Kom-teatterin Runarissa ja Kyllikissä miehiä esittävät naiset ja naisia miehet: Roolien kääntäminen paljastaa tärkeän seikan Kyllikki Saaren murhasta

Jussi Kylätaskun kirjoittama näytelmä Runar ja Kyllikki kantaesitettiin Kotkassa 1974. Liki viisikymmentä vuotta ensiesityksen jälkeen Lauri Maijala onnistui ohjaamaan siitä ajankohtaisen sovituksen Kom-teatteriin.

Paavo Kinnunen näyttelee Kyllikki Laihoa, Ella Mettänen Runar Karlssonia.

9.4. 15:24

Runar ja Kyllikki Kom-teatterissa 8.4.2022. Jussi Kylätaskun näytelmän ohjaus ja sovitus Lauri Maijala. ★★★★

Ei kai taas. Se oli ensimmäinen ajatus, kun Kom-teatterista vuonna 2020 tiedotettiin, että taloon palannut Lauri Maijala ohjaa näyttämölle Runarin ja Kyllikin. Ensi-illan piti olla marraskuussa 2020.

No, pandemia jatkui, joten Maijalan ohjaus ja sovitus Jussi Kylätaskun nykyklassikoksi nousseesta näytelmästä sai ensi-iltansa vasta nyt, huhtikuussa 2022.

Runar ja Kyllikki, jonka kantaesityksen Jouko Turkka kohun saattelemana ohjasi Kotkassa 1974, perustuu löyhästi Kyllikki Saaren murhatapaukseen. Näytelmässä on yksityiskohtia myös Tulilahdessa vuonna 1959 tehdystä kaksoismurhasta, jossa kuolivat Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen.

Siis: ei taas.

Tuo ensireaktio selittyy tuskastumisella, jonka aiheuttaa vuonna 1953 murhatun Saaren kohtalon edelleen jatkuva käsittely niin kirjoissa kuin mediassakin. Eikö Saari-paran jo annettaisi levätä rauhassa! Sama jatkuva seuranta koskee myös Tulilahtea sekä monia tuoreempiakin murhia.

Yhdistävä tekijä suuren yleisön mielenkiintoa herättävissä murhissa on se, että uhri on yleensä nuori, viattomaksi kuvailtu nainen. Ideaaliuhri, kirjoitti kriminologi Maria Normann Helsingin Sanomissa arvostellessaan ansiokkaasti Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari -kirjan heinäkuussa 2021.

Normann kiinnitti huomiota paitsi siihen, miten nuoren naisen selvittämättömän murhan käsittely on miljoonaluokan myyntituote, myös siihen, että Saaren murhan jälkiselvittelyiden kuvaamisessa naisten ja lasten näkökulma ei tule edelleenkään lainkaan esiin.

Hän nosti esiin myös sen, miten jokaisen näistä aiheista kirjoittavan ja lukevan on syytä miettiä, miksi ja mistä näkökulmasta itse tuottaa tai kuluttaa näitä tarinoita.

Edellä olevan valossa epäilys tai jopa suoranainen epäluulo Maijalan hanketta kohtaan oli nähdäkseni hyvinkin perusteltua.

Voiko 48 vuoden takaisen Runarin ja Kyllikin, jota on kuvattu muun muassa suomalaisuuden kipupisteisiin osuvaksi sekä suomalaisten arvojen muistomerkiksi, tehdä vuonna 2022 tuoreesti – ja niin, ettei tule jatkaneeksi Saaren murhan repostelua?

Kyllä voi. Lauri Maijala onnistuu ohjaamaan Komiin voimakkaan ja eheän Runarin ja Kyllikin, joka sekä häiritsee että panee ajattelemaan. Sovitus puhdistaa näytelmän sanomaa ja tekee myös oikeutta Kylätaskun dialogille, joka osoittaa edelleen toimivuutensa.

Kokonaisuus lepää taitavien näyttelijöiden harteilla, ilman heitä ohjaajalla ei olisi ollut mahdollisuuksia.

On kovin helppo kuvitella, miten toisenlaiset roolitulkinnat olisivat tehneet esityksestä jatkeen sille perinteiselle roolikuvastolle, jossa mies on mies ja nainen nainen. Siinä kuvastossahan meidät kaikki on uitettu.

Mieleenpainuvimpina suorituksina nousevat esiin Ella Mettäsen Runar, Satu Silvon Laiho eli Kyllikin isä ja Niko Saarelan näyttelemä Runarin äiti.

Niin, kaikkein tärkein Maijalan sovituksen ratkaisuista on vielä mainitsematta.

Se on roolituksen kääntäminen päälaelleen. Jokaista nimettyä miesroolia, joita näytelmässä on yhdeksän, näyttelee naisoletettu. Ja jokaista nimettyä naisroolia, joita on viisi, näyttelee miesoletettu.

Juho Milonoffin Eija on töissä Kiisken (Lotta Lindroos) kaupassa.

Ratkaisu ei ole konstailua, ei erikoisuudentavoittelua eikä komiikkaa. Sitä, miten suuri voima on totutun nyrjäyttämisellä pois paikoiltaan, ei melkein uskoisi ennen kuin sen itse näkee.

Sukupuolten ”luonnollisina” pidetyt ominaisuudet tuodaan näkyviin ja kyseenalaistetaan ihan vain sillä, kun Juho Milonoffin näyttelemä Eija punatuin huulin mainitsee neitsytkammarinsa.

Kirkkoherra Kapeelahden seksuaalikiihko ja synnintuntoinen itseruoskinta näyttävät naurettavuutensa ja suoranaisen hulluutensa, kun niitä esittämässä möyrii Kati Outinen.

Kati Outinen on kirkkoherra Kapeelahti, lihassa heikko.

Ja toisaalta, syvästi inhimillistä ja edelleen ”perinteisen suomalaisen” näköistä on Satu Silvon isä-Laihon humalainen raivoava murhe tai Niko Saarelan Runarin äidin huutava, maahan kaatava suru.

Ella Mettänen laulaa kipeän kuulaasti ja tekee Runarin vivahteikkaasti: isätön evakkopoika on herkkä ja hölmö, myös ikuisesti ulkopuolelle suljettu.

Mettäsellä ja Paavo Kinnusella on sikäli epäsuhtainen asema, että Kinnusen Kyllikki, uhri, on jo käsikirjoituksessa Runariin verrattuna vähäisempi hahmo. Ja vaikka Kinnunen onnistuu roolityössään, tuoden esiin hienosti esimerkiksi naisellisen epävarmat kasvonilmeet, kyseenalaistaisin kuitenkin välillä käytetyn voimakkaasti nousevan intonaation, ”tyttömäisen” loppukiekaisun.

Sen antamaa viestiä ja vaikutelmaa ohjaaja Maijala olisi saanut miettiä vielä tarkemmin.

Mille yleisössä nauretaan, kun nauretaan Kinnusen esittämälle Kyllikille ja tämän puhetavalle? Toivon ettei edes alitajuisesti tytöille.

Jussi Kylätaskun dialogi toimii Lauri Maijalan sovituksena edelleen.

Roolituksen sukupuolten keikauttaminen nostaa esiin myös ihmisyyden, saa tuntemaan hellyyttä jopa härskejä typeriä juttujaan jauhavaan kauppias Kiiskeen (Lotta Lindroos) ja Ruokoseen. Ihmisiä hekin, vanhan ja uuden maailman puristuksessa.

Kiisken kaupastakin saa jo herkullisia moderneja säilykkeitä, rististä tulee neonvalo, samalla kun kaiken taustana kuitenkin ovat edelleen vanhat tutut: taikausko, synnintunto, luterilaisuus, sota.

Kalastuskuntaan liittymispakko nostaa mieleen yhteiskuntaluokat ja sisällissodan, jonka voi nähdä nousevan esiin myös Markku Pätilän lavastuksen taustakankaasta.

Lavastus on ennen kaikkea tausta, se ei vedä huomiota itseensä, jos ei Kiisken tiskin houkutuksia lasketa. Tiskiä vasten nähdään muuten Eijan ja Pusu-Peltosen (Karoliina Niskanen) erityiskiihkeä hetki, jonka Tomi Suovankosken muutenkin hyvin toimivat valot ja Jani Rapon äänisuunnittelu kruunaavat.

Puolellatoista vuodella siirtyneen ensi-illan voisi kuvitella tekevän hallaa ajankohtaisuudelle. Toisin on käynyt. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on karmean kouriintuntuvalla tavalla tehnyt esityksestä vain ajankohtaisemman.

Putinin tavoitteena on Venäjällä jo pitkään ollut sukupuolten tasa-arvopyrkimysten tukahduttaminen, kirjoitti sosiologian dosentti Sari Näre vastikään HS:ssa. Myös maskuliinisuuden vaade on ylikorostunut, miehen kuuluukin lyödä naisia ja tapella toisten miesten kanssa.

Juuri tällainen yhteiskunta ja hierarkia Runarissa ja Kyllikissä nähdään. Sen alle nitistyvät varsinkin ne, jotka eivät ole vielä kovettaneet itseään tai onnistuneet nousemaan pahnanpohjimmaisen altavastaajan asemasta ylemmäs hierarkiassa.

Se on yhteiskunta, joka tekee pahaa niin miehille kuin naisillekin. Yhteiskunta, jossa väkivalta synnyttää vain lisää väkivaltaa.

Muutamissa kohdin jäin vielä miettimään tehtyjä ratkaisuja esimerkiksi kunnioittamisen ja naisten jatkuvan uhriuttamisen näkökulmasta. Mutta vaikka en ole edelleenkään ihan varma esimerkiksi nimikirjaimin ja elinvuosin merkatuista ”muistolaatoista”, päädyin kuitenkin tähän:

Maijalan ja työryhmän sovitus Runarista ja Kyllikistä onnistuu nostamaan esiin tärkeitä kysymyksiä. Se kysyy, millainen oli se suomalainen 1950-luvun yhteiskunta, jossa raaoista murhista tuli osa kansallista projektia.

Se kysyy myös, millainen tuo yhteiskunta on nyt.

Onko se sellainen, jossa ei oleteta eikä satuteta?

Lavastus Markku Pätilä, valot Tomi Suovankoski, puvut Sari Suominen, äänet ja musiikki Jani Rapo, maskeeraus Leila Mäkynen, taistelukoreografia Markus Järvenpää, murrekonsultointi Jouni Hynynen. Rooleissa Ella Mettänen, Paavo Kinnunen, Juho Kuusamo (Teak), Lotta Lindroos, Juho Milonoff, Karoliina Niskanen, Kati Outinen, Niko Saarela, Satu Silvo, Eeva Soivio.

Kyllikki ja Eija tanssivat, taustalla Härkä-Heikki (Eeva Soivio) rakastaa Runarin äitiä Hilkkaa (Niko Saarela).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat