Mert Otsamo teki ensimmäisenä suomalaisena suunnittelijana NFT-vaatteen – Tällainen on 600 euron arvoinen digitakki, joka on mukana metaversumin ensimmäisillä muotiviikoilla

Metaverse Fashion Weekillä on myynnissä Mert Otsamon suunnittelema virtuaalitakki NFT-muodossa. ”Vastaanotto kiinnostaa, sekä se miten alue kehittyy tulevaisuudessa”, kertoo Otsamo.

Teknologiakonsultti Olesja Hännikäisellä on yllään Mert Otsamon suunnittelema virtuaalitakki.

25.3. 13:17

Torstaina 24. maaliskuuta alkoi, ensimmäistä kertaa ikinä, Metaverse Fashion Week – metaversumin muotiviikko, jonka järjestää Decentraland, joka on selainpohjainen metaversumialusta.

Internetistä osoitteesta mvfw.org löytyvässä nelipäiväisessä tapahtumassa ovat mukana esimerkiksi sellaiset luksusbrändit kuin Paco Rabanne, Dolce & Gabbana, Tommy Hilfiger, Dundas – ja Mert Otsamo.

Metaversumilla tarkoitetaan ”seuraavan askeleen” internetiä, verkostoa, jonka on tarkoitus yhdistää fyysinen todellisuus, internet, sosiaalinen media, pelimaailmat, virtuaalimaailmat ja lisätty todellisuus.

Ja nyt siis myös muoti.

Muotisuunnittelija Mert Otsamo kertoo, että mahdollisuus osallistua digitaaliselle muotiviikolle tuli it-konsultti Krista Jäntin ja teknologiakonsultti Olesja Hännikäisen kautta. Otsamo on tehnyt Jäntin ja Hännikäisen kanssa yhteistyötä aiemminkin digitaaliseen muotiin liittyen. Hän osallistui esimerkiksi marraskuussa 2021 järjestettyyn Exthereal-virtuaalimuotikonferenssiin.

”Krista ja Olesja sanoivat, että olen ainoa, jonka he pystyivät kuvittelemaan tapahtumaan mukaan Suomesta”, Otsamo sanoo.

Otsamo onkin nyt ensimmäinen suomalainen muotisuunnittelija, jolta on ilmestynyt NFT-vaate. Se on kultainen takki, jota on Metaverse Fashion Weekillä myynnissä NFT-muodossa kymmenen kappaletta. Takin hinta on 600 euroa.

Fyysinen, ”ihan oikea” takki Mert Otsamon MetaGarden-kokoelmasta.

Sama takki digitoituna. NFT-muodossa myytävä kultainen takki on tehty Mert Otsamon MetaGarden-kokoelman takista.

Takki digitoitiin Otsamon MetaGarden-kokoelmasta yhteistyössä DressX:n kanssa. Kymmenen kultaisen NFT-kappaleen lisäksi takki tulee myyntiin vihreänä ja violettina AR-filtterinä. Se tarkoittaa, että takkia voi käyttää AR:ssä eli lisätyssä todellisuudessa ja Decentralandin-metaversumialustalla.

Tyypillisesti virtuaalivaatteita on käytetty sosiaalisessa mediassa.

Muotisuunnittelija Mert Otsamolla on tässä kännykkäkuvassa yllään virtuaalinen takkinsa, joka on myynnissä Metaverse Fashion Weekillä.

Muotialalla digitaalisuus on vielä suhteellisen uutta, mutta videopeleissä virtuaalivaatteita on hyödynnetty jo pitkään. Esimerkiksi Remedy-peliyhtiön Control-pelin vaatteita suunnitellut, Aalto-yliopiston pukusuunnittelun linjalta valmistunut Heli Salomaa on kertonut pelien virtuaalivaatteista HS:n jutussa.

DressX, johon Otsamon digitakki tulee muotiviikolla myyntiin, on digitaalisen muodin yritys, joka haluaa sovelluksellaan helpottaa virtuaalivaatteiden sovittamista ja ostamista.

Otsamon MetaGarden-kokoelmaan kuuluva takki oli enemmän kuin sopiva digitaaliseen käyttöön, koska koko uusi kokoelma on nimensä mukaisesti saanut inspiraatiota metatasoista ja dystooppisesta tulevaisuudesta, Otsamo kertoo.

MetaGarden-kokoelma oli Otsamolle korona-ajan henkireikä, puhtaasti taiteellinen työ.

”Sellaisesta tulevaisuudesta, jossa teknologia on tullut vielä enemmän osaksi biologista evoluutiota.”

MetaGarden on myös kolmas osa ikään kuin pöytälaatikkoon suunnitellussa, korona-ajan henkireikänä toimineessa trilogiassa.

”Tämäkin on täysin taiteellinen kokoelma, josta on tulossa kaupallinen mallisto vasta myöhemmin.”

Mert Otsamo kertoo lähtevänsä Metaverse Fashion Weekiin avoimin mielin. Koska tapahtuma on uusi ja kaikki ovat siten ensikertalaisia, on teknologian ja muodin yhteensovittaminen – joka on juuri se asia, jota Otsamo tapahtumalta odottaa – tuottanut paljon töitä.

”Myös vastaanotto kiinnostaa, sekä se miten alue kehittyy tulevaisuudessa.”

Muotiviikolle osallistuvat brändit osallistuvat tapahtumaan pääasiallisesti uusilla kokoelmilla tai olemassa olevien kokoelmien uusilla tulkinnoilla, on tapahtumaa johtava Giovanna Graziosi Casimiro kertonut Voguelle.

Tapahtumassa on ostosalue, joka on suunniteltu muistuttamaan Pariisin Avenue Montaignea ja myynnissä on sekä digitaalisia että fyysisiä kappaleita tuotteista.

Otsamo kertoo seuranneensa digitaalisen muodin kenttää jo pidemmän aikaa.

”Vaikka monet vielä miettivät mistä on kyse, on tästä tulossa iso juttu, joka tarjoaa kuluttajakaupassa monia mahdollisuuksia, esimerkiksi juuri vaatteiden digitaalisen sovittamisen.”

Otsamolle itselleen virtuaalimuodissa on myös kyse tietynlaisesta ympyrän sulkeutumisesta.

”Mulla on videopelitausta. Olin teininä nörtti, joka pelasi muun muassa SM-turnauksissa. Lopetin pelaamisen, kun aloin suunnitella vaatteita. Nyt ympyrä sulkeutuu: saan yhdistettyä taustani ja muodin.”

Jos itse kuuluu tuohon edellä mainittuun joukkoon ihmisiä, jotka ”vielä miettivät mistä on kyse”, on lohdullista kuulla Mert Otsamon sanovan useamman kerran ”vasta alussa”.

Myöskään fyysisiä vaatteita ei tarvitse unohtaa.

”Tämä ei todellakaan poissulje fyysisiä vaatteita, rakastan itse niitä ja materiaalien tuntuja. Tämä on minulle pikemminkin sellainen kaunis leikki kahden maailman välissä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat