Dekkarikirjailija Mick Herron on vahvasti tyrkyllä John le Carrén tyhjäksi jättämälle vakoilu­mestarin paikalle

Herronin erinomaisesta sarjasta on suomennettu kaksi osaa, ja kolmas on jo tulossa.

Mick Herron jatkaa John le Carrén perinnettä vahvoilla vakoiluromaaneillaan. Jackson Lamb -sarjan ensimmäiset osat on nyt saatu suomeksi.

11.4. 15:29

Romaanit

Mick Herron: Luupäät. Jackson Lamb 1 (Slow Horses). Suom. Ilkka Rekiaro. Crime Time. 399 s.

Mick Herron: Nukkuvat leijonat. Jackson Lamb 2 (Dead Lions). Suom. Ilkka Rekiaro. Crime Time. 415 s.

Kun brittiläisen John le Carrén (1931–2020) aika kirjailijana päättyi, tuntui kuin vakoiluromaanien huipulla humisisi tyhjyys. Kasvaisiko tilalle ketään vähänkään samanveroista mestaria?

Ei hätää. Ainakin britti Mick Herron (s. 1963) osoittaa kirjoillaan, että huoli on jokseenkin turha: esiin on työntymässä uutta vahvaa kerrontaa.

Herron potkaisi jo 2010 liikkeelle Jackson Lamb -sarjan, joka pienoisen yskimisen jälkeen on kohonnut huimaan vauhtiin. Osia on kymmenisen, ja romaanipalkintoja on ropissut.

Sarjan ensimmäiset osat Luupäät ja Nukkuvat leijonat on saatu suomennetuksi – ja lisää käännöksiä on piakkoin luvassa.

Brittien salaisessa palvelussa on MI5-osasto, joka vastaa valtakunnan sisäisestä turvallisuudesta. Oikein tai väärin, kylmän sodan agenttitaistot ovat tartuttaneet tähän laitokseen legendaarisia kultahippuja. Herronin luomat päähahmot kuuluvat hekin MI5:een, mutta heittopussiryhmään, johon on säilötty vastuullisemmissa tehtävissä tyrineitä törppöjä.

Ryhmän pomo on Jackson Lamb, luotaantyöntävä äijä, kuitenkin vakoilun ydinäijä. Lambilla on menneisyys.

Luupäät esittelee ryhmän, kourallisen näitä epäonnisia ”luupäitä”. Jokainen kantaa inhimillistä mokaansa.

Stoorin käynnistys junnaa hetken, ei silti pitkään, ja kohta useampiakin ristiriitaisia kuvioita alkaa puskea näkösälle. Mick Herron hallitsee aavistelut ja ounastelut, intrigien ja pelkojen sumean vyyhdin, koko tiedustelutyön sisimmäisen kauhun. Lecarrémaista syvähengitystä on aistittavissa- ei jäljittelevästi, vaan Herronin omin tyylikeinoin.

Ryhmä purkaa poliittissävyistä kidnappausta. Jollakin on enemmän tietoa kuin jollakin toisella, kokokuvaa ei kellään, ja MI5:n päämajan Regent’s Parkin valiojengi sotkeutuu peliin omine intresseineen. Ja jos jotain menee pieleen, mustapekka ei saa löytyä omasta kädestä.

Ainahan tiedustelupalvelujen osastot ovat toisiaan hiertäneet ja kampittaneet, ja Herron kuvaa kliseetä herkullisesti.

Jackson Lamb -kakkososa siirrähtää edeltäjäänsä lähemmäs vakoilun kansainvälistä areenaa. Ikivanhaa uskollisuutta ja riippuvuutta, uinuvia soluja. ”Kun leijonat haukottelevat, se ei tarkoita, että ne ovat väsyneitä. Se tarkoittaa, että ne heräävät.”

Kukaan ei tietenkään osaa vastata, missä ja miten paljon on tilanteen vaatiessa aktivoitavia agentteja. Koodisanana esiintyy kaskaat, hyönteiset, joiden eräs alalaji maahan kaivauduttuaan saattaa nousta laulamaan peräti 17 vuoden tauon jälkeen.

Nukkuvien leijonien asetelma osoittautuu itse asiassa vaarallisen apokalyptiseksi. Lambin puhuttaessa tunnistamaansa vastapuolen miestä he toteavat, ”ettei sitä koskaan tiennyt, milloin kiekko jälleen pyörähtäisi ja maailma palaisi entiselleen. Kumpikin heistä tiesi, mitä ’entiselleen’ tarkoitti. Kylmä sota oli luonnollinen asiantila”.

Leijonat malttavat esittää nukkuvaa, maata liikkumatta, mitään tekemättä. Milloin niiden on aika herätä toimimaan?

Romaanin kliimaksi, 9/11-halpisversio, on anteeksi annettavissa. Muuten tarina on hitaasti vaikuttavaa nautintoainetta. Ilkka Rekiaro suomentaa henkeen sopivasti.

Jos Mick Herron onkin julkaissut tämän vakoiluromaanin jo vuonna 2013, eivät sen virittämät näköalat ole syntyneet vahingossa. Elementit olivat silloinkin olemassa, odottamassa aktualisoitumistaan. Tänään ne sitten ovat täällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat