Pauli Hautalan runoudessa ilmaisu tuntuu välillä jopa parodioivan asiatekstien maneereja

Esikoiskirjailija Pauli Hautala rakentaa pihapiiriin kokonaisen luonnonkierron kierrätyksineen ja asetelmineen.

Pauli Hautalan päältä kurinalaiset runot voivat luettaessa johtaa hämmennykseen.

19.6. 2:00 | Päivitetty 19.6. 9:26

Runot

Pauli Hautala: Katseen maanosat. Poesia. 104 s.

Kotimainen proosaruno on usein korostanut mielikuvitusta. Proosamuoto on lupaavinaan kerrontaa, sen sijaan tehdäänkin jatkuvia loikkia fantasian, alitajunnan ja absurdin puolelle.

Kokkolalainen suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori Pauli Hautala (s. 1984) koostaa esikoiskokoelmansa Katseen maanosat toisin. Hän kirjoittaa säntillisiä, asiallisia lauseita maauimalan, juoksukisan ja pihapiirin tienoilta.

Usein hän rinnastaa eri elinpiirejä: ”Lihaskalvot liukuvat toistensa lomitse, pallonivelet kiertävät hermosolujen tahdon mukaan. Juoksijalla on vapaus edetä reitillään, vangilla on mahdollisuus tyrmässä liikkumiseen.”

Hautalan runojen kieliasu muistuttaa asiaproosaa. Välillä hän tuntuu jopa parodioivan asiatekstin maneereja, sitten taas irtoavan siitä iskevämpään ilmaisuun. Taustalla voi nähdä kysymyksen siitä, miten kieli tavoittaa havainnon ja sen takaisen maailman.

Se tarkoittaa myös sitä, että Hautala käyttää kielikuvia säästeliäästi, tosin sitäkin tehokkaammin. ”Hetken maisema kasvaa hamekankaan niittykukkaa”, päättyy uimalan kahvilaan sijoittuva runo.

Toisen runon lopussa on peräti sanaleikki: robottihoitaja tarjoilee synteettistä teetä, ja ”kun suljet silmäsi… näet vihdoin kaikki yökkösten ja nollien juoksevat sarjat.”

Näin päältä päin kurinalainen runo voi johtaa hämmennykseen. Pitkään Katseen maaosat tuntuu luotaavan luonnollista ja rakennettua maailmaa juuri havaintojen luoman välimatkan päästä. Kun katsetta sitten kohdistaa tai siirtää, näkymä saattaa tärähtää tai keikahtaa kokonaan ympäri.

Maisema on silloin kuin suuri näyttämö, josta paljastuu pienten yksityiskohtien ja suurten luonnonprosessien vuorovaikutus. Siinä Hautalan kirja tuo mieleen Pertti Saloheimon parin vuoden takaisen esikoisteoksen Ennustus linnuston tulevaisuudesta.

Hautala rakentaa pihapiiriin kokonaisen luonnonkierron kierrätyksineen ja asetelmineen, jossa ”anopinkielet ja jukkapalmut neuvottelevat ihmistensä kastelemisesta ja lannoittamisesta”.

Niinpä myös rusakko saattaa potkia puutarhan liikkeelle, jarruttaa ja lukita maiseman paikalleen. Silloin: ”Katseesi kamaralle tärähtävät sukupuutot eliölaji kerrallaan”.

Kokoelma sisältää paljon virkeitä, liikkuvaisia tekstejä. Kaikki ei kuitenkaan onnistu ”pihamyllyjen opportunistiset siivet” ja rikkaruohojen kasvu ”koristeellisiksi tarkoituksiksi” jäävät melko tyhjiksi kuviksi. Hautala ei myöskään aina pääse eroon asiatekstin jäykästä ilmaisusta.

Loppupuolen runojen tiiviimpi ilmaisu ja lennokkuus tekee siksi hyvää.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat