Tero Saarisen Hunt-klassikko siirtyi nuoremmille Tanssin talon ensimmäisessä yleisöesityksessä – ja se oli edelleen mykistävä

Tanssin talon Erkko-salissa näkyvyys on loistava, ja kahden teoksen kokonaisuus on täysipainoinen, kirjoittaa kriitikko Jukka O. Miettinen.

Johanna Nuutisen Hz-koreografia herättää vahvoja mielikuvia.

1.4. 10:26

Nykytanssi

Hz ja Hunt Tanssin talossa 31.3. Tero Saarinen Company.

Olipa hienoa saada vihdoin istua muiden katsojien kanssa Tanssin talon Erkko-salissa. Sen suuri, jyrkkä katsomo on omiaan juuri tanssille. Näkyvyys on loistava, eikä edessä istuvakaan peitä näyttämöä.

Erityisen hienoa oli kuitenkin se, että salin avausesitys, Tero Saarinen Companyn kahden teoksen kokonaisuus, on niin täysipainoinen.

Illan aloittava ryhmäteos Hz on Johanna Nuutisen käsialaa. Hän on tehnyt Kansallisbaletissa pitkän uran ennen siirtymistään koreografiksi. Vauhdilla hän on luomassa kansainvälistä uraa. Nyt kevätkaudella Helsingissä on esillä häneltä peräti kolme eri teosta, aiemmin Opia Zodiakissa ja Hz:n jälkeen Hyöky Kansallisbaletissa.

Itselleni Hz oli ensitutustumiseni Nuutisen koreografioihin. Vaikutuin nimenomaan teoksen voimasta herättää vahvoja mielikuvia. Teos alkaa myrskyävillä mutaisilla aalloilla, joiden alta ihmiset ilmestyvät.

Ihmiset eivät kuitenkaan tunnu vapailta. Sähköiset äänisignaalit säätelevät heidän olemistaan pistävän kylmissä takavaloissa. Aallot paljastuvat henkäyksen ohueksi kalvomaiseksi harsoksi, joka ympäröi ja kietoo tanssijoita.

Harson liikkeet ja muodostelmat tuovat yhä enemmän mieleen televisiosta jo liiankin tutuksi tulleet kuvat pommitusten jälkeisistä tomu- ja savupilvistä. Nuutinen tuntuu kuitenkin tarjoavan optimistisen vaihtoehdon: lopussa harmaiden pilvien keskelle ilmestyy lämmin valo ihmisten ensimmäisen kerran todella kohdatessa.

Kokonaisuuden vahvoja elementtejä ovat tanssijoiden lisäksi Joonas Tikkasen teknisesti mutkikas, mutta näennäisen yksinkertainen visualisointi sekä Tuomas Norvion äänimaailma. Se vie yhdessä aggressiivisen valaistuksen kanssa katsojan tietoisesti lähelle kipurajaa.

Auri Ahola Tero Saarisen Hunt-koreografiassa.

Illan toinen teos Hunt sai kantaesityksensä Venetsian biennaalin tilausteoksena jo kaksikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen Tero Saarinen on kiertänyt esittämässä sooloaan ympäri maailmaa yli kymmenen vuotta.

Saarisen soolomuotoinen Hunt on julistettu Stravinskyn Kevätuhrin monien uustulkintojen ehdottomaan kärkikaartiin. Se on edelleen mykistävä. Marita Liulian tanssijaan heijastettava live-multimedia sekä Mikki Kuntun valaistus ja Erika Turusen puvustus tekevät teoksesta poikkeuksellisen orgaanisen kokonaistaideteoksen.

Hunt on onnistunut säilyttämään ajankohtaisuutensa. Mediamaailman tykittävä kuvallisuus tuntui kaksi vuosikymmentä sitten hieman etäiseltä dystopialta. Nyt se on mitä suurimmassa määrin ympäröivää todellisuuttamme.

Saarinen on nyt siirtänyt soolonsa kahdelle nuoremmalle tanssijalle. Ensi-illassa sen tanssi Auri Ahola. Hänen tulkinnassaan on jotain hyytävän määrätietoista. Aivan kuin hän lähes tyynen tietoisesti kulkisi kohti kohtaloaan.

Myöhemmin tämän informaatiotulvan pommittaman uhrin rooliin astuu Atte Kilpinen Hampurin baletista. Hienoa, että jo klassikon aseman saavuttanut Hunt saa jatkoelämää nuoremman sukupolven karismaattisten tanssijoiden tulkitsemana.

Hz, koreografia Johanna Nuutinen, musiikki Tuomas Norvio, visualisointi Joonas Tikkanen, puvustus Mert Otsamo, tanssijat Natasha Lommi, Elina Häyrynen, Saida Solla, Eero Vesterinen ja Riccardo Zandonà; Hunt, koreografia Tero Saarinen, musiikki Igor Stravinsky, live-multimedia Marita Liulia, valaistus Mikki Kunttu, puvustus Erika Turunen, tanssi Auri Ahola.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat