August Strindbergin pikimustassa perhe­draamassa maailma on niin kylmä, että helvettikin lohduttaa – Teatteri Viiruksen Pelikanen venyttää pimeyden koomisiin sfääreihin

Maria Ahlroth tekee huikean roolisuorituksen majesteettisen pahana äiti-Elisenä, joka jättää lapsensa palavaan taloon.

Iida Kuningas esittää tytär Gerdaa, joka ei halua nähdä totuutta aviomiehestään.

22.3. 14:17

Pelikanen. Ensi-ilta Viirus teatterissa 21.3. August Strindbergin näytelmän ohjaus Juho Mantere. Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Joonas Heikkinen ja Iida Kuningas. ★★★★

Harvoin näkee perhehelvettiä kuvattavan yhtä kirjaimellisesti, kuin August Strindbergin näytelmässä Pelikanen. Lyhyt ja intensiivinen teos kertoo perheestä, jossa suurin piirtein kaikki vihaavat toisiaan ja itseään.

Teatteri Viiruksessa näytelmästä esitetään Juho Mantereen mustaa huumoria tihkuva ohjaus. Nuoren polven ohjaaja on ammentanut inspiraatiota myös Strindbergin päiväkirjoissaan käsittelemästä okkultismista.

Esityksen alussa Joonas Heikkisen näyttelemä fiktiivinen ohjaajahahmo riitelee kulissien takana perheensä kanssa. Kehämäiselle näyttämölle saavuttuaan hän hivelee Strindbergin tuotantoa kuin Mustaa raamattua. Helvetin portit aukeavat ja lavalle nousevat esityksen draculamaiset hahmot.

Nadja Räikän suunnittelema näyttämövalaistus on kolkkoa ja aavemaista. Mieleen tulevat saksalaisen elokuvan varhaiset ekspressionistit, Robert Wiene ja F.W. Murnau. Tuuli ujeltaa nurkissa Pekka Kiiliäisen äänisuunnittelussa.

Kaksilapsisen perheen edesmennyt isä on vastikään haudattu. Äiti, Elise, on koko ikänsä laiminlyönyt lapsiaan. Lisäksi hänellä on suhde tyttärensä tuoreeseen aviomieheen Axeliin, jonka kanssa he ovat yhdessä vastuussa isän kuolemasta.

Tytär Gerda ei halua nähdä totuutta aviomiehestään, saati äidistään, ja oikeustiedettä opiskeleva Fredrik hukuttaa tuskansa alkoholiin.

Kun vävylle selviää, ettei odotettua perintöä olekaan luvassa, hän alkaa alistaa Gerdaa ja Eliseä. Lopulta Fredrik polttaa kotinsa ja samalla itsensä ja siskonsa katkaistakseen pahan kierteen.

Esityksen hahmot ovat niin täynnä hyytävää kaunaa, että heidän hengityksensä miltei höyryää. Mantere tiristää Strindbergin misantrooppisesta maailmasta synkkyyden irti viimeistä pikimustaa pisaraa myöten.

Pakko myöntää, että tällainen äärimmäisyys vetoaa minuun.

Samalla mietin, lepääkö sinänsä loistava tulkinta yksinomaan tyylillisten ideoiden varassa. Olisiko kiisteltyä kirjailijaa pitänyt kyseenalaistaa enemmän, ottaa vielä rohkeammin näkökulmaa?

Mantere on aikaisemmin kirjoittanut ja ohjannut Q-teatterissa pian uusintakierrokselle lähtevän Toksisen kabareen sekä Turun kaupunginteatteriin Rakkaani, Conan Barbaarin. Niiden pohjalta on helppo olettaa, ettei myöskään Pelikanen ole synkkyydestään huolimatta haudanvakava esitys.

Joonas Heikkinen saa yleisön nauramaan pelkällä katseellaan. Karnevalistista komiikkaa on myös Maria Ahlrothin tulkitsemassa Elisessä, jonka jokainen yksityiskohta on pienintäkin kielen lipaisua ja petomaisesti sihistyä äännettä myöten hiottu.

Strindbergiä on syytetty naisvihasta, eikä etenkään Elisen rooli ole mairitteleva. Ahlroth kuitenkin valaa tähän antisankariin sellaista karismaa, että kirjailijan intentiot jäävät taka-alalle.

Gerdaa esittävä Iida Kuningas tekee pienen suuren roolin heti esityksen alussa kummitusmaisena piikana. Martin Bahne onnistuu tuomaan keveyttä kurjuudessa rypevään Fredrikiin.

Lopussa helvetin lämpö lohduttaa lapsia. Kun viimeinen liekkeihin laskeutuja nostaa peukalon pystyyn samalla tavalla kuin Terminator 2:n kuuluisassa kohtauksessa, laajenee esityksen näkökulma perhetragediasta ylätasolle. Aivan kuten Gerda ja Fredrik joutuvat tuleen sukupolvien mittaisen pahuuden takia, ovat nykyiset sukupolvet syntyneet keskelle edellisten sytyttämää maailmanpaloa.

Vähän yllättävälläkin tavalla tämä synnytti mielleyhtymän Espoon kaupunginteatterin Armageddoniin. Kummassakin tuhoutuu jotain, mitä ei voi enää korjata.

Lavastus ja puvut Riina Leea Nieminen, valosuunnittelu Nadja Räikkä, äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen, ohjaajan assistentti Tomi Korhonen, lehdistökuvat Ernest Protasiewicz, tekstityksen englanninnos ja suomennos David Sandqvist.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat