemia alkoi.

Nyt hän työskentelee tietoturvayhtiö SSH Communications Securityn ja Geostreams-yhtiön kanssa. Hän kertoo niiden asiakkaille kyberturvallisuudesta ja erittelee ympäristönmuutoksen ja sotien vaikutuksia yritysten toimintaan.

”Ne ovat nyt tulikuumia aiheita, mutta harva ymmärtää, miten ne toimivat. Tutkimme ja konsultoimme esimerkiksi vihersiirtymän merkityksiä. Ja nyt sota tietysti vaikuttaa. Pohjimmiltaan tilanne ei ole kovin erilainen kuin mullistus silloin, kun näin Elektra-oopperan DDR:ssä.”

”Minulla on eetos ajaa muutosta, ja ihmisten näkökulma kiinnostaa aina. Haluan laajentaa nykyisenkin työni yleisöä pankkien ja suuryritysten johtajista laajemmaksi. Viherpesun kuopasta on päästävä todelliseen muutokseen.”

Hemánuksen suurellisessa puheessa kuuluvat ehkä Amerikan vuodet. Mutta on hänellä myös kanttia puhua. Takana on monipuolinen ja kansainvälinen ura ja edessä ilmeisesti intoa uuteen.

Oikaisu 22.3. klo 10.25: Juha Hemánus on teatteritaiteen maisteri, ei teatteritieteen.

Juha Hemánus

  • Syntyi 1962 Espoossa.

  • Teatteritaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulun ohjaajalinja 1989. Opiskellut myös muun muassa Helsingin yliopistossa valtiotieteitä ja Tampereen teknillisessä yliopistossa.

  • Ohjannut teatteria ja oopperaa Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa ja Itävallassa.

  • Nokialla kehittämässä digitaalista kerrontaa 1999–2011.

  • Saanut mobiiliteknologiakeksinnöille kaksi patenttia Yhdysvalloissa ja kaksi EU:ssa.

  • Johti Tampereen kulttuuripääkaupunkihanketta 2018–2020.

  • Työskentelee konsulttina tietoturvayhtiö SSH Communications Securitylle ja kestävyysyhtiö Geostreamsille.

  • Asuu Tampereella. Kaksi lasta.

  • Täyttää 60 vuotta lauantaina 26. maaliskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat