Auli Mantila palaa uudella Transport-sarjallaan suoraan suomalaisten tekijöiden eturiviin ja parempana kuin koskaan

Transport on trilleri hevoskaupasta. Se on Auli Mantilan komean uran paras saavutus.

Emmi Parviainen näyttelee nuorta yli-innokasta toimittajaa, joka haistaa hyvän juttuaiheen hevosbisneksessä.

27.3. 2:00 | Päivitetty 27.3. 9:16

Karsastan superlatiiveja, mutta Auli Mantilan kahdeksanosaisesta Transport-sarjasta rohkenen sanoa, että se on Mantilan uran paras saavutus.

Ja se on paljon sanottu, sillä Mantila on onnistunut ennenkin. Hänet muistetaan aikanaan epäsovinnaisista elokuvistaan Neitoperho (1997) ja Pelon maantiede (2000). Niiden jälkeen myös muun muassa Mantilan ohjaama tv-elokuva Hopeanuolet (2007) erottui edukseen. Tässä välissä hän on toiminut muiden tuotannoissa taustapiruna eri rooleissa.

Nyt on valmistunut huolella kypsytelty rikossarja hevoskaupasta. Erikoinen aihe.

Transport on Mantilan teos alusta loppuun. Hän tuntee aihepiirin, idea ja käsikirjoitus ovat hänen, ja hän on ohjannut kaikki jaksot.

Sarjan keskiössä on hämärä vyyhti, joka avautuu pala palalta. Nuori toimittaja (Emmi Parviainen) ja vakuutusvirkailija, entinen poliisi (Maria Heiskanen) lähestyvät vyyhtiä toisistaan tietämättä omilta tahoiltaan. Aavistamatta, että he saattavat vaarantaa jopa henkensä.

Vyyhdin ytimeen päätyy pankinjohtaja (Pirkko Hämäläinen), jota pahis (Antti Virmavirta) kiristää mukaan. Juoneen liittyy myös kadonnut mies ja hänen epätoivoinen perheensä.

Mantila pihtaa kokonaiskuvan paljastamista, ja se on tietoinen, hallittu riski. Mistä edes on kysymys? Katsojalta sarja vaatii pitkää pinnaa ja hyviä hermoja.

Sekava sarja ei ole yhtään, mutta siihen pitää keskittyä. Taustat on tutkittu sen verran huolella, että sarjan työryhmä pystyisi ehkä itsekin starttaamaan bisneksiä lakeja kiertämällä.

Jännitys on vain kehystä. Transport on psykologisesti pelottavan tarkka kuvaus käänteistä, joiden seurauksena ihminen on valmis astumaan harmaille vyöhykkeille ja riskeeraamaan jopa läheisensä. Samalla se kuvaa rakenteita, jotka jättävät tilaa rikollisuudelle.

Maria Heiskanen on nykyinen vakuutusvirkailija, entinen poliisi, joka myös alkaa selvitellä hämäriä hevoskauppoja.

Uskottavat naishahmot ovat aina olleet Mantilan fokuksessa. Transportin naiset ovat kunnianhimoisia työhevosia, joita ajaa sekä turhautuminen että luja usko ammattitaitoonsa. Heiskasen pelkistetyn viiltävä vakuutustutkija on niin nerokas, että hänen varaansa voisi kuvitella jopa jatkosarjaa, ja miksei myös Emmi Parviaisen yli-innokkaalle toimittajalle.

Perimmältään he ovat tavallisia naisia uravalintoineen ja ihmissuhteineen, mutta näin syvälle yltäviä naiskuvauksia näkee aivan liian harvoin, muuallakaan.

Turha edes lisätä, että jokainen näyttelijä on parhaassa vedossaan, miehet myös. Eleillä, katseilla ja sanoilla, kuvilla ja kohtauksilla kerrotaan suurta tarinaa naisten, miesten ja hevosten osasta yhteiskunnassa.

Koko sarjan nähneenä voin vakuuttaa, että jännitteet kantavat loppuun saakka.

Transport, TV1 klo 21.05 ja Yle Areena. (K12)

Sekavan vyyhdin ytimeen päätyy myös Pirkko Hämäläisen esittämä pankinjohtaja, jota pahis (Antti Virmavirta) kiristää mukaan.

Lue lisää: Palkittu georgialainen dokumentti Taming the Garden tarjoaa surrealistisen komeita kuvia, mutta taustatarina jää kertomatta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat