Kamera seuraa viimeiseen hengenvetoon kiltin lypsylehmän elämää, jota ihmisen rutiinit hallitsevat

Andrea Arnold tekee pienen ihmeen dokumentissaan, jonka päähenkilö on lypsylehmä nimeltä Luma.

Cow-dokumentin päähenkilö on lypsylehmä Luma.

31.3. 7:53

Dokumentti

Cow, ohjaus Andrea Arnold. 94 min. K12. ★★★★★

Vaikka sen tietää etukäteen, sitä on vaikea uskoa. Miten on mahdollista tehdä puolitoistatuntinen dokumentti, jonka päähenkilö on lehmä?

Brittiohjaaja Andrea Arnold pystyy mihin tahansa. Cow ei petä odotuksia vaan on vielä paljon enemmän kuin pelkkä tarkkaan mietitty niksi. Elokuva kertoo Luma-nimisestä lypsylehmästä ja sen elämästä kaiken, millä on merkitystä.

Arnold on tunnettu pitkään art house -elokuvien piirissä (Fish Tank, American Honey, Humiseva harju), ja suurempaa yleisöä hän on saanut yhdysvaltalaisissa tv-tuotannoissa. Hän on ohjannut jaksoja Transparent-sarjaan sekä Big Little Lies -sarjan koko kakkoskauden. Jälkimmäisestä työstä syntyi ikävä riita, kun Arnoldille ei annettukaan vapaita käsiä loppuun saakka.

Ehkä Arnold sai sen jälkeen hetkeksi tarpeekseen ihmisistä, ja siksi hän päätti vaihteeksi kääntyä eläimen puoleen.

Lypsylehmien elämä on lyhyt, noin viisi vuotta, ja sinä aikana ne poikivat yleensä kaksi kertaa. Niin myös Luma. Poikimiset ovat sen elämän kohokohtia, ja elokuvassa ne kouraisevat syvältä. Kuten ihmistenkin synnytyskohtaukset aina, mutta Luman kohtalo on se pahin, sillä se ei saa hoitaa vasikoitaan.

Muuten Luman arki on yksitoikkoista ja rutiinien täyttämää. Ihmisten rutiinien. Elinympäristö on ihmisen silmissä ankea. Lehmien tuntemuksia ei voi tietää, mutta jotakin voi päätellä niiden arkailevista askelista likaisella lattialla.

Cow’sta on helppo sanoa, mitä se ei ole. Se ei ole tendenssimäinen, eikä sen ole tarkoitus aiheuttaa huonoa oloa ihmisille, jotka käyttävät maitotuotteita – vaikka voi siinä niinkin käydä. Se ei osoita sormella karjankasvattajia. Andrea Arnold ei ole julistaja tässäkään työssään.

Jokainen katsoo Cow’ta miten haluaa ja kykenee. Siinä ei ole kertojaa. Navetassa hyörivien ihmisten puhetta on mukana vähän. Sitäkin enemmän siinä on ääntä, ja tärkein ääni on Luman hengitys. Se on sen puhetta, ja sitä tulee kuunnella tarkkaan viimeiseen hengenvetoon saakka.

Elokuvan varsinainen niksi, Luman nostaminen päähenkilöksi, tehdään lopulta ihan helposti sekä äänellä että kuvalla. Ensin on valittu se lehmä, joka erottuu massasta: Lumalla on tunnistettavat täplät naamassaan. Kuvaaja, puolalaissyntyinen Magda Kowalczyk, on seurannut sitä kaikkialle ja kulkenut sen kyljessä kiinni ahtaissakin paikoissa. Iholle menevä epävakaa kamera on Arnoldin elokuvien tyypillinen kerrontakeino.

Lumalla on katse, jonka se suuntaa suoraan kameraan.

Itselleni Cow herätti voimakkaita tunteita laitostumisesta. Lehmät ovat ihmisten elinkeino, ja niiden on noudatettava elinkeinon rytmiä ja olosuhteita, aamusta iltaan koko elämänsä ajan. Arnoldin elokuvan voin nähdä myös allegoriana.

Tai sitten se on vain hirmuisen surullinen elokuva kiltistä ja sopeutuvasta lehmästä nimeltään Luma.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat