Äärioikeistoa ihannoivan naisen esittelevä Ylen uutuussarja herättää nyt tiukkaa kritiikkiä: Normalisoiko Suomineidot natsismia?

Ylen esittämässä Suomineidot-dokumenttisarjassa kolme kansallismieliseksi esittäytyvää naista kertoo arjestaan ja elämästään. Kaikki esitetään sympaattisessa valossa, myös kolmikon jyrkin etnonationalisti. Somekritiikissä dokumenttia syytetään rasismin ja natsismin normalisoinnista.

Suomineidot ohjelmassa seurataan muun muassa Meri Kartan osallistumista kansallismielisten tapahtumaan Turussa.

23.3. 11:29

”Nykypäivän määritelmän mukaan natsi tuntuu olevan semmoinen, joka haluaa omalle kansalleen oman maan. Niin sen määritelmän mukaan, kyllä, minä olen natsi”, sanoo Meri Kartta Ylen Suomineidot-dokumenttisarjassa.

Niihin sanoihin loppuu koko neliosainen dokumenttisarja, joka seuraa kolmea kansallismieliseksi kuvailtua naista. Henkilöt ovat historianopiskelija ja kirjailija Jasmina Ollikainen, 26, venäjän kielen opiskelija Elisaveta eli Liisa Siira, 21, ja rekkakuski Meri Kartta, 31.

Sarja seuraa heidän arkielämäänsä ja projektejaan. Ollikainen osallistuu ekofasisti Pentti Linkolasta kertovan kirjan kirjoittamiseen, Siira ensi kertaa kuntavaaleihin perussuomalaisten riveissä. Kartta liittyy puoluestatusta tavoittelevaan äärioikeistojärjestö Sinimustaan liikkeeseen.

Sarja on ilmestymisestään maanantaista 21. maaliskuuta asti saanut tiukkaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Monet ovat kyseenalaistaneet sarjan käsittelytapaa. Kritiikki painottuu Meri Kartan, kolmikon radikaaleimman henkilön, esittelyyn sarjassa.

Sarjassa esiintyvien näkemystensä perusteella hän ei ole natsi ainoastaan ”sen määritelmän mukaan, että haluaa kansalleen oman maan”.

Kartta sanoo olevansa etnonationalisti. Hän nostaa kättään natsitervehdykseen bändin keikalla. Hän on äärioikeiston kesäleirillä seuraamassa Veren laki -nimisen uusnatsijärjestön tappeluesitystä ja kertoo, kuinka hienoa olisi nähdä suomalaiset taistelemassa samalla tavalla ”muukalaisia” vastaan.

Kartta puhuu, kuinka joistakin ihmisistä ei voi koskaan tulla suomalaisia, vaikka he olisivat Suomen kansalaisia. Hän pitää sarjassa muun muassa White Lives Matter -paitaa, joka on äärioikeistolaisten vastine Black Lives Matter -liikkeelle – jälkimmäiseen hän viittaa ”jenkeistä lähteneeksi hapatukseksi, jolla yritetään hävittää meitä valkoisia olemassaolosta”.

Suomineitojen promokuvassa hänellä on päällään paita, jossa näkyy uusnatsien käyttämä musta aurinko -logo sekä teksti national socialist. Se on suomeksi kansallissosialisti. Eli natsi.

Voiko tätä enää selvemmin sanoa?

Samalla dokumentti kuvaa Kartan normaalin nuoren aikuisen arkea. Työtä, kotielämää, parisuhdehaaveita. Hän keräilee hillopurkkeja ja My Little Ponyja ja huolehtii, kuinka äiti mahtaa suhtautua hänen esiintymiseensä dokumentissa.

”Katsokaa, kuinka ääriajattelija on vain tavallinen sympaattinen ihminen”, dokumentti tuntuu sanovan. Taustalla soiva musiikki – välillä koskettavaa pianonpimputusta, välillä letkeää haitaria – korostaa ajatusta.

Monen sarjaa somessa kritisoivan kysymys on samankaltainen: miksi tämä kaikki näytetään Ylen sarjassa? Ja ilman, että Kartan näkemyksiä haastetaan tai aihetta taustoitetaan mitenkään? Miksi kansallissosialismia, tuhoisaa ja vaarallista ääriaatetta, normalisoidaan tällä tavalla?

Hämmentävää oli sekin, että Suomineidot julkaistiin juuri rasisminvastaisella viikolla.

Toisaalta on yleinen tapa tehdä dokumentti niin, että sen henkilöt puhuvat ajatuksiaan kameralle vapaasti – ilman, että haastattelija tai joku muu taho opponoi, haastaa, kommentoi tai taustoittaa. Vastaavia dokumentteja on tehty maailman sivu niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Jos uusnatsi esitetään dokumentissa tavallisena ihmisenä, niin onko se ääriajattelun normalisointia?

Suomineidot-sarja esittelee Meri Kartan äärioikeistolaisia ajatuksia sekä rekkakuskina työskentelevän naisen arkea.

Äärioikeistoa tutkinut Jyväskylän yliopiston tohtori Tommi Kotonen sanoo, että on ehtinyt katsoa Suomineidot-sarjasta vasta osan. Hän kuitenkin sanoo, ettei olisi yleisesti ottaen huolissaan yksittäisestä dokumentista.

”Normalisointi on tässä yhteydessä ehkä hieman ongelmallinen termi. Normalisoitumisella viitataan enemmän siihen, että ääriajatteluun kuuluvaa puheenpartta käytetään valtavirtapolitiikassa, yhä enenevässä määrin”, hän sanoo.

”Sellaisesta on puhuttu jo vuosia. Voi tietysti ajatella, että tällainenkin dokumenttikin voisi toimia normalisoinnin välineenä. Mutta aiheuttaako yksi dokumentti mitään suuntaan tai toiseen? Näkemieni somekommenttien perusteella tätäkin dokumenttia ovat katsoneet paljolti ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi jotakin mieltä aiheesta.”

Uusnatsismia on käsitelty Suomessa tv-dokumenteissa aiemminkin. Suomineidot tuo mieleen kaksi Ylen 1990-luvulla esittämää dokumenttia, joissa uusnatsit ja rasistit pääsevät ääneen.

Vuoden 1994 Sieg Heil Suomi -dokumentti kuvasi Pekka Siitoimen (1944–2003) uusnatsitoimintaa. Koppalakkipäinen Siitoin ja tämän sekavanoloiset aatetoverit näyttäytyivät taatusti valtaosalle katsojista tahattoman koomisina, kuin sketsihahmoina.

Pekka Siitoin poseerasi kuvaajalle raastuvanoikeuden edessä vuonna 1977. Aikansa kohujulkkis, uusnatsi Siitoin, tuomittiin Tiedonantajaa painaneen Kirjapaino Kursiivin tuhopoltosta.

Vuonna 1998 taas nuoret rasisti-skinheadit esiintyivät dokumentissa Skinivalkoinen Suomi. Tuolloin skinien rasistiset väkivallanteot olivat laaja puheenaihe. He uhkailivat ja pahoinpitelivät maahanmuuttajia eri puolilla Suomea, etenkin Helsingissä ja Joensuussa.

Dokumentissa skinit muun muassa juhlivat kerhotiloissaan ja istuvat oikeudessa pahoinpitelystä syytettyinä (tai jo vankilassa). Toimittaja Kari Mokko taustoittaa hieman aihetta, mutta enimmäkseen skinit puhuvat näkemyksistään ja aatteistaan omin sanoin. Dokumentin otteita voi katsoa Ylen Elävästä arkistosta.

”Johtivatko nämä dokumentit esimerkiksi johonkin normalisointiin itsessään – tuskinpa vain. Enemmän varmaan vieraannuttivat katsojaa, kuin toivat lähemmäksi aihetta”, Kotonen pohtii.

Yli 20 vuotta sitten uusnatsismi saattoi silti näyttäytyä enemmän pelkkänä outona, poikkeuksellisena ääri-ilmiönä.

Nykyään äärioikeistolaisuus on noussut entistä enemmän esille. Siihen kuuluvaa retoriikkaa esiintyy korkeisiin asemiin nousseiden poliitikkojen puheissa. On ollut Norjan Anders Behring Breivikin tekemä terroristinen massamurha ja muuta äärioikeiston poliittista väkivaltaa.

Kotonen huomauttaa, että ajatus äärioikeiston noususta ei ole aivan yksiselitteinen: se ei ole vain viime vuosina ongelmaksi noussut ilmiö, vaan ollut olemassa jo pitkään.

”Esimerkiksi 1990-luvulla skinhead-aalto oli jo väkivaltainen, vakava ongelma. Ja jos katsoo sen ajan keskustelua esimerkiksi pakolaisista Suomessa, oli valtavirrassa vähittään yhtä radikaaleja mielipiteitä kuin nykyään.”

Oma kysymyksensä on sekin, että vaikka Suomineidot-dokumentti ei olisi yhteiskunnalle haitallinen, niin mitä tarkoitusta se myöskään palvelee vuonna 2022.

”Ylipäätään tällainen formaatti, missä pyöritään joidenkin ’erikoisten’ ihmisten kanssa ja todetaan, että ihan tavallisiahan he lopulta ovat. Onko nyt joku oikeasti ajatellut, että aatteellisesti kansallissosialisti olisi jotenkin saatanasta seuraava? Onko se, että kansallismielinen ihminen onkin vain ihminen, jotenkin uusi juttu, josta tarvitsee tehdä muutaman tunnin dokumentti? Mikä siinä on pointti”, Kotonen pohtii.

Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola ei ole vielä katsonut Suomineidot-sarjaa lainkaan, eikä siksi voi sen sisältöä tarkemmin kommentoida.

Yleisellä tasolla hän sanoo silti, ettei pidä yksittäistä ääriajattelua esittävää dokumenttia vaarallisena.

"On sinänsä arvokastakin nähdä, että tällaistakin on: että tiedämme, millä tavalla nämä ihmiset ajattelevat ja toimivat.”

Vanhojen elokuvien rasistisista sisällöistä saatetaan nykyään varoittaa niiden uusintaesityksissä. Pitäisikö rasismia ja uusnatsismia käsittelevissä dokumenteissa olla samantyylisiä varoituksia, tai pitäisikö niiden käsitellä aina taustoittaen ja kontekstoiden? Eli eri tavalla kuin Suomineidoissa tai vaikka Sieg Heil Suomessa, joissa tulkintavastuu on katsojalla.

Kantola ei pidä ajatusta hyvänä.

”Mielestäni ei ole kauhean järkevää, että aina pitää taustoittaa, raamittaa ja paketoida varoituksilla. Sekin voi antaa heille [ääriajattelijoille] bensaa liekkeihin ajatukseen, että heitä nyt yritetään hiljentää”, hän sanoo.

”Sananvapautta pitäisin tässä myös tapetilla senkin vuoksi, kun katsotaan mitä esimerkiksi Venäjällä mediassa nyt tapahtuu. Ettei tulisi ylireaktiota. Ennakkosensuurista tai asioiden valmiiksi selittämisestä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.”

Kantola uskoo myös, että katsojat osaavat olla kriittisiä näkemäänsä kohtaan.

”Ja tämäkin dokumentti on lopulta vain yksittäistapaus. Olisi eri asia, jos olisi jokin jatkuva linja, että tällaista ajattelua kuvataan ja kerrotaan, kuinka hyviä ihmisiä nämä ovat”, hän sanoo.

Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén puolusti Suomineidot-sarjaa Ylen sivuilla tiistaina julkaistussa näkökulmassaan.

”Jonkin aiheen käsitteleminen tai ohjelman esittäminen ei tarkoita sitä, että Yle hyväksyisi niissä esitetyn maailmankuvan. Silti on tärkeää ja perusteltua, että myös vaikeita ja kiistanalaisia aiheita käsitellään Ylen ohjelmissa – oli kyseessä sitten vaikkapa huumeet, väkivalta, maailmankatsomukset tai rikokset”, hän muun muassa kirjoitti.

Vilén kirjoitti myös, että Suomineitojen julkaisuajankohdan osuminen rasisminvastaiselle viikolle ”on ollut sattumaa eikä mitenkään tarkoituksellista”.

Vilén vastasi HS:n kysymyksiin Suomineidoista ja sen aiheuttamasta kritiikistä sähköpostitse.

Sanoit Ylellä artikkelissa jo, että dokumentin julkaisu rasisminvastaisella viikolla oli virhe. Tehtiinkö sarjaan liittyneessä viestinnässä mielestäsi mitään muita virheitä?

Kritiikkiä sai esimerkiksi Yle Areenan twiitti, jossa puolustettiin ohjelmaa muun muassa sanoin: ”Jos ymmärrämme syitä tietyn käytöksen tai ajatusmaailman takana, saatamme kokea tämän vähemmän uhkaavaksi.” Eikö etnonationalismin ja kansallissosialismin kaltaisia aatteita ole syytäkin kokea uhkaavina?

”Tämä viikko ei ollut paras mahdollinen sarjan julkaisulle. Ukrainan sota on hieman sotkenut julkaisuaikatauluja ja olisi pitänyt olla tässä tarkempi. Menee viime kädessä minun piikkiin. Sarjan aiheen vakavuus varmasti opetti meille lisää siitä, millaisilla tekstillä ja kuvilla kannattaa tulla ulos.

Kaikki mainitsemasi asiat ovat uhkaavia. Niitä täytyy kuitenkin voida käsitellä, varsinkin kun ne ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Sehän on median tehtävä.”

Huomiota herätti myös sarjan promokuva, josta Yle oli tehnyt kaksi versiota. Alkuperäisessä Meri Kartalla on yllään musta paita national socialist -tekstillä. Toisessa national socialist -teksti on käsitelty kuvasta pois. Jälkimmäinen päätyi myös muiden medioiden juttuihin sarjasta. Miksi tällainen käsitelty versio tehtiin?

”Yle on käyttänyt julkaisuissaan tekstillistä kuvaa, koska emme halua peitellä aihepiiriä. Toinen tekstitön versio oli markkinoinnille ja sellaisille alustoille, joita eivät julkaise logoja tai tuota tekstiä.”

Ylen promokuva Suomineidot-sarjasta.

Seisotko edelleen Suomineidot-sarjan takana? Näetkö kuitenkin perusteita dokumenttia kohtaan esitetylle kritiikille – esimerkiksi sille, että se luo niin sympaattisen kuvan sarjassa esitellyistä henkilöistä?

Ylempänä siteeratussa Yle Areenan twiitissä todettiin sarjasta myös: ”Ymmärryksen lisääminen toisistamme ja maailmasta on yksi Ylen tehtävistä. Kohtaamalla eri näkemyksiä lisäämme ymmärrystä ja empatiaa sekä vähennämme vastakkainasettelua.” Auttaako Suomineitojen kaltainen ohjelma mielestäsi näissä tavoitteissa?

”Mielestäni median tehtävänä on avata yhteiskunnallisesti tärkeitä vaikeitakin asioita. Tuoda esiin myös ajatuksia, jotka eivät miellytä kaikkia. Kansallismielisyys ja sen radikaalimmat muodot ovat nostaneet päätään tasaisin väliajoin Euroopan historiassa. Teemoja on voitava käsitellä. Ilmiö on Suomessakin merkittävä.”

”Uskon siihen, että on parempi kohdata erilaisia ajatuksia kuin sulkea niitä pois. Piilottaminen on hiljaista hyväksymistä ja aina huonompi vaihtoehto. Valitsimme tällä kertaa sarjoitetun dokumentin keinon. Se ei ole tasapuolinen tapa esittää asioita eikä uutis- ja ajankohtaisohjelma, vaan kurkistus toisten ajatteluun. Tekijöiden ja julkaisijan vastuu on tietysti suuri. Ylen kokonaisuuden tulee tietysti olla tasapainossa ja sisältää ohjelmia, joissa on eri ajatukset samassa kontekstissa yhtä aikaa.”

Onko sarja herättänyt paljon kritiikkiä ja keskustelua myös Ylen sisällä?

”Käymme luonnollisesti keskustelua talon sisällä sisällöistä, jotka herättävät kysymyksiä. Perustelemme valintojamme ja opimme yhdessä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat