Emma-museo otti riskin ja antoi ranskalais­taiteilija Daniel Burenille vapaat kädet – teoksen hallitsevin elementti on satametrinen ikkuna

Daniel Burenin labyrintti valtasi Emma-museon.

Photo souvenir: Daniel Buren, Folding Screens (Les Paravents), work in situ, 2022, yksityiskohta. (c) DB-ADAGP, Paris. Näyttelyn kuvien tekstit ovat Daniel Burenin muotoilemia.

25.3. 12:21

Nykytaide

Daniel Buren: Going for a Walk in a Zigzag 17.7. saakka Espoon modernin taiteen museossa Emmassa (Ahertajantie 5, Tapiola). Ti, la, su 11–17, ke–pe 11–19.

”Mielestäni on hienoa, että museot, jotka tänä päivänä haluavat esittää taidettani, ottavat riskin, koska ne eivät tiedä mitä tulen tekemään”, ranskalainen taiteilija Daniel Buren (s. 1938) sanoo museonjohtaja Pilvi Kalhaman haastattelussa.

Espoon modernin taiteen museo Emma otti riskin ja antoi Burenille vapaat kädet. Tulos on moniulotteinen spektaakkeli, joka valtaa museon kokonaisvaltaisesti. Teoksen nimi, Going for a Walk in a Zigzag (Kävelyllä siksakissa) viittaa siihen, ettei sitä voi tarkastella ulkopuolelta. Labyrinttimainen rakennelma edellyttää liikkumista, astumista alati vaihtuvien värien, muotojen, materiaalien ja näkökulmien kaleidoskooppiin.

Teoksen näkyvin ja hallitsevin elementti on kuitenkin museon satametrinen ikkuna, josta Buren on värillisillä kalvoilla teipannut valtavan lasimaalauksen. Ikkunoista suodattuva päivänvalo värjää riemunkirjavaksi hänen oman teoksensa ohella myös osan museosta.

Photo souvenir: Daniel Buren, Folding Screens (Les Paravents), work in situ, 2022, yksityiskohta. (c) DB-ADAGP, Paris.

Elämäkertatiedot kertovat, että Buren ”asuu ja työskentelee paikan päällä”. Käytännössä hän etsii teostensa lähtökohdat niistä paikoista, joissa ne tullaan esittämään ja lisäksi toteuttaa ne paikallisista materiaaleista. Jokainen teos on siis ainutkertainen ja esityspaikkaansa sidottu.

Espoossa toteuttamansa teoksen lähtökohdat Buren poimi museorakennuksen suuresta ikkunasta ja sen ruuduista. Ikkunoiden mitat toistuvat labyrintin suurissa siksak-muotoon asetetuissa seinäkkeissä, yksittäisten lasiruutujen muodot seinäkkeiden kurkistusaukoissa.

Materiaaleja teoksessa riittää luetteloksi asti: puuta, metallia, eri värisiä pleksilaseja, neonvaloa, peilejä ja paljon kuultoja ja heijastuksia, jotka hämärtävät muutenkin oikullisen labyrintin hahmottamista. Siellä täällä vilahtavat myös Burenin tavaramerkiksi muodostuneet pystyraidat. Tällä kertaa ne ovat kuitenkin sivuosassa.

Daniel Buren on Ranskan merkittävimpiä nykytaiteilijoita. 1960-luvun lopulla hän oli yksi keskeisiä minimalisteja ja käsitetaiteilijoita, jotka kyseenalaistivat uniikin ja arvokkaana pidetyn taide-esineen ja sen ohella taiteen esityskäytännöt ja perinteisen museoinstituution. Taiteensa teoreettisuudesta huolimatta Buren on ollut myös hyvin suosittu taiteilija, jonka museoihin, gallerioihin ja julkisiin tiloihin toteuttamat teokset lasketaan tuhansissa.

Suomessa Buren esiintyi ensimmäisen kerran ARS 83 -näyttelyssä Ateneumissa. Moni muistanee myös hänen vihreäraidalliset lippunsa, jotka täyttivät Rautatientorin, kun Nykytaiteen museo avattiin Ateneumissa 1991. Näiden väliin osui yksityisnäyttely Porin taidemuseossa 1988.

Maailma ja taide ovat 2000-luvulle tultaessa muuttuneet ja Burenin aikoinaan rajoja kaataneet teokset ovat keskeinen osa käsitetaiteen historiaa. Muutokset näkyvät hänen taiteessaan, joka viime aikoina on muuttunut entistä runsaammaksi, monimuotoisemmaksi ja jopa koristeelliseksi.

Monilla hänen teoksillaan, nykyinen mukaan luettuna, on myös selvä viihdearvo. Ne tarjoavat oivallista materiaalia sosiaalisen median päivityksiin.

Tämä on kuitenkin sivuraide, jota Burenin tuskin on mahdollista välttää. Hänen tavoitteensa ovat kuitenkin toisaalla. Vaikka hän on nykyisin jo instituutio itsessään, hän koettelee edelleen taideteoksen muodon ja olemuksen sekä taiteen esityskäytäntöjen rajoja. Tämä näkyy myös Espoossa.

Daniel Burenin taide on viime vuosina muuttunut entistä runsaammaksi, jopa koristeelliseksi. – Yksityiskohta paikkasidonnaisesta teoksesta Folding Screens (Les Paravents).

Toisaalta Burenia kiinnostavat edelleen 1960-luvulta periytyvät kysymykset siitä, miten me hahmotamme maailmaa ja miten taideteos peilaa museotilan fyysistä ja mielellistä kehystä. Näihin kysymyksiä herättää myös hänen mittava labyrinttinsa, ja siksi sen sisään kannattaa astua tarkkaavaisin mielin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat