"Hittien tekeminen on kääntynyt päälaelleen”, monien menestyskappaleiden säveltäjä Esa Nieminen sanoo

Esa Nieminen ei tuota enää levyjä suurille levy-yhtiöille, mutta uusia sävellyksiä syntyy säännöllisesti.

Nykyään Hangossa asuva Esa Nieminen on säveltänyt lauluja lukioikäisestä lähtien. ”Huomasin studiomuusikoiden kanssa työskennellessäni, että vaikka he olivat loistavia instrumentalisteja ja teoreettisestikin taitavia, melodian tekemisen taitoa ei ole kaikilla. Usein leirinuotiokitaristityypit uskaltavat tehdä yksinkertaisia melodioita, jotka ovat tarttuvia ja menestyvät.”

20.4. 2:00 | Päivitetty 20.4. 6:50

Säveltäjä-tuottaja Esa Niemisen Hangon-kodin ikkunasta näkee suoraan Suomenlahdelle. Kaukana merellä näkyvät laivat, joutsenet ja haahkaparvet.

Ruuhka-Suomeen Nieminen ei kaipaa.

”Tässä elämänvaiheessa rupeaa arvostamaan rauhallisuutta ja antamaan arvoa tällaiselle maisemalle. Mutta kun syysmyrsky painaa niskaan ja pisarat lentävät merestä ikkunoihin saakka, tietää myös, millainen se toinen ääripää on”, Nieminen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat