Niklas Natt och Dag tarjoaa huikean panoraaman 1700-luvun lopun Tukholmasta: köyhillä on oikeus vain kärsiä ja kuolla

Niklas Natt och Dagin romaanitrilogian päätös kulkee ihmishirviön jäljillä Tukholman mutaisessa vanhassa kaupungissa.

Niklas Natt och Dag kuvattuna Tukholman vanhassa kaupungissa vuonna 2019.

9.4. 14:16

Romaani

Niklas Natt och Dag: 1795 – Petojen naamiaiset (1795). Suom. Kari Koski. Johnny Kniga. 427 s.

Dekkariformaattia on käytetty historiallisissa romaaneissa ennenkin, ehkä tunnetuimpana esimerkkinä Umberto Econ Ruusun nimi, mutta ruotsalaisen Niklas Natt och Dagin trilogia on silti aivan omassa luokassaan.

Trilogia ei ole niinkään dekkari kuin panoraama 1700-luvun viimeisen vuosikymmenen Tukholmasta, lähinnä sen köyhän kansan elämästä, sekä ajasta, jolloin kuningas Kustaa III:n murhasta oli vasta muutama vuosi ja alaikäisen Kustaa-prinssin sijaishallitsijana toimi paroni Reuterholm.

Romaanien päähenkilöinä ovat siveyspoliisissa nimellisesti työskentelevä käsipuoli sotaveteraani Jean Michael Cardell sekä veljekset Cecil ja Emil Winge. Tärkeä hahmo on myös syyttömänä kehruulaitokseen pakkotöihin tuomittu nuori nainen Anna Stina Knapp.

Tapahtumapaikkana on enimmäkseen Tukholman tuolloinen keskikaupunki, joka nykyään tunnetaan vanhakaupunkina.

Ensimmäisessä kirjassa 1793 Cardell ja lakimies Cecil Winge selvittävät ilman käsiä, jalkoja ja silmiä löytyneen vainajan arvoitusta. Toisessa osassa 1794 – Elävien haudasta Cecil Winge on jo kuollut tuberkuloosiin ja Cardellin apuna on hänen mielenterveyden ongelmista kärsivä nuorempi veljensä Emil. He yrittävät saada nuoren aatelismiehen elämän tuhonnutta sadistista ihmishirviötä Tycho Cetonia vastuuseen teoistaan.

Toinen osa päättyy Cetonin pyörittämän orpokodin valtaisaan tulipaloon, jossa kuolee sata lasta, muun muassa Anna Stinan synnyttämät kaksoset. Maineensa ja mammonansa menettänyt Ceton pakenee Tukholman varjoihin.

Trilogian viimeinen osa 1795 – Petojen naamiaiset alkaa suoraan siitä, mihin toinen osa loppui. Winge ja Cardell etsivät paennutta Cetonia ja Cardell myös kadonnutta Anna Stinaa, jonka lasten kuolemasta hän tuntee syyllisyyttä.

Reuterholm kiristää kuolleen Kustaa-kuninkaan kannattajien vainoa ja Ceton yrittää päästä takaisin entisten tukijoidensa suosioon.

Tukholman kylmä kevät kääntyy helteiseksi kesäksi, mutta se ei köyhien ja kurjien osaa juuri helpota. Ja kulman takana väijyy jo hyytävän kylmä talvi, jonka aikana pahat saavat palkkansa – ainakin jollain tapaa.

Trilogia toimii toki historiallisena dekkarina, mutta ennen kaikkea hienosti ja huolellisesti taustoitettuna ajan ja miljöön kuvauksena, jonka taustalla vaikuttavat aikakauden tapahtumat ja ilmiöt. Ensimmäisessä osassa Ranskan vallankumous ja valistuksen aatteet, toisessa ruotsalaisten orjatalous Karibialla Saint-Barthélemeyn saarella ja kolmannessa porvariston alkava nousu valta-asemaan.

Natt och Dag riisuu kuvaamansa aikakauden ja Tukholman yltä kaiken romanttisen hohteen ja kuvaa maailmaa, jossa rikkailla ja mahtavilla on kaikki asemansa suomat oikeudet ja köyhillä oikeus vain kärsiä ja kuolla. Oikeus, silloin kun siitä on edes häivähdys, on vain kompromissi.

Kuva niin 1700-luvun lopun ruotsalaisesta yhteiskunnasta kuin ihmisluonnostakin on kaunistelemattoman tyly, mutta trilogian kerronnan imu on kauttaaltaan vahva.

Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat hyvin brutaaleja, jopa niin, että lukija pelkää kääntää sivua ajatellessaan millaisia julmuuksia seuraavaksi tulee. 1795 – Petojen naamiaiset on rauhallisempi ja seesteisempi. Väkivaltakohtauksia on vain muutama ja nekin on niin viitteellisesti kuvattu, ettei yksityiskohtia korosteta.

Trilogian päätös on koruton mutta onnistunut. Uusi aika on tulossa uuden kuninkaan myötä, mutta tuskin se mitään parempaa tuo tullessaan tuumivat oman lopullisen kohtalonsa edessä Cardell ja Tycho Ceton. Kuten ei tuonutkaan.

Neljätoista vuotta kirjan tapahtumien jälkeen uusi kuningas Kustaa IV Aadolf hävisi Suomen sodan ja menetti valtaistuimensa sekä Ruotsin itäisen osan eli Suomen Venäjälle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat