Ihminen pettää aina

Saksalainen Bernhard Schlink on parhaimmillaan novellissa.

Bernhard Schlink kirjoittaa aina myös Saksan menneisyydestä. Kuvassa Schlink Kölnissä vuonna 2019.

2.7. 16:30

Novellit

Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit (Abschiedsfarben). Suom. Oili Suominen. WSOY. 244 s.

Kohdataan, tutustutaan. Löydetään yhteisiä asioita. Sitten jokin erottaa ihmiset toisistaan. Kunnes kohdataan uudestaan, ja tulee lopullisten jäähyväisten aika.

Jossain välissä piilee petos.

Tähän tyyliin kulkee useampi saksalaisen Bernhard Schlinkin (s. 1944) novelli. Itse asiassa jo jymymenestykseen yltänyt romaani Lukija vuodelta 1995 toimi niin: poika tapaa vanhemman naisen, joka salaa häneltä lukutaidottomuutensa. Myöhemmin hän saa selville, että nainen on toiminut keskitysleirin vartijana. Seuraa uusi tapaaminen ja jäähyväiset uudessa tilanteessa.

Petos on läsnä jo heti uuden suomennoksen Jäähyväisvärit ensimmäisessä novellissa. Kertoja on ollut töissä DDR:ssä tekoälyä kehitelleessä laitoksessa. Hänen paras ystävänsä tahtoi loikata länteen. Kertoja pettää hänet.

Sitten ystävän tytär alkaa penkoa isänsä tapausta Stasin kansioiden avulla. Kertoja saa pelätä seurauksia ja tehdä tiliä menehtyneen ystävänsä kanssa.

Silloin ystävä on jo kuollut, ja kertoja saanut käydä muutenkin hautajaisissa. Hän ihmettelee sitä, että mitä paremmin on tunnettu, sitä lyhyemmät jäähyväiset haudan äärellä riittävät.

Schlinkin itsensä tapaan useat kirjan henkilöt ovat jo melko vanhoja. Kuolema on yksi jäähyväisten aihe, mutta ei ainoa.

Parhaimpiin kuuluvassa novellissa kertoja jättää pyörätuoliin joutuneen ystävänsä Saksaan muuttaessaan Yhdysvaltoihin. Hän on rakastunut ystävän sisareen ja tahtoo eroon hankalasta asetelmasta.

Monta vuosikymmentä myöhemmin tulee tilaisuus selvitellä välejä, myös sitä, miksi sisar suhtautui kosijaansa viileästi, vaikka sisällä tunteet myllersivät. Taustalla on jälleen petos.

Erään tarinan poika saa selville, että äiti peuhaa vieraan miehen kanssa yhteisellä lomalla. Äidin suhtautuminen on yllätys, kun poika kertoo tietävänsä.

Toisen novellin mies pohtii perin pohjien suhdettaan kuolleeseen isoveljeensä, mikä heidän välillään oikein hiersi. Jäähyväisiä jätetään, yksioikoisia vastauksia ei vain ole

Vain yhden tarinan päähenkilö on nainen: hän on menettänyt miehensä au pair -apulaiselleen.

Hän saa kuitenkin mahdollisuuden tavata kuolemansairas mies vielä kerran. Ja saa miettiä, antaako mies oikeastaan anteeksi.

Dramaattisia tilanteita Schlink toden totta osaa luoda. Hänen kirjoitustyylinsä on kuitenkin rauhallinen ja maltillinen. Se tuntuu sopivan juuri parhaiten novelleihin. Kaikissa romaaneissaan hän ei ole onnistunut yhtä lailla, tyyliin kun kuuluu myös psykologinen pelkistys.

Novelleissa niitä on, ei kuitenkaan häiritsevästi. Ote tosin hiipuu kokoelman mittaan. Muutama ensimmäinen novelli on kuitenkin vahvaa tekoa.

Draamaa on ilmassa eniten, kun uuden vaimon tytär muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa. No, sehän vielä menee, mutta mitä kun tytär tahtoo raskaaksi eikä meinaa millään onnistua. Silloin Schlink sukeltaa jo myyttisiin tarinoihin ja Raamatun kertomuksiin siitä, miten oman vaimon sijaan sänkyyn pujahtaakin vaimona esiintyvä toinen nainen.

Schlink käsittelee aina myös maansa menneisyyttä.

Romaanissa Kotiinpaluu (suom. 2008) hän kuvasi isän etsintää isän, joka oli naamioinut natsimenneisyytensä postmodernismiksi. Etsivä poikakin turvautui kaikenlaisiin temppuihin. Romaani sisälsi hyviä jaksoja, aiheisto vain oli liian laaja. Viikonlopussa (2010) Schink ei oikein onnistunut kuvaamaan entisen terroristin paluuta yhteiskuntaan.

Jäähyväisvärien novellit vakuuttavat kuitenkin samaan tapaan kuin parinkymmenen vuoden takaisessa kokoelmassa Neuvoton sukupolvi. Siinä rakkaus pakeni käsistä, palasi kuitenkin takaisin. Aivan kuten uudenkin kirjan novelleissa.

Novellit päättyvät usein käännekohtaan. Yksi tarinan kaari tulee täyteen. Mennyttä ei pääse pakoon. Sitä joutuu katsomaan pitkän ajan päästä uudesta näkökulmasta.

On mukana melkein onnellinenkin tarina, vain vähän kaavamainen. Vanhahko mies näkee nuoren rakastajattarensa notkeaa tanssia. Ratkaisu löydetään.

Mitä puutteita Schlinkin romaaneista löydetäänkään, ainakaan ne eivät kovasti vaivaa hänen novellejaan. Ellei sitten ota huomioon pientä melodramaattisuuden rahtua ja paikoittaista turhaa selittelyä.

Mutta niitähän on monella muullakin arvoisalla kirjailijalla, eivätkä ne sotke kokonaiskuvaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat