”Omalla taiteellani kommentoin tätä aikaa”, sanoo tilataiteilija Kristiina Tuura, joka tekee roskasta ja romusta uutta ja kaunista

Ympäristö- sekä pakolaiskysymykset ovat kulkeneet Kristiina Tuuran mukana pitkään. ”Mulla on aina ollut maailmasta huolestunut pohjavire elämässä”, hän myöntää.

Kristiina Tuura työskenteli vuosien ajan dokumenttien ja tv-ohjelmien parissa, kunnes palasi lapsuudesta tuttuun käsillä tekemiseen. ”Huomasin, että se teki mut onnellisemmaksi kuin koskaan. Käsillä tekeminen on intuitiivista ja rauhoittavaa.”

9.3. 2:00

Taiteilija Kristiina TikkeTuura kertoo olleensa syntymäpäivähaastattelua edeltävänä päivänä Lahdessa, jossa vietettiin hänen juhlanäyttelynsä avajaisia. Kymmenen vuotta roskaa ja kauneutta -niminen näyttely on esillä Creation Galleriassa.

”Ajatuksenani oli, että kun täytän 70 vuotta, haluan kerätä viimeisimmät tilateokseni yhteen ja näyttää, mitä olen touhunnut viimeiset kymmenen vuotta”, hän kertoo.

Kaikenlaista Tuuran onkin tullut touhuttua ja viime vuodet enimmäkseen romun parissa. Näyttely käsittää nimensä mukaisesti teoksia, jotka liittyvät roskaan ja hylättyihin tavaroihin. Niistä on taiteilijan käsissä syntynyt jotain uutta ja kaunista.

Näyttelyn tarkoituksena on samalla kiittää kaikkia vuosien aikana auttaneita, Tuura sanoo. Ystävien tuen lisäksi tuntemattomat ihmiset ovat osallistuneet teosten valmistamiseen antamalla tarpeetonta roinaansa taiteilijan käyttöön. Aina, kun Tuura kertoo somessa tarvitsevansa milloin mitäkin rojua, avuliaita lahjoittajia ilmaantuu yllin kyllin.

”Mulla on nytkin neljänkymmenen neliön varasto täynnä materiaalia.”

Yhden roska on siis toiselle käypää materiaalia taiteen tekemiseen. Tuura selittää innostuneensa asiasta vajaat kymmenen vuotta sitten Meksikossa.

”Keräilin siellä rannoilta muoviroinaa, josta tein kattokruunun. Suomeen palattuani silmäni avautuivat roskan määrään. Iloisen värikkään roskan kautta tieni kulki vesien saastumiseen. Kohta me syödään, juodaan ja uidaan muovissa.”

Vaikka maailma tursuaa roskaa ja muovijätettä, Tuura kieltää ahdistuvansa siitä. Toki ympäristön tila huolettaa, mutta pelkkä huolestuminen ei riitä.

”Työni liikkeelle panevana voimana ovat huoli ja leikki. Kun arkipäiväiset roskat estetisoidaan, niihin latautuu voimaa, joka pysäyttää pohtimaan omaa pientä roskaamista ja suurempaa, koko yhteiskunnan laajuista roskaamista ja tuhoamista”, hän sanoo.

Taiteen pariin hakeutumisen Tuura panee osin sattuman – tai johdatuksen – piikkiin.

Tärkein käänne tapahtui Tuuran ollessa 17-vuotias. Perhe muutti pariksi vuodeksi opettajaäidin työn vuoksi Göteborgiin. Paikallisessa kirjastossa silmiin osui ilmoitus taidekoulun pääsykokeista, jotka oli tosin pidetty jo pari kuukautta sitten.

”Menin silti sinne koulun kansliaan käymään. Esittelin itseni ja sanoin, että olen kiinnostunut koulusta. Vanhempi rouva kertoi, että he olivat juuri saaneet opetusministeriöltä tietää, että saadakseen tukea koululle he tarvitsevat vielä kaksi oppilasta lisää. Niin pääsin sisään ilman pääsykokeita.”

Ruotsista Tuura hakeutui Lahden taideinstituutin kautta Taideteolliseen korkeakouluun elokuva- ja tv-linjalle. Kipinä siihen syttyi Robert Aldrichin elokuvasta Grissomin jengi (1971).

”Nähtyäni sen olin pari päivää poissa tolaltani. Päätin, että haluan alkaa tehdä elokuvia, jos ne vaikuttavat minuun näin vahvasti.”

Tuura työskentelikin pitkään elokuvien parissa tehden rekvisiittoja ja lavasteita pitkiin elokuviin, kunnes ryhtyi tekemään dokumentteja. Ne veivät hänet useita kertoja Afrikkaan, jossa hän työskenteli yhteistyössä maanosassa asuneen ystävänsä Päivä Takalan kanssa.

Dokumenteista Tuura siirtyi tekemään ohjelmia Ylelle sekä kouluttamaan pakolais- ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä tv-työhön. Hän kuului myös Basaari-ohjelman työryhmään, jolle myönnettiin Bonnierin suuri journalistipalkinto vuonna 2002.

2000-luvun alussa Tuura matkusti Pakistaniin pakolaisleireillä eläneiden afgaanien keskuuteen ja myöhemmin Afganistaniin. Ajatus lähteä Afganistaniin tuli sekin kuin johdatuksena.

”Kuulin, kun joku sanoi käytäväpuheissa, ettei Afganistan kiinnosta ketään.”

Juuri sinne pitää lähteä, Tuura tuumasi. Pian ensimmäisen reissun jälkeen WTC-tornit roihusivat ja koko maailman huomio kääntyi Afganistaniin. Tuura jatkoi nuorten afgaaninaisten kouluttamista dokumentinteossa ja oli samalla näkemässä maassa heränneen toiveikkuuden, joka pian sammui.

”Pidän heihin edelleen yhteyttä. Monet ovat lähteneet muualle, yksi heistä asuu Suomessa.”

Ympäristö- ja pakolaiskysymykset ovat kulkeneet Tuuran mukana pitkään.

”Mulla on aina ollut maailmasta huolestunut pohjavire elämässä”, hän myöntää

Ennen tarttumistaan roskiin ja romuun Tuura teki pakolaisuudesta ammentavia installaatioita, kuten Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011 valmistunut Pata, sandaali ja virkattu teltta, joka koostui tuhansista pakolaisleireiltä kerätyistä esineistä sekä niiden omistajien elämäntarinoista.

”Halusin antaa fyysisen kokemuksen, en uskonut enää ruudun kautta kokemiseen.”

Nyt ajatukset ovat muuttuneet. Ruutujen kautta ihmisten on mahdollista seurata, mitä maailmassa tapahtuu juuri tällä hetkellä. Esimerkiksi Ukrainassa.

Mutta miten on, voiko taiteella vaikuttaa maailmaan?

”Ajattelen, että jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Omalla taiteellani kommentoin tätä aikaa. Se on mun tapani keskustella, se on yksi tapa puhua asioista.”

Kristiina Tuura

  • Syntyi 1952 Espoossa.

  • Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu 1995. Tilataiteilija vuodesta 2011. Tällä hetkellä erikoistunut muoviin, Itämeren roskaan ja ympäristökysymyksiin. Käsitellyt paljon myös pakolaisuutta.

  • Suunnitellut ja toteuttanut runsaasti lasten ja aikuisten ympäristökysymyksiä käsitteleviä työpajoja ja yhteisöllisiä teoksia.

  • Tuottanut ja ohjannut dokumenttielokuvia kehitysmaissa vuodesta 1988 lähtien mm. Afrikassa. Lavastanut ja tehnyt rekvisiittaa näytelmäelokuviin vuodesta 1976.

  • Tehnyt ohjelmia Ylelle: mm. monikulttuuriohjelma Basaarin, josta palkittiin osana työryhmää suurella journalistipalkinnolla 2002.

  • Tilateosten sarja Pata, sandaali ja virkattu teltta, Turun kulttuuripääkaupunki 2011 sekä kiertueella muualla Suomessa 2012–2017.

  • Suomi-palkinto 2004.

  • Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu yksi lapsi ja lapsenlapsia.

  • Täyttää 70 vuotta torstaina 10. maaliskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat