Finlandia-voittajan uljas utopia kuvaa maailmaa, jossa ihminen ei ole itsekäs eläin

Siiri Enoranta käsittelee teoksissaan usein isoja, yhteiskunnallisia kysymyksiä punoutuneena sadunomaiseen kerrontaan. Maailmantyttäret on Enorannan kymmenes romaani.

Tamperelaisen Siiri Enorannan romaanit ovat keränneet palkintoja nuortenkirjoina, mutta monilla teoksista on nuorten ja aikuisten tuplakirjastoluokitus.

9.4. 14:32

Nuortenromaani

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret. WSOY. 390 s.

Dystopiakertomuksia on tarjoiltu kirjallisuudessa, elokuvissa ja sarjoissa niin tiheään, että niihin on väistämättä kyllästynyt.

Ja nyt, kun dystopioissa esitetyt uhkakuvat ovat yhä lähempänä omaa arkeamme, on utopioille tarvetta. Utopistisella kirjallisuudella on toki pitkät perinteet Platonin Valtiosta (n. 370 eaa) ja Thomas Moren Utopiasta (1516) lähtien, mutta idealistisen, täydellisen maailman kertominen jää usein uhkakuvien esittämisen jalkoihin.

Siksi Siiri Enorannan Maailmantyttäret onkin niin virkistävä: romaani näyttää, miten ihmiseen voi uskoa, yhä ja kaiken jälkeen.

On vuosi 2130 ja tyttöjä, noin 18-vuotiaita, on viisi: Lise-Lotte, Kaia, Ritva, Joselina ja Zerinda. He tulevat erilaisista lähtökohdista ja ovat luonteiltaan hyvinkin erilaiset, kun he tapaavat yksinäisille suunnatulla Sopusointu-leirillä ja liittoutuvat konehyönteisten hyökkäyksen jälkeen.

Kukin tytöistä kertoo tarinaa vuorollaan, omissa luvuissaan omalla äänellään. Jo Enorannan kunkin kohdalla käyttämän kielen ja kerronnallisten ratkaisujen kautta lukijan eteen piirtyvät kunkin persoonallisuus ja tausta, samalla kun seikkailu etenee.

Lise-Lotten vanhemmat ovat kuolleet uuden pandemian kourissa, mutta hän on avoin, iloinen ja herkkä. Veljensä konehyönteisten hyökkäyksessä menettänyt Joselina puolestaan analyyttinen ja tiedonjanoinen; Kaia sulkeutunut; muita nuorempi Ritva epävarma kapinallinen. Zerindan ajatuksia ja toimintaa ohjailee häneen väkisin istutettu esiäiti, jonka kautta hän elää Romahdukseen johtanutta aikaa.

Maailma on loppunut yli sata vuotta sitten, ja sen raunioista on syntynyt uusi, nimeltään Maailmankoti.

Uudessa maailmassa ei varsinaisesti tehdä töitä eikä kukaan omista mitään, mutta kaikki tekevät jotain, auttavat toisiaan ja antavat toisilleen mitä nämä tarvitsevat: ruokaa, vaatteita, asunnon. Kukaan ei ole toisia ylempänä, ympäristökin on elpymässä.

Tästä maailmasta ovat kotoisin Lise-Lotte, Joseline ja ainakin joiltain osin myös Kaia, kun taas Ritva ja Zerinda ovat saapuneet viereisestä Saarivaltiosta, jossa kapitalismi, sota ja väkivalta yhä rehottavat.

Kotipaikkansa aivopesemät Ritva ja Zerinda suhtautuvat uuteen maailmaan alkuun skeptisesti, ja heidän kauttaan Maailmankodin toiminta ja historia avautuvat lukijalle kätevästi – tosin paikoin turhan vahvaa rautalankaa käyttäen.

Maailmantyttäret on Enorannan kymmenes romaani, ja isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä löytyy myös aiemmista teoksista. Edellisessä romaanissa Kesämyrskyssä (2020) huomio kiinnittyi yhteiskunnan eriarvoisuuteen, ja seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat olleet läsnä Kesämyrskyn lisäksi myös Tuhatkuolevan kirouksessa ja Surunhauras, lasinterävä -romaanissa.

Maailmantytärten ihannemaailmassa seksi, seksuaalisuus ja sukupuoli ovat itsestään selvästi jokaisen oma asia. Joseline on syntyessään nimetty Josefiksi, mutta keksinyt jo varhain olevansa tyttö. Lise-Lotte puolestaan harrastaa seksiä mielellään, paljon ja monien kanssa. Kun toisenlaisesta, vanhanaikaisesta (meidän nykyajassa kulkevasta) kulttuurista tuleva Ritva kutsuu häntä lutkaksi, Lise-Lotte vain ilahtuu:

”’Eli lutka on henkilö, joka tykkää harrastaa seksiä?’ Lise-Lotte kysyi. [- -] Se sanoi sen niin kun se olisi vaan iloinen asia. Ja ei se ollut hyytävän älykästä vaan epäreilun yksinkertaista, enkä mä kuitenkaan tiennyt mitä sanoa. ’Kyllä, siinä tapauksessa olet aivan oikeassa, minä olen lutka!’ se julisti riemukkaana.”

Voimakkaimmaksi pohjavireeksi ja lähtökohdaksi koko romaanille nousee kuitenkin tyttöjen välinen ystävyys. Korostetun erilaisten henkilöhahmojen kautta Enoranta osoittaa, miten samanlaiset tarpeet meillä kaikilla pohjimmiltaan on: tulla nähdyksi ja kuulluksi, saada tukea toisilta – mutta saada myös tukea ja auttaa muita.

Ihminen ei ole itsekäs eläin, Siiri Enorannan Maailmantyttäret viestittää. Romaanin idealismi on ihastuttavan avointa ja häpeämätöntä, tiedostaen saarnaamisen sudenkuopat ja rynnäten niitä kohti iloisesti nauraen.

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian 2018 ja Surunhauras, lasinterävä Topelius-palkinnon 2015. Kesämyrsky puolestaan oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana 2020 ja Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokkaana 2021.

Enoranta on myös saanut teoksistaan kolme kertaa Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ja ollut ehdolla eri palkinnoille lukuisia kertoja.

Ehdokkuuksia ja huomiota varmasti riittää myös Maailmantyttärille, uljaalle utopialle, jonka toivoisi päätyvän kaiken maailman päättäjien käsiin.

Lue lisää: Finlandia-voittaja kuvaa kahden pojan välistä rakkautta poikkeuksellisen hienosti – Siiri Enoranta on kiinnostava tekijä kansainväliselläkin mittapuulla

Siiri Enoranta valitsi vapaaehtoisen lapsettomuuden ja polyamorian – tamperelaiskirjailijasta valmistui luonteva henkilökuva

”Fantasiakirjallisuuden avulla on todella helppo tehdä mitä vain”, sanoo lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Siiri Enoranta

Siiri Enorannan fantasiaromaanissa naiset sietävät miehiä vain vaivoin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat