SF-Bluesin juhlakeikka sujui ilman suuria yllätyksiä – Ilmaisussaan pidättyväiset bluesin veteraanit antoivat kohteliaasti tilaa toisilleen ja nuorimmille vieraille

Kaikessa soi blues, kiteytti Pepe Ahlqvist konsertti-illan tyylikirjon silloittaen juhlavuotta viettävän SF-Bluesin musiikillista laaja-alaisuutta.

Ile Kallion ja Pepe Ahlqvistin yhteisesityksiin kuului kimppaluenta Chicago blues -klassikosta All Your Love (I Miss Loving).

26.3. 13:33

Blues, rock

SF-Blues vieraineen sekä Honey B Family Kulttuuritalossa 25.3.2022

SF-Bluesin 20-vuotisjuhlakiertueen laulava ja sooloileva eturivi seisoo samana kuin aloitusvuonna ja 10-vuotisjuhlissa: Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm ja Heikki Silvennoinen. Basisti Mikko Löytyn aisaparina on nykyisin rumpali Harri Ala-Kojola, eikä komppilenkki lousku.

Heikki Silvennoinen, Dave Lindholm ja taka-alan basisti Mikko Löytty lyöttäytyivät yhteen SF-Bluesin nimissä vuonna 2002, jolloin tehtiin 60 keikan mittainen kiertue.

Kiertueilla on omat osin vaihtuvat vierailijansa, ja juurimusan luonteeseen kuuluen illoissa esiinnytään eestaas muuttuvin muodostelmin, niin että kaikilla olisi tasapuolisen kivaa. Tarjoilu pelasi varmasti mutta yllätyksiä kaihdettiin.

Tämä taisi jäädä yleiseksi tunteeksi myös Kulttuuritalolla, kun yhdeksän esiintymisen juhlakiertue saavutti toisen etappinsa.

Kaikessa soi blues, kuittasi Ahlqvist tyylikirjon. Kuultiin lukuisia tutuiksi hittiblueseiksi luokiteltavia klassikkoja, mutta myös muuta.

Jukka Gustavson on livenä aina vangitsevan vahvasti läsnä ja useinhan hän Procol Harumia tulkitsee, mutta harvemmin kuullaan Bringing Home the Bacon, ja onhan Ile Kallio ennenkin esitellyt Jeff Beck -diggailuaan, vaan nyt soi tribuutinomaisesti instrumentaali Cause We’ve Ended as Lovers.

Jukka Gustavson on kysytty vierailija kaikessa 60-lukuiseen bluesiin ja rockiin viittaavassa musisoinnissa, ja tiedetään siviilissä Heikki Silvennoisen Kummeli-huumorin ystäväksi.

Näiden lomaan olisi mielestäni istunut oivasti se, ettei leimallisimmin bluesia materiaalia olisi painotettu valokeilavuoron saaneiden artistien soolonumeroina. Minne jäi se kipunoiva kimpparevitys, soolokapulan kierrätys ja kaverin kiritys?

Kuulijana mieluusti yllättyisin siitä, mihin soittokemia tässä ja nyt ajaa, enkä usko, että SF-Blues ehdoin tahdoin arkailisi rohkeampia heittäytymisiä. Edellisiltana Turussa soitettiin kuulemma kolmisen tuntia – intouduttiinko silloin solistiseen kimppalentoon?

Lindholm joka tapauksessa väläytteli ilmaisuvoimaansa ja hänen slidensoittonsa kuului illan mausteisiin. Ahlqvistin harppua kuulisi enemmän, mutta Silvennoisen nykyisin harvemmin kuultu bluesosaaminen jäi harmittavasti jopa alihyödynnetyksi. Liian paljon kitaroita, hän kuvaavasti nauratti yleisöä molemmilla seteillä, poistuessaan tilapäisesti lavalta, antaakseen tilaa muille.

Toisaalta reseptiin kuuluu tuon tilan antaminen myös nuoremmille sukupolville.

Janis Joplinin suureksi innoittajakseen maininnut mutta vakuuttavammin Etta Jamesia tulkinnut vahvaääninen Noora Louhimo otti lavan kursailematta omakseen.

SF-Bluesin ensimmäisen kiertueen aikaan syntynyt Pepen nuorempi kitaristipoika Jan Ahlqvist sai uniikin paikan osoittaa osaamistaan, ja Battle Beastin solisti Noora Louhimo toi lavalle sekä vahvoja äänivaroja että komentovoimaa. Kun hän käski, niin yleisö myös nousi seisomaan.

Kiertueen Helsingin-lisänä esiintyneen Honey B Familyn maukkaassa minisetissä möyhittiin bluesin käsitettä eri puolilta luovasti ja tyylitajuisesti: eritoten Aija Puurtisen loistelias laulu lumosi jälleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat