Suomessakin tunnettu ukrainalainen ohjaaja Andri Žoldak sai sisarensa ja äitinsä turvaan Kiovan kellareista: ”Vaikea kuvitella julmempaa tappamista”

Kuuluisa teatteriohjaaja ei syytä venäläisiä, mutta Putinia hän ei säästä: pahempi kuin Shakespearen kuninkaalliset sotijat.

Andri Žoldak oli kesällä 2013 mukana Savonlinnan oopperajuhlilla, jossa hän ohjasi Pjotr Tšaikovskin oopperan Jevgeni Onegin pietarilaiselle Mihailovski-teatterille. Kyseessä oli tuolloin Žoldakin ensimmäinen oopperaohjaus.

9.3. 16:13

Ääni on tuttu, mutta jotenkin outo. Suomalaistenkin tuntema ukrainalainen ohjaaja Andri Žoldak puhuu kuin kellarista. Normaalisti varsin dynaamisesti puhettaan käyttävä ohjaaja miltei kuiskaa.

Hän ei kuitenkaan ole nyt Ukrainassa vaan Saksassa, Freiburgissa.

Hän kertoo miten sisar, veljensä esityksiä tuottanut Katja Žoldak, ja heidän äitinsä ovat juuri pelastuneet Kiovan pommisuojassa elettyjen kauhujen keskeltä. He ovat vihdoin ylittäneet miinoitetun, hengenvaarallisen pakomatkan ensimmäisen etapin, Romanian rajan.

Puhelimet eivät ole toimineet, yhteydet ovat olleet huonot. Žoldak kertoo, että hänellä on ollut kova huoli Kiovaan juuttuneista omaisistaan. He jatkavat matkaansa Žoldakin luo hänen Berliinin-kotiinsa.

”Suuri helpotus on, että tiedän heidän olevan jo turvassa. Voin ehkä kohta puhua heidän kanssaan puhelimessa.”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Žoldak kertoo, miten vaikeaa pommien ja ohjusten keskellä eläminen on ollut erityisesti äidille.

Kymmenisen vuotta sitten ukrainalaisohjaaja oli Suomessakin teatterin puheenaihe numero yksi. Hän ohjasi puhutut teokset muun muassa Turun kaupunginteatteriin ja helsinkiläiseen Klockriketeaterniin.

Hänen ohjauksiaan on vieraillut Suomessa muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla ja Tampereen Teatterikesässä – aivan huikeasti höyhentävä ja kaakattava, maitoa loiskuva maalaiselämän kuvajainen Ivan Turgenjevin tekstistä Kuukausi maalla.

Žoldak on yksi Euroopan kansainvälisimmistä ohjaajista. Hänen kunnianhimoinen ideansa on löytää ylirajainen näyttelijä, jonka ilmaisussa yhdistyvät globaali ja paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen. Hän on kehitellyt aiheesta teoriaa, jota on testattu työpajoissa esimerkiksi Lontoossa.

Sota repii taiteilijan mieltä, mutta hän jatkaa työtään, koska muutakaan ei osaa.

Kiovassa syntynyt ja Moskovassa opiskellut Andri Žoldak on asunut jo vuosia Berliinissä.

Kiovassa 1962 syntyneen Žoldakin ja hänen perheensä koti on Berliinissä. Hänen Suomeen ihastuneet kaksi poikaansa ovat jo aikuisia ja kouluttautuneet teatteritöihin.

Žoldak on juuri palannut Saksaan Romaniasta, jossa hän ohjasi Henrik Ibsenin Meren tyttären ja antoi sille väkevästi uuden sisällön ja mielikuvien maiseman.

Apunaan hänellä oli ranskalaistunut Georges Banu, yksi Euroopan tunnetuimmista teatterin tutkijoista, mutta myös oma poika Daniel.

Daniel, 29, on valmistunut Kiovan Taiteen ja arkkitehtuurin akatemiasta visualistiksi ja lavastajaksi. Hän on erikoistunut teatterin videoilmaisun käyttöön tilaratkaisuna sekä pukusuunnitteluun. Hän toteuttaa itseään isänsä työparina, kuten esimerkiksi uuden ibseniläisen mielenmaiseman avaajana.

Nyt Žoldak ohjaa Freiburgissa, jonka oopperaan valmistuu uusin työ, Giuseppe Verdin versio William Shakespearen Macbethista.

Macbeth on ehkä Shakespearen synkin sotanäytelmä, jossa tuhon lopullisen merkkinä näemme, kuinka Birnhamin metsä alkaa liikkua. Ei silloin ollut maastopukuja, mutta sotilaita oli.

Macbeth on myös ennusteiden näytelmä. Sen tärkeimpiä henkilöitä ovat nummella myrkkypadassaan liemiään keittävät kolme noitaa. Kun he nostavat katseensa kauhanvarresta ja katsovat horisonttiin, he kirkuvat kauhusta.

Miksi? Emme koskaan saa tietää. Ehkä he näkivät saman minkä me nyt?

Žoldak manaa – kirkumatta – Putinin sodan, jossa ei ole muuta mieltä kuin mielipuolisuus.

Hän ei syytä venäläisiä, koska on itsekin saanut teatterikoulutuksensa Moskovassa, Anatoli Vasiljevin maailmankuulussa kokeilevassa teatteristudiossa.

Mutta Putinia hän ei säästä: pahempi kuin Shakespearen kuninkaalliset sotijat.

Žoldakin äänen volyymi alkaa voimistua.

”On vaikea kuvitella julmempaa tappamista kuin ampua pakenevia siviilejä ja kylvää miinoja heidän kulkureitilleen.”

Andri Žoldak ja Krista Kosonen osallistuivat Tampereen Teatterikesän paneelikeskusteluun elokuussa 2012. Aiheena oli ”ohjaajan diktatuuri”.

Žoldak on asunut jo vuosia Berliinissä, jossa hän on ohjannut sekä puhenäytelmiä että oopperoita.

Viime vuosina hän on tulkinnut erityisesti oopperoita, joissa on klassinen vahva muoto. Sellaiset taipuvat kiinnostaviin erilaisiin uusiin tulkintoihin.

Žoldak on työskennellyt myös Euroopan suurissa oopperataloissa, esimerkiksi Opéra de Lyonissa valmistui viime vuonna Béla Bartókin Ritari Siniparta.

”Mutta olen ukrainalainen… Ukraina on isänmaani.”

Hiljaisuus.

Kyllä, minäkin muistan, kuinka hän perheineen tuli Saaristomerelle hengähtämään, vuosia ennen sotaa. Kun he ajoivat mutkikasta tietä, auton sivuikkuna oli auki. Siitä liehui suuri sinikeltainen Ukrainan lippu.

Žoldak muistaa Suomen-vierailujaan suurella lämmöllä. ”Rakastan Suomea ja näyttelijöitänne”, hän innostuu kertomaan puoliksi huutaen. ”Haluaisin kovasti ohjata taas jossain teattereistanne”, hän tarjoutuu.

Temperamentiltaan ukrainalaista soturia muistuttava ohjaaja vieraili usein Suomessa. Hänet tunnetaan myrskyisistä työtavoistaan, joissa näyttelijöitä ei päästetä helpolla.

Vuonna 2010 hän ohjasi Turun kaupunginteatteriin Anna Kareninan, jonka pääroolissa oli unohtumaton Krista Kosonen. Kielletty rakkaus, intohimoinen rakkaus, kiehui näyttämöllä, syttyi ja sammuin, räjähti yhä uusiin kuviin itsetuhoiseen loppuun saakka.

Sittemmin Suomen ykkösnäyttelijöiksi kohonneet Krista Kosonen ja Alma Pöysti olivat Suomessa Žoldakin luottonäyttelijöitä, nopeaoppisia, hurjapäisiä ja intensiivisiä roolintekijöitä.

Molemmat olivat mukana Klockriketeaternin Morbror Vanjassa (Vanja-eno) 2011. Pöysti muun muassa näytteli siinä vesialtaan äärellä päällään seisoen.

Jan Korander ja Krista Kosonen Vanja-eno-näytelmässä Klockriketeaternissa vuonna 2011.

Žoldak ohjasi Euroopan parhaissa teattereissa Pietaria ja Moskovaa myöten. Työt olivat aina yllätyksiä. Hän onnistui käyttämään yhden pienimuotoisen novellin näyttämöversioon, junamatkaan välillä Moskova–Petushki, viisi tuntia.

Pietarilaisen suuren näyttämön laveudella nähtiin myyttisiä mielikuvia ja kokonaisia kyliä, susina ulvovia metsiä, olutkioskien huuruja, sisäistä ja ulkoista liikettä. Oli kuin olisi nähnyt koko vuoden teatteriesitykset yhtenä iltana.

Tšehovin Lokki on hänen läpimurtoteoksiaan. Lokki kirskui ja kellui suuressa bonk-henkisessä altaassa ja valtavien lokinmunien kattauksessa.

Viimeisimpänä Suomen-vierailunaan hän ohjasi Turun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Tšehovin Kirsikkapuiston vuonna 2012.

Esityksen lopun alusta muistuttavat kuvat palautuvat juuri nyt vahvasti mieleen. Krista Kososen tulkitsema Ranevskaja kahlaa verenpunaista nestettä valuvalla näyttämöllä.

Kirsikkapuistonsa myyneen Ranevskajan olohuoneen hyllyille säilötyt valtavat kirsikkahillopurkit ovat enää lasimurskaa. Näyttämöllä pyörivät kirsikat ja niiden mehu yhdessä sotkussa. Aikakausi vaihtui tavalla, jota kukaan ei voinut aavistaa.

Lue lisää: Suomalais­teatteri esittää sodan jalkoihin jääneiden ukrainalaisten teatterin­tekijöiden tekstejä, jotka on päivätty viime perjantaille

Anton Tšehovin Kirsikkapuisto Turun kaupunginteatterissa vuonna 2012.

Andri Žoldak tunnetaan myrskyisistä työtavoistaan. Kuva vuodelta 2011, jolloin hän ohjasi Klockriketeaternin Vanja-enon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat