Arkeologian professori Mika Lavento uskoo suomalaisen arkeologian kultakauden olevan vasta edessä

”Arkeologia ei ole pelkästään sitä, että ollaan kaivauksilla lapio kourassa”, sanoo Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento.

Professori Mika Lavento uskoo arkeologian tulevaisuuteen Suomessa. ”Edellisen kerran mahdollisuudet liikkua olivat yhtä hyvät Venäjän vallan aikana”, hän sanoo.

26.3. 2:00 | Päivitetty 26.3. 7:23

Mika Lavento nostaa lasivitriinistä keramiikka-astian palasen. Kämmenen kokoinen kappale on niin sanottua Anttilan keramiikkaa. Se on löydetty Kuopion Luukonsaaresta ja mahdollisesti jopa kolme tuhatta vuotta vanha.

”Tässä on käytetty sekoitteena myös asbestia”, Lavento osaa kertoa.

”Se on ollut erittäin hyödyllinen materiaali, siitäkin huolimatta, mitä me siitä tänä päivänä ajattelemme. Se kestää mitä tahansa.”

Teemme haastattelua Lavennon työhuoneella Helsingin yliopiston keskustakampuksella. Lavento on toiminut yliopistolla arkeologian professorina vuodesta 2004, mutta ensimmäisen kerran oppilaitoksen ovet avautuivat hänelle ensimmäisen kerran jo yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Lavento aloitti yliopisto-opintonsa syksyllä 1981.

Samoihin aikoihin ensiesiintymisensä teki myös eräs toinen tunnettu arkeologian ammattilainen. Harrison Fordin tähdittämä elokuva Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät sai maailmanensi-iltansa kesäkuussa 1981.

Sattumaako?

Lavento naurahtaa ja kieltää, että asioilla olisi toistensa kanssa tekemistä. Yliopisto-opiskelussa häntä kiehtoivat ennen kaikkea mahdollisuudet sivistää itseään monipuolisesti ja tehdä tutkimusta.

Entä miksi juuri arkeologia?

”Varmaan siksi, että se tarjosi vaihtoehtoja niin monenlaiseen opiskeluun. Arkeologiahan ei ole pelkästään sitä, mitä monesti kuvitellaan, että oltaisiin pelkästään kaivauksilla lapio kourassa. Tieteenala avaa valtavan määrän kysymyksiä, joita voidaan ratkoa monin eri tavoin.”

ARKEOLOGIASSA Laventoa viehättää juuri monitieteisyys. Arkeologia tekee tiivistä yhteistyötä muiden tieteenalojen kanssa. Se on monien erikoisalojen muodostama kokonaisuus, jossa kohtaavat humanistiset ja sosiaaliset tieteet sekä luonnontieteet.

Viime vuosina esimerkiksi dna-tutkimus on tullut vahvasti mukaan arkeologiassa. Sen avulla on pystytty keräämään tietoa yhä varhaisemmista aineistoista ja tekemään entistäkin tarkempia ajoituksia.

Lavento ottaa esimerkiksi hautalöydöt. Ihmisten jäännöksiä kuten luita analysoimalla menneisyys herää aivan uudella tavalla henkiin.

”Voimme muun muassa kertoa, mistä nämä ihmiset ovat kotoisin ja mistä kaukaa he ovat tulleet ja kenelle he ovat sukua. Tai tutkia esimerkiksi sitä, miksi suomalaiset ja saamelaiset poikkeavat toisistaan.”

Mika Lavento on toiminut Helsingin yliopistolla arkeologian professorina vuodesta 2004.

ARKEOLOGIA mielletään monesti antiikin ja sitä vanhempien aikakausien tutkimiseksi. Niin ei kuitenkaan ole. Lavento huomauttaa, että arkeologian menetelmiä voidaan soveltaa huomattavasti nykyaikaisempiinkin kohteisiin.

Hän ottaa esimerkiksi oman työhuoneensa. Myös sitä voisi halutessaan lähestyä arkeologisin metodein. Kirjahyllyn ja kaapistojen kerrostumia tutkimalla voisi tehdä päätelmiä muun muassa siitä, mitä huoneessa on mahdollisesti tapahtunut.

”Melko harvinaista sellainen tutkimus tietysti olisi”, Lavento naurahtaa.

”Kiinnostavuudesta puhumattakaan.”

Keskeistä on joka tapauksessa saada tutkimuskohteesta irti uutta tietoa, Lavento lisää. Monesti merkittäviltäkin tuntuville löydöille ei saada selitystä. Vailla kontekstia ja historiallista kiinnekohtaa ne jäävät tavallaan ilmaan kellumaan.

”Arkeologille on nimenomaan tärkeää ymmärtää, mihin löydöt liittyvät.”

ENTÄ miltä Suomi näyttää arkeologin silmin?

Lavento huokaa.

”No, Suomi on sellainen, että täällä ei ole niin kovin… miten sen nyt sanoisin… täällä ei ole tehty valtavasti arkeologiaa, jos verrataan tätä esimerkiksi muihin Pohjoismaihin”, hän muotoilee.

Asialle Lavento löytää useita syitä. Keskeisin tekijä on kuitenkin se, että kaikista käytännön tutkimiseen liittyvistä päätöksistä ja lupajärjestelyistä vastasi vuosikymmenien ajan asiassa portinvartijana toiminut Museovirasto.

Lavennon mielestä järjestelmä oli kankea, ja aiheutti sen, että arkeologinen tutkimus on jäänyt Suomessa kehitysmaan tasolle.

Systeemi purettiin kuitenkin muutama vuosi sitten. Päätösvaltaa on siirretty paikallisille maakuntamuseoille, jotka ovat lisääntyneen rahoituksen avulla voineet palkata oman vastaavan arkeologin. Merkittävimmän osan kenttätyöstä tekevät nykyisin arkeologiset yritykset, jotka tuottavat hyvin runsaasti uutta aineistoa.

Odotettavissa on siis suomalaisen arkeologian kultakausi?

”No, ilman muuta näyttää hyvältä”, Lavento sanoo.

Arkeologille on tärkeää ymmärtää, mihin löydöt liittyvät, sanoo Mika Lavento. Monesti merkittäviltäkin tuntuville löydöille ei saada selitystä, ja vailla kontekstia ja historiallista kiinnekohtaa ne jäävät tavallaan ilmaan kellumaan. Lavento esittelee kivikautisia keramiikkalöytöjä Helsingin yliopiston arkeologian laitoksella.

Mika Lavento

  • Syntynyt Kajaanissa 1962. Asuu Helsingissä.

  • Arkeologian professori Helsingin yliopistossa vuodesta 2004.

  • Filosofian maisteri 1989, filosofian lisensiaatti 1997 ja filosofian tohtori 2001 Helsingin yliopistosta.

  • Täyttää 60 vuotta tiistaina 29. maaliskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat