Kriitikko ei ole suosittelija, vaikka arvosteluiden ikävät sanat tuntuisivat levy-yhtiöpomosta ja fanista kuinka pahalta

Kritiikin idea on nimenomaan se, että tiettyyn kulttuurin alaan perehtynyt kirjoittaja kirjoittaa arvioimastaan teoksesta oman huolellisesti perustellun näkemyksensä, kirjoittaa Juuso Määttänen.

19.3. 13:31 | Päivitetty 20.3. 17:29

Viime viikolla törmäsin Instagramissa toistuvasti yhteen ja samaan kuvaan, jonka oli julkaissut suomalainen anonyymi tili.

Ei ole ihme, että kuva herätti kuplassani paljon tunteita. Siinä kritisoitiin taidekritiikkiä, ja se jos mikä uppoaa kulttuuri- ja media-alan ihmisiin.

Meemin viesti oli yksinkertainen.

Taidekritiikin pitäisi olla enemmän sellaista, että ”teoksesta innostunut selittäisi lukijalle, miksi tämän pitäisi olla innostunut teoksesta”. Sen sijaan sen ei pitäisi olla sitä, että ”joku, joka ei ole tajunnut teosta, selittää, miksi se on paskaa”.

Kiinnostava ehdotus. Ja tietenkin täysin kaikkia kulttuurikritiikin perusideoita vastaan. Kriitikko ei ole suosittelija.

Kritiikin idea on se, että tiettyyn kulttuurin alaan perehtynyt kirjoittaja kirjoittaa arvioimastaan teoksesta oman huolellisesti perustellun näkemyksensä. Sitä ei ole kirjoitettu mistään ennakkolähtökohdasta – ei sen enempää siitä, että teosta pitäisi päästä ylistämään tai että sitä olisi pakko mollata.

Kriitikon tehtävä ei ole väkisin yrittää ymmärtää teosta parhaalla mahdollisella tavalla ja löytää epätoivoisesti syitä, miksi siitä ”pitäisi innostua”. Jos kriitikon mielestä teos on huono, heikko tai epäonnistunut, se pitää voida kertoa.

Kun sen tekee huolellisessa ja hyvin muotoillussa tekstissä, se ei tarkoita, että ”joku ei ole tajunnut teosta”. Ei, vaikka teoksen fanina – tai parhaimmillaan sen tekijänä – tyly kritiikki tuntuisi kuinka pahalta.

Päivä meemin julkaisun jälkeen sen jakoi omalla Instagram-tilillään yksi suomalaisen musiikkialan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, Warner Musicin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkö Asko Kallonen. Julkaisusta tykkäilivät eturivin artistit, kuten Antti Tuisku ja Aki Tykki.

Meemin sanomasta tuntuivat omassa tuttavapiirissänikin olevan samaa mieltä yllättävän monet entiset tai nykyiset toimittajat.

Se panee miettimään, minkä verran suomalaisella musiikki- ja mediakentällä arvostetaan perehtynyttä, myös kovasanaista kritiikkiä.

Eikö meillä ole jo ihan tarpeeksi laiskaa hehkutusta, somepöhinää ja jopa rahalla maksettuja ”suosituksia”?

Juttua päivitetty 20.3. kello 17.25: Lisätty linkki kolumnissa mainittuun alkuperäiseen meemiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat