Roland Emmerichin katastrofikuvaus Moonfall vaikuttaa parodialta mutta ottaa itsensä tosissaan

Katastrofielokuvista tunnetun Emmerichin uutuudessa Kuu uhkaa törmätä Maahan.

Entinen astronautti Jo Fowler (Halle Berry) ja salaliittoteoreetikko K.C. Houseman (John Bradley) yrittävät pelastaa Maata ja Kuuta.

17.3. 13:52

Scifi

Moonfall, ohjaus Roland Emmerich, 130 min. K12. ★★

Roland Emmerichin (s. 1955) katastrofielokuvista eivät kriitikot yleensä ole pitäneet, mutta ne ovat tuottaneet yli kolme miljardia dollaria lipputuloja. Maailmanlopun katseleminen on jännittävää.

Moonfallin idea on valmista materiaalia katastrofigenren parodiaksi: kuu uhkaa törmätä maapalloon. Olisiko tällä kertaa siis vuorossa kunnon genreparodia? Se jää valitettavasti epäselväksi.

Häpäisty astronautti Brian Harper (Patrick Wilson) on saanut aikanaan syyt kollegansa kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta. Toinen kollega Jocinda Fowler (Halle Berry) on noussut Nasan johtotehtäviin. He joutuvat maailmanpelastushommiin, kun salaliittonörtti K.C. Housemanin (John Bradley) laskelmista selviää, että Kuu on poistunut radaltaan.

Pian käy ilmi – juonipaljastus – että salaliittoteoreetikot ovat oikeassa ja kiertolaisemme on megastruktuuri eli käytännössä avaruusalus. Sitten jo rytiseekin.

Katastrofielokuvat alkavat yleensä siitä, kun tutkija huomaa pienen anomalian, joka tarkoittaa, että maailma on loppumassa. Sitten lennetään helikopterilla tapaamaan presidenttiä ja kohta näytetään isoa kuvaa planeetan paniikista. Lopulta päädytään toimintaloppuratkaisuun.

Tätä rakennetta Emmerich yrittää nyt pikkuisen sekoittaa, mutta tuloksena on lähinnä sekavaa juonenkuljetusta.

Emmerichin elokuvissa on aina kaksi panosta. Planeetta ja perhe. Sekä Harper että Fowler ovat tahoillaan eronneet ja ratkovat nyt välejään exien kanssa, kuin kosminen pari Maa ja Kuu ikään. “Jos Maa saa uuden mahdollisuuden, mekin ansaitsemme sen”, on elokuvan viesti.

Näyttelijät tekevät minkä pystyvät, mutta eihän tällaisessa paljoon pysty. Planeetan laajuinen kaaos välittyy sittenkin yhtä paljon näyttelijöiden kuin tsunamikuvien kautta, jos välittyy. Nyt se ei oikein välity.

En yleensä jaksa välittää siitä, ovatko tieteiskuvitelman tiedefaktat kohdillaan. Pidän esimerkiksi Emmerichin jylhän vakavasta elokuvasta The Day After Tomorrow huolimatta sen hoopoudesta. Moonfallissa hölmöily menee aika pitkälle. Siinä olisi ollut ainekset kreisiksi scifikomediaksi, mutta vitsailun keskellä käsikirjoitus ottaa itsensä kovin tosissaan. Lopussa vielä genrekin vaihtuu ja tieteisfiktion alalajien kliseitä tulee toisensa perään luentona.

Game of Thronesin Samin roolista tutun John Bradleyn hikoilevan nörttistereotyypin salaliittosekoilukaan ei naurata samalla lailla kuin ehkä 15 vuotta sitten. Samantasoista harhaisuutta kun saa nykyisin lukea Facebookista viikoittain.

Käsikirjoitus Spenser Cohen, Roland Emmerich, Harald Kloser, tuottajat Roland Emmerich, Harald Kloser, pääosissa Halle Berry, Patrick Wilson, John Bradley.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat