Vain korkeakulttuuri voi vapauttaa moukka­maisuudesta, julistaa 1800-luvun runoilija, ja hänen jaottelulleen löytyy katetta myös nykyajasta

Viktoriaaninen runoilija ja kritiikin teoreetikko Matthew Arnold puolustaa yleissivistystä ja keskusteluun osallistumista.

Englantilainen runoilija ja kriitikko Matthew Arnold eli vuosina 1822–1888.

9.4. 13:37 | Päivitetty 10.4. 9:07

Tietokirja

Matthew Arnold: Kulttuuri ja anarkia (Culture and Anarchy). Suom. Anssi Halmesvirta. Basam Books. 237s.

Matthew Arnold (1822–1888) oli juuri niitä korkeakulttuurin ja klassisen kirjallisuuden tarmokkaita puolestapuhujia, joiden epätrendikkyys herättäisi tänään sekä ärtymystä että ivaa.

Arnold oli huolissaan sivilisaation rappiosta; siitä että nopeasti teollistuva moderni maailma tuottaa vain matalaotsaista oman edun tavoittelua ja rahvaanomaista tyylitajua. Kuten Kulttuuri ja anarkia -esseen suomentaja Anssi Halmesvirta esipuheessa kuvaakin, kyse on aikalaiskeskustelun kommentaarista.

Arnoldin mukaan vallitsevan kulttuurin syväjuonteet olivat eri suuntiin moraalisesti vetävät kaksi voimaa. Heprealaisuus oli näistä puritaaninen, ankaraa omaatuntoa vaativa ja velvollisuutta korostava, kun hellenismi sen sijaan edusti ihmisen luontaista spontaanisuutta, kauneuden ja tiedon etsimistä sekä muotojen harmoniaa.

Huolimatta historiallisesti epäkorrekteista nimistä, vastakkainasettelu voidaan nähdä tänäkin päivänä.

Kun heprealaisuus torjuu syntisyyden, pahuuden ja moraalin höltymisen, hellenismi taas taistelee tietämättömyyttä, rumuutta ja mielen kankeutta vastaan.

Saksalaista Bildung-käsitettä, suomeksi sivistystä, ei tunnetusti ole kyetty kääntämään englannin kielelle. Kenties jaaritteluun asti käsitellyllä hellenismillä Arnold tarkoittaakin juuri avointa ja vapaata sivistystä.

Arnold irvailee yhteiskuntaluokista perinteisen luokkajaon sijaan. Hänelle kansakunta voidaan jakaa pikemminkin kansanluonteisiin, joita edustavat barbaarit, poroporvarit ja rahvas.

Jaottelulle voisi olla käyttöä tänäkin päivänä.

Poroporvarit ovat juuri siitä pikkumaista, kapea-alaista ja nurkkakuntaista keskiluokkaa, josta Anna Kontula julkaisi juuri hulvattoman kirjan Pikkuporvarit (2021). Aristokraattista valtaa puolustavat barbaarit puolestaan välittävät vain etuoikeuksistaan ja työväenluokan rahvas rinnastuisi tänä päivänä bensanhintaa vastustaviksi autoletkoiksi Mannerheimintiellä.

Varsin moderniin tapaan Arnold julistautuu näiden ryhmien ulkopuoliseksi, mutta anarkistiksi asti hänestä ei ole. Hän kirjoittaa myös “ystävistämme liberaaleista” piikittelevään sävyyn.

Arnold on itse pikemminkin englantilaisittain koketeeraava hegeliläinen, joka puolustaa yleissivistystä, keskusteluun osallistumista ja jolle omaisuus on joutavaa, kunhan sitä on. Kulttuuri ja teollistuminen asettuvat hänellä usein vastakkain.

Vaikka Arnold ei sosialisti olekaan, hän silti ounastelee sosialismin nousua:

”Olen sanonut, että se uusi ja demokraattisempi voimatekijä, joka on nyt syrjäyttämässä meidän vanhan, keskiluokan liberalismimme, on toistaiseksi vaikeasti oikein arvosteltavissa.”

Ärtymys sivistymättömyyttä kohtaan pitää Arnoldin kuitenkin erossa rahvaasta: Vain korkeakulttuuri voi vapauttaa moukkamaisuudesta.

Nyt suomennettu Kulttuuri ja anarkia edustaa sitä vaikeaselkoista maastoa, johon polarisoituneeseen keskusteluun tottunut poroporvari, barbaari tai rahvaan edustaja ei ole enää viime aikoina halunnut astua. Siksi Arnoldin älylliselle virkeydelle on ehdottomasti paikkansa. Hänestä kulttuuri on ihmisen täydellistymistä.

Perussanoma siitä, että kulttuuri ehkäisee itsekeskeisyyttä, ennakkoluuloja ja ahdasmielisyyttä sekä kehittää ihmistä virheettömyyden tavoittelussa, voidaan sanoa tänä päivänä olevan itsestäänselvyys. Valitettavasti näkemys vaatii aina vain uudelleen esilletuloa, jotta se ei harmaannu ja unohdu poroporvareiltakaan.

Ehkä teoksen suomentamisen tärkein merkitys onkin se, että huomaamme miten elämämme on niin täynnä erilaisia kulttuurielämyksiä suhteessa 1800-luvun Englantiin. Eurooppalaisen sota-ajan keskellä voi herkistyä ajatukselle siitä, miten arvokkaita monet itsestäänselvyyksiltä tuntuvat asiat ovat.

Oikaisu 10.4. kello 09.05: Suomentajan nimi on Anssi Halmesvirta, ei Anssi Halmevirta, kuten artikkelissa aiemmin virheellisesti väitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat