Saako aviopuolisoa pettää, entä ystävää? Petos-kamaridraama nostaa esiin isoja kysymyksiä rakkaudesta ja uskollisuudesta

Harold Pinterin Petos imaisee katsojan tiiviiseen otteeseensa.

Lauri Tilkanen ja Kaisa Leppänen ovat Petoksen Robert ja Emma.

7.3. 15:18

Petos. Harold Pinterin näytelmän ensi-ilta Teatteri Jurkassa 5. 3. Suomennos Lauri Sipari. Ohjaus Markus Järvenpää. Rooleissa Kaisa Leppänen, Eero Ritala ja Lauri Tilkanen. ★★★★★

Kertominen tapahtuu yleisimmin kronologisesti: ensin tapahtunut kerrotaan ensin. Vaan sitten on esimerkiksi vanhan kunnon Harold Pinterin (1930–2008) äärimmäisen tiivis näytelmä Petos (Betrayal, 1978), jossa kronologia käännetään. Loppu näytetään ensin, alku viimeiseksi.

Aikajärjestyksen kääntäminen mullistaa kerronnan, kun tavanomainen mitä tapahtuu -kysymys murtuu ja tilalle tulee toinen kysymys. Miten se tapahtuu?

Alkutilanne, josta Petoksen kolmiodraama lähtee keriytymään auki, on tämä:

On vuosi 1977, Emma ja Jerry tapaavat, tunnelma on vaivaantunut. Käy ilmi, että Emmalla ja Jerryllä on ollut suhde. Jerry on naimisissa tahollaan, Emman aviomies Robert puolestaan on Jerryn vanhin ystävä.

Loppukohtaus tulee vuonna 1968. Yhdeksän vuoden nurinkuriselle aikajänteelle piirtyy olennainen kolmen ihmisen koko elämästä.

Jurkan pieni huone on omiaan Pinterin tekstille, jossa niukan pinnan alle kätkeytyy vaihtoehtoja ja syvyyksiä. Esikoisohjauksessaan Markus Järvenpää onnistuu tiivistämään tilaa entisestään, esitys tulee kuin imaisseeksi kaiken ylimääräisen pois, jonnekin muualle. Kohtauksissa vuodet kulkevat taaksepäin, mutta paradoksaalista kyllä, aika katoaa.

Huoneeseen jää vain vanerikuutioksi vuorattu tila ja siihen kolme ihmistä keskinäisine väleineen. Kuka on keskiössä, kuka ulkopuolella? Onko ystävyys tärkeämpi kuin rakkaus? Se riippuu täysin kulloisestakin hetkestä, ja näkökulmasta.

Eero Ritala on kirjallinen agentti Jerry, Lauri Tilkanen kustantaja Robert. Kaisa Leppäsen Emma näiden kahden miehen, aviomiehen ja rakastajan välissä. Kukin näyttelijä on asettunut rooliinsa niin, ettei tilaa ylimääräiselle jää. Roolityöt elävät ja hengittävät kuten Pinter kirjoittaa. Hahmo syntyy suhteesta toisiin, voimat liikkuvat, piirit vaihtuvat.

Tunteet räiskyvät ja läikkyvätkin paikka paikoin, mutta sekä Ritala että Tilkanen pitävät ne tuolloinkin tiukassa kontrollissa. Hahmoista Emman pinta on tyynin, mutta myös Leppänen piirtää hahmoonsa hienosti pinnanalaista, joka liikkuu eri suuntaan kuin miehillä.

Ehkä. Intensiivisyydestään huolimatta Järvenpään ohjauksessa on nimittäin myös väljyyttä, katsojalle ei tyrkytetä tulkintoja. Kunkin omat kosketuskohdat, liitokset, pisteet saavat tulla liki.

Aika jo mainittiin, teoksessa tärkeässä osassa on myös muisti, ja siihen kietoutuvat ”totuudet”. Useammin kuin kerran käy ilmi, että oma mielikuva on tärkeämpi kuin se, mitä todella tapahtui.

Herää myös iso kysymys. Onko halu olla tietämättä usein suurempi kuin halu tietää?

Riku Suvitien lavastus, puvustus ja taustavideot ovat yhteen sanaan tiivistettynä tyylikkäät. Samalla kun television virityskuvaa muistuttavat välivideot ja rakeiset filmiklipit välittävät analogista nostalgiaa, ovat henkilöhahmojen puvut ajattoman klassisia, vain vihjaten epookkiin. Sanoiko joku Woody Allen, tai Ingman Bergman?

Saku Kaukiaisen valot ja Tony Sikströmin äänet ja sävellys pitävät samalla vaivattomalla otteella huolen siitä, että näyttelijöiden aina vuorollaan kahden ihmisen väliin synnyttämät taikapiirit tulevat oikein rajatuiksi. Väliin ollaan omassa rauhassa vailla ilmeisiä häiriötekijöitä, väliin puristutaan yläkerrassa temmeltävien lasten tai viereisessä huoneessa pianoa soittavan aviomiehen rajaamaan tilaan.

Oikeastaan ei ole kyse siitäkään, miten asiat Petoksessa tapahtuvat. Ainakin tälle katsojalle, tässä sovituksessa, tulee loppua kohti yhä ilmeisemmäksi, että kysymyssanankin voi jättää pois. Tapahtuu.

Moralisointia, kysymyksiä syyllisyydestä, oikeasta tai väärästä ei Jurkan huoneeseen mahdu. Käyttökelpoisimmalta alkaa tuntua Harold Pinterin paljon siteerattu ajatus, etteivät asiat ole joko totta tai valhetta. Ne voivat olla sekä että, molempia samaan aikaan.

Lavastus, puvut ja videot Riku Suvitie, valot Saku Kaukiainen, äänet ja sävellys Tony Sikström, ääni nauhalla Valerio Ceccolini.

Eero Ritala on Jerry, Robertin paras ystävä ja tämän vaimon rakastaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat