Ars22:n teema on Eläviä kohtaamisia. Näyttelyssä tuoreet teokset kohtaavat myös aiemmissa Ars-näyttelyissä nähtyjä. Oikealla yksityiskohta Anni Puolakan teoksesta Oestrus (2020–22), vasemmalla Kimmo Kaivannon teos Kun meri kuolee II, (1973, öljy kankaalle). Edelleen ajankohtainen teos nähtiin vuoden 1974 Ars-näyttelyssä.

Tällainen on Ars22

Ars22-näyttelystä puuttuu Arsille ominainen suuren näyttelytapauksen tuntu, tiivistää neljä HS-kriitikkoa ensivaikutelmansa.

Nykytaide

Ars22 16.10. saakka Nykytaiteen museo Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2). Ti–pe 10–20:30, la 10–18, su 10–17.

Ars on suomalaisen kuvataidekentän merkittävä instituutio. Vuodesta 1961 järjestettyjä Ars-näyttelyitä ei nähdä kovin usein. Siksi niitä myös osataan odottaa.

Järjestyksessä kymmenenteen Arsiin latautuu lisäksi odotus remontin vuoksi suljettuna olleen Kiasman avautumisesta ja koronan jälkeisten suurten näyttelyiden käynnistymisestä.

Edellinen, vuonna 2017 esillä ollut globaaliin digitaaliseen murrokseen keskittynyt editio teki mittavan ja monipuolisen katsauksen internetiä käsittelevään taiteeseen. Mukana oli sellaisia suuruuksia kuin Ed Atkins ja Hito Steyerl, joiden teoksia muistelee edelleen. Nyt nähtävän Ars22:n teemana on väljä Eläviä kohtaamisia.

Näyttelystä puuttuu Arsille ominainen suuren näyttelytapauksen tuntu; siinä missä useat teokset tarjoavat näkökulmia teemaan, teosten väliset yhteydet jäävät ohueksi eikä teosten välinen vuoropuhelu pääse tilan käytössä täyteen kukoistukseen.

Harmillisesti moni sinänsä upea teos jää esillepanossa kokonaisuuden jalkoihin. Näin käy erityisesti ääniraidan sisältävissä töissä tai sellaisten teosten kohdalla, jotka jäävät esittelemänsä kohtaamisen teeman kanssa yksin. Tämä on sääli, sillä paraskin taide menettää itsestään jotain ontuvassa esillepanossa.

Reilun 40 taiteilijan ja taiteilijaryhmän lisäksi Arsiin on kuratoitu runsaasti esityksiä, jotka on siroteltu pitkin näyttelyn kestoa. Vielä on mahdollista, että esitykset kohottavat kokonaisuuden.

HS-kriitikot poimivat kohokohtia Ars22-näyttelystä:

Grada Kilomban videoteoksessa taiteilija esiintyy grioottina, tarinankertojana.

Sorretut pääsevät Arsissa ääneen, vaikka äänentoistossa on ongelmia

Jos temaattisesti väljästä Ars-näyttelystä haluaa etsiä punaisia lankoja, myytit ja sorrettujen äänet tarjoavat kaksi sellaista.

Portugalilaisen Grada Kilomban (s. 1968) videoteos Illusions vol. III, Antigone (2019) tulkitsee nimensä mukaisesti antiikin suuren tragediakirjailijan Sofokleen Antigone-näytelmää. Myös sarjan aiemmat osat käsittelevät antiikin Kreikan myyttejä ja tragedioita.

Sofokleen näytelmässä Antigone haluaa haudata kuolleen veljensä, jonka kunniallisen muistamisen kuningas Kreon on kieltänyt. Videoinstallaatio laajentaa Antigonen tarinan kysymykseksi ”pois pyyhkimisen politiikasta” eli siitä, kenen tarina jää elämään ja ketkä vaimennetaan.

Taiteilija itse esiintyy teoksessa grioottina eli länsiafrikkalaisena tarinankertojana, jonka kertomuksessa antiikin myytti sekoittuu kolonialismin jättämiin traumoihin. Pelkistetty tanssiesitys kuvittaa tarinaa tyylikkäästi.

Teoksen vaikuttavuutta syö ahdas sijoittelu ja surkea äänentoisto. Kertojan vaimeasta muminasta ei tahdo saada mitään selvää, vaikka salissa on muuten hiljaista. Ongelma on päinvastainen kuin valtaosalla näyttelyn videoteoksista, joiden äänenvoimakkuus oli ainakin HS:n vierailun aikana säädetty sietämättömän kovaksi.

Lisäksi Kilomban teoksessa ei ole tekstityksiä, kuten ei monessa muussakaan, mikä asettaa korkeat odotukset kävijän kielitaidolle.

Vietnamilaisen Tuan Andrew Nguyenin videoinstallaatiossa My Ailing Beliefs Can Cure Your Wretched Desires (2017) ääneen pääsevät ihmisen kaltoin kohtelemat eläimet.

Vietnamilaisen Tuan Andrew Nguyenin (s. 1976) kaksikanavaisessa videoinstallaatiossa My Ailing Beliefs Can Cure Your Wretched Desires (2017) ääneen pääsevät ihmisen kaltoin kohtelemat eläimet.

Salametsästäjien ampuman jaavansarvikuonon henki haluaa lietsoa eläinkunnan vallankumoukseen ihmisiä vastaan. Myyttinen kilpikonnahenki pyrkii vakuuttamaan, että harmoninen yhteiselo on yhä mahdollista.

Myyttejä ja ajankohtaisia tapahtumia sekoittavan vuoropuhelun kautta Nguyen purkaa monisyisesti eläinten asemaa vietnamilaisessa kulttuurissa. Varsinaisen vaikutuksen teos tekee kahdelta kankaalta vyöryvällä kuvavirralla, joka vilisee paikoin riipaisevia kuvia teurastamoista, eläintarhoista ja luonnontieteellisistä museoista. Jotenkin teos onnistuu olemaan yhtä aika hypnoottisen kaunis ja kaunistelemattoman brutaali.

Harri Mäcklin

Danutè Kvietkevičiūtėn (s. 1939) villasta ja pellavasta valmistettu seinävaate Ruohikko (1975) on omistettu liettualaiselle säveltäjä Čiurlionisille.

Fantastinen luonto – Danutè Kvietkevičiūtėn ja Joel Slotten taide muistuttaa satumaailmoista

Liettualainen Mikalojus Konstantinas Čiurlionis (1875–1911) oli kuvataiteilija ja säveltäjä. Symbolismista ja jugendista ammentavissa Čiurlionisin teoksissa liikutaan salaperäisissä maailmoissa: maalauksissa on romantiikalle ominaista fantasiaa, joka näyttäytyy mystisinä luontokuvauksia satulinnoineen, vuoristomaisemineen ja myyttisine olentoineen. Maalausten henki kaikuu myös Čiurlionisin myöhäisromantiikkaa edustavissa sävellyksissä. Sibeliaanisen maalailevaan ja kertovaa sävelkieleen tottuneelle Čiurlionisin musiikki on tutunoloista matkantekoa jylhässä maisemassa.

Kiasman toisessa kerroksessa sijaitseva Danutè Kvietkevičiūtėn (s. 1939) villasta ja pellavasta valmistettu seinävaate Ruohikko (1975) on omistettu Čiurlionisille. Suuren panoraaman ja maiseman yli tähyämisen sijaan Kvietkevičiūtė katsoo kuitenkin lähelle, omien jalkojensa juureen. Ruohikko kuvaa nimensä mukaisesti heinikon kaistaletta. Aiheena teos tuo mieleen Vincent van Goghin maalauksen Coin de jardin avec papillons (1887), jossa maan rajaan kohdistuvassa ruohomaisemassa liihottelevat perhoset.

Ruohikossa mittakaava ehdottaa joko suurenmoisen korkeaa ruohikkoa tai minikokoista katsojaa. Vihreät linjat kipuavat ylöspäin liekehtivinä suikaleina. Linjojen välistä pilkottavat taruolennot ja varjoista katsojaa tiirailevat silmäparit. Mukana seinävaatteessa on myös musiikki, jonka Kvietkevičiūtė on sommitellut heinien sekaan viulun ja hepokatin aiheilla.

Joel Slotten kokonaisuus koostuu öljymaalauksista ja Noidan nikamat -lasiveistoksista.

Leikkisä Ruohikko resonoi lähistöltä löytyvän Joel Slotten (s. 1987) teoskokonaisuuden kanssa. Myös Slotte sisällyttää teoksiinsa sävelkieltä: taiteilijalle itselleen ja hänen ystävilleen perustuvat hahmot poseeraavat usein bändipaidat päällä.

Slotten teosten fantasiamaailma syntyy sekoittamalla realistisiin aineksiin myyttistä historiaa, roolipelejä ja uskomuskulttuuria. Kiasman kokoelmiin kuuluvassa Ritarikokelaassa (2020) bändipaitainen ja tatuoitu hahmo on lysähtänyt raunion eteen, joka voisi olla muinainen, ehkä keskiaikainen kirkko tai linna.

Slotten teoskokonaisuuteen kuuluu myös lasiveistosten sarja Noidan nikamat (2021). Veistosten sienimäisessä muodossa toistuvat taiteilijan tonttuja ja taikakaluja kuvaavista puuväripiirustuksista muistuttavat vihreän ja punaisen sävyt.

Arsissa monet Suomen taidekentältä tutut nuoret taiteilijat erottuvat edukseen. Yksi heistä on Essi Kuokkanen (s. 1991), jonka museon kolmannessa kerroksessa vastaan tulevat maalaukset muistuttavat Slotten ja Kvietkevičiūtėn teosten tavoin satumaisesta. Kepinkeräilijät-maalauksessa (2021) kolme koiraa järjestää loimuavan taivaan alla keppikokoelmaa yhdessä jättimäisen linnun kanssa.

Sini Mononen

Sheela Gowdan installaatio koostuu teräsverkkojen päällä lepäilevästä suitsukemateriaalista.

Suitsukkeen tuoksun ja tuhkan katoavaisuudesta kreiseihin, kiimaisiin kentaureihin

Kiasman ylimmässä kerroksessa tuoksuu suitsuke. Seinällä kyltit varoittavat herkästä teoksesta. Syy molempiin on Sheela Gowdan (s. 1957) installaatio Collateral (2007), joka koostuu matalilla tasoilla teräsverkkojen päällä lepäilevästä, tuhkaksi palaneesta suitsukemateriaalista.

Teoksen hauraus pysäyttää. Erimuotoiset kappaleet kantavat tummia polttojälkiä pinnassaan, pienimmät murut ja tuhkahiukkaset ovat katoamaisillaan.

Gowda tunnetaan suurikokoisista installaatioista, joissa keskeiseen rooliin nousevat arkiset materiaalit sekä niihin liittyvät erilaiset merkitykset. Collateralin poltetut suitsukemateriaalit viittaavat taiteilijan kotimaahan Intiaan, jossa suitsukkeita käytetään – ja valmistetaan – paljon. Niitä valmistavat naiset, jotka työskentelevät kotoa käsin ja pienin korvauksin.

Useammalle alustalle jakautuva teos kutsuu kuljeskelemaan ja kumartumaan äärelleen. Huolellisesti asetellut poltetut kappaleet muistuttavat käärmefossiileista tai muista muinaisista löydöksistä. Samalla ne voivat näyttäytyä myös jonkinlaisina palaneen maan karttoina, joissa erimuotoiset kappaleet luovat maisemia ja kiemurtelevat muodot niitä halkovia teitä.

Harkitussa kokonaisuudessa katse hakeutuu yksityiskohtiin, kuten palamisen jälkiin metalliverkossa tai installaation muodostamiin varjoihin lattianrajassa.

Anni Puolakan teos Oestrus viittaa kiimaan, ja sen kohdalla varoitetaan joitakin katsojia mahdollisesti hämmentävistä viittauksista seksuaalisuuteen.

Tuoksut ovat läsnä myös Anni Puolakan (s. 1983) teoksessa Oestrus (2020–2022), mutta tunnelma on tyystin toinen. Videolla taiteilija muistelee lämmöllä muun muassa hevosen lannan hajua ja pohtii muistojen tuoksua. Hän istuu sohvalla olkien keskellä ja punoo raikkaan mielikuvituksellisella tavalla yhteen sekä ajallisia että kehollisia kerrostumia, erilaisten halujen tihentymiä ja uteliaisuutta toista – lajia tai olentoa – kohtaan.

Aivastus muuttuu hirnahdukseksi, jalkaterät kasvavat kavioiksi. Videon ohella Oestrus levittäytyy tilaan erilaisina veistoksellisina ja ikään kuin päivitettyinä kentaurivariaatioina.

Puolakan kaksi teosta Oestrus ja Sydämestä (2021–2022) asettuvat toistensa yhteyteen ja samaan tilaan luontevasti. Estetiikka on yhtenäinen, samoin Puolakan tapa käsitellä näyttelyssä sisältövaroituksin varustettuja aiheitaan: Oestrus viittaa kiimaan, ja sen kohdalla varoitetaan joitakin katsojia mahdollisesti hämmentävistä viittauksista seksuaalisuuteen. Sydämestä puolestaan käsittelee muun muassa keskenmenoa.

Sydämestä koostuu näyttelytilaan rakennetusta teltasta ja sen sisällä esillä olevasta videosta, joka on kuin vinksahtanut Olipa kerran elämä -sarjan jakso. Siinä ihmisen kehossa elelevää ja tuhojaan tekevää Toxoplasma Gondii -loista näyttelee erinomaisen ilmeikkäästi Eija Vilpas.

Sanna Lipponen

Abramovic / Ulay: Yli yön meren, 1983, performanssi Ars 83 -näyttelyssä Ateneumissa lokakuussa 1983.

Klassikkoteokset antavat Ars22-näyttelylle historiallista syvyyttä

Naisella on kokovalkoinen asu, mies on pukeutunut keltaiseen. He istuvat hiljaa, liikkumatta, toisiaan katsoen, monta tuntia yhteen menoon, ilman ruokaa tai juomaa.

Muistan päivän hyvin. Oli lokakuu ja hämärä tuli varhain. Päivänvalon hiipuessa Ateneumin näyttelysalin seinille kiinnitettyjen öljylamppujen liekit kultasivat tilan. Tunnelma yleisön joukossa oli rauhallinen ja käsin kosketeltavan tiivis.

Performansseja oli toki nähty Suomessa aikaisemminkin, mutta ARS 83 -näyttelyn taiteilijaparin Marina Abramovic / Ulayn (s. 1946 / 1943–2020) Yli yön meren oli taiteenlajin ensimmäinen merkkiteos. Se nosti performanssin yleisön tietoisuuteen ja teki sen mieleenpainuvalla tavalla.

On yllättävää, että teosta ei kunnolla dokumentoitu. Mustavalkoinen valokuvasuurennos Kiasman seinällä puolustaa kuitenkin paikkaansa. Koska esityksillä ja tapahtumilla on Ars22-näyttelyssä näkyvä rooli, valokuva muistuttaa hetkistä, joiden käänteentekevää merkitystä ei ehkä vielä syksyllä 1983 täysin ymmärretty.

Kiasmassa on esillä muitakin aikaisemmissa Ars-näyttelyissä nähtyjä teoksia, eikä syynä ole menneiden tapahtumien kaipuu. Tutut teokset antavat näyttelylle syvyyttä ja ankkuroivat sen historiaan. Samalla tuoreet rinnastukset nostavat niistä esiin merkityksiä, jotka ovat saattaneet unohtua tai jäädä aikoinaan huomaamatta. Kokonaisuuteen ne istuvat luontevasti.

Kimmo Kaivanto: Kun meri kuolee II, 1973, öljy kankaalle.

Esimerkiksi Ars74-näyttelyyn osallistuneen Kimmo Kaivannon (1932–2012) maalauksen Kun meri kuolee II (1973) valmistumisvuosi hätkähdyttää. Ympäristökriisistä varoittava teos valmistui noin 50 vuotta sitten ja on Kaivannon tunnetuimpia. Kiasman seinällä se on kuin kolkuttava omatunto: miten olemme käyttäneet kuluneet vuosikymmenet – ja mitä teemme nyt?

Essi Kuokkanen (s. 1991) ja Lynette Yiadom-Boakye (s. 1977) jakavat huoneen kahden Ars-veteraanin kanssa. Francis Baconin (1909–1992) väkevä henkilökuva oli esillä vuoden 1969 näyttelyssä, Alex Katzin (s. 1927) maalaus viisi vuotta myöhemmin. Kumpikin kuuluu Sara Hildénin taidemuseon kokoelmiin, jonne tuohon aikaan ostettiin useita Ars-teoksia.

Neljän keskenään erilaisen figuratiivisen maalarin kohtaaminen ei ole ongelmaton, mutta herättää se ajatuksia esimerkiksi esittävän kuvan asemasta nykytaiteessa ja myös siitä, miten maalausten suhde todellisuuteen on dokumentoivan valokuva- ja videotaiteen yleistyttyä muuttunut. Tunteet ja mielikuvitus sekä toisaalta maalauksen aineellisuus näyttävät vallanneen enemmän tilaa.

Vaikka Ars74 tarkasteli realismin eri lajeja ja esitteli muun muassa valokuvarealismia, valokuvan ja elokuvan estetiikan vaikutus maalaustaiteeseen näkyi toden teolla paljon myöhemmin.

Alex Katz: Hymyilevä Vincent, 1972, öljy kankaalle.

Yksi viime vuosina valokeilaan nousseista pioneereista on 95-vuotias ja edelleen aktiivinen Katz, joka suurissa henkilökuvissaan on onnistunut yhdistämään abstraktin ekspressionismin mittakaavan ja Hollywoodista tutut valaistukset ja tiukat kuvanrajaukset. Maalauksessa Vincent hymyilee kuin valkokankaalla.

Timo Valjakka

Ars22

  • Järjestyksessä kymmenes Ars-näyttely. Ensimmäinen järjestettiin Ateneumissa vuonna 1961.

  • Teema Eläviä kohtaamisia käsittelee yhteiskunnallista pirstoutumista, joka vaarantaa elämää maapallolla.

  • Osallistujia 26 eri maasta. Kuraattorit museonjohtaja Leevi Haapala, näyttelyintendentti João Laia & Kiasman kuraattoritiimi.

  • Näyttely huipentuu elokuussa liettualaiseen performanssiin Sun & Sea. Ilmastokriisiä kommentoiva teos palkittiin Venetsian biennaalissa 2019 Kultaisella leijonalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat