Liikettä veistoksissa, maalauksissa ja lavalla – Hamissa avautui suuri näyttely, joka kertoo tanssista osana kuvataidetta

Hamin näyttelyssä tanssi on enemmän kuin teosten aihe.

Näyttelynäkymä Tanssi!-näyttelystä. Etualalla Anna Estarriolan teos Reincarnation alert – the acrobat and the next one to perform vuodelta 2019.

1.4. 14:55

Kuvataide

Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 11.9. saakka Helsingin taidemuseo Hamissa (Eteläinen Rautatiekatu 8). Ti 10–17:30, ke–su 11:30–19. – Syvää tanssia – suomalaisen nykytanssin kansainvälinen historia Teatterimuseossa vuoden loppuun.

Kuvanveistäjä Laila Pullinen puristi veistoksensa niin tiiviiksi, että ne pyrähtivät tanssimaan. Kieppuva, kiertyvä ja itsestään ulospäin kurottava on myös Suuri kiihkeä liike I (1984), joka seisoo tällä hetkellä Hamin näyttelysalissa osana museon tanssia käsittelevää näyttelyä.

Hanna-Reetta Schreckin ja Arttu Merimaan kuratoima Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 kuvaa nimensä mukaisesti tanssin teemaa osana kuvataidetta.

Näyttely jakaantuu Hamin yläkerrassa sijaitsevaan kahteen näyttelysaliin. Näistä toisessa katselukokemusta jäsentää Eino Ruutsalon Kotkan (1962) rytmikäs äänimaisema ja toisessa Sini Pelkin videoinstallaatio Departing Shadown (2021) improvisatorinen musiikki.

Laila Pullinen: Tanssiva Mata-Hari, 1967–1971.

Osalle näyttelyn taiteilijoista tanssi on teosten aihe tai innoittaja. Wilho Sjöströmin Tanssijatar (Maggie Gripenberg) (1912) sekä Ester Heleniuksen Danseuse Bea Zoltana (1932) tuovat esiin tanssitaiteen ikoneja. Arkisen kaunis tanssikulttuurin kuvaus on Risto Suomen litografiatöissä, joista Lavalauantai (1979) piirtää lavatanssien tunnelman esiin vivahteikkaalla harmaalla.

Tanssikulttuurin dokumentoinnin ja liikekielen tavoittelun ohella tanssi näyttäytyy teoksissa symbolina jollekin abstraktille. Vuonna 1885 Viipurissa syntyneen ja myöhemmin kameetaiteilijana tunnetun Eva Gyldénin siron helmeilevät kameekorut heijastavat henkisyyttä eurytmia-aiheellaan.

Aurora Reinhardin Eksoottinen tanssijatar (omakuva) (2006) rinnastuu ripustuksessa Hamin kokoelmista löytyvien Louise Bourgeois’n paperipohjaisten töiden kanssa. Bourgeois’n Triptyykkiä punaiseen huoneeseen (1994) on tulkittu hysterian kuvauksena, jossa feminiinit ja maskuliiniset hahmot taipuvat vuorotellen jännitteisen tanssilliseen kaareen.

Louise Bourgeois: Triptyykki punaiseen huoneeseen, 1994.

Erilaiset performanssit ja esityksellisyys ovat olleet viime kuukausina taannoisista koronarajoituksista huolimatta paljon esillä taidekentällä. Satavuotias Kansallisbaletti on eittämättä innoittanut Tanssi!-näyttelyä. Myös pian avautuva Ars22 lupaa runsaasti performansseja.

Suomalaisen performanssitaiteen historiaa tuotiin viime talvena esiin Artsin Huokoinen ele -näyttelyssä ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian uusi Mylly-rakennus Teatterikorkeakoulun yhteydessä on houkutellut koulun näyttelytiloissa esiin esityksellistä otetta.

Myös Hamissa osa teoksista tuntuu tanssivan itse.

Anna Estarriolan teoksille on ominaista taitava käsityö, veikeät hahmot ja hahmojen kova halu kiinnittää katsojan huomio itseensä. Estarriolan teoksessa Reincarnation alert – the acrobat and the next one to perform (2019) ihminen vääntäytyy esiintymislavalla ihmeelliseen suoritukseen pienen jyrsijän odottaessa akrobaatin vieressä kärsivällisesti esiintymisvuoroaan.

Näyttelyssä kävijän ei kannata sivuuttaa Ham-salia. Museon sisääntuloaulassa sijaitsevassa auditoriossa esitetään vuoden 2019 Venetsian biennaalin yksi hittiteoksista, Brasilian paviljongissa esillä ollut Bárbara Wagnerin ja Benjamin de Burcan Swinguerra (2019).

Staccatomaisen rytmikäs teos käsittelee queer- ja transihmisten tanssilla solidaarisuutta, yksilön suhdetta yhteisöön sekä tanssien ilmaistua identiteettiä.

Tanssi! on esillä Hamissa syyskuun puolivälin tienoille, minkä jälkeen näyttely siirtyy Oulun taidemuseoon.

Sini Mononen

Bárbara Wagner & Benjamin de Burca, Swinguerra, 2019. Pysäytyskuva teoksesta.

Näyttelyarvostelu: Staattisetkin kuvat voivat kertoa liikkeellisestä tanssista paljon

Kuvataide ja tanssi voivat tuntua toistensa vastakohdilta. Siitä huolimatta staattisetkin kuvat voivat kertoa liikkeellisestä tanssista paljon. Kuvat ovat korvaamaton lähde tutkittaessa tanssin kehitystä nimenomaan aikakausilta ennen valokuvauksen ja elokuvan kehittymistä.

Aivan niin pitkälle ei Hamin näyttely Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 tietenkään kurkota.

Itseoikeutetusti näyttelyn varhaisinta kerrostumaa edustaa ranskalaisen Edgar Degas’n tanssiveistos. On vaikea kuvitella, että Degas’n ballerina-aiheiset työt herättivät aikanaan pahennusta – ei siksi, että tanssi sinänsä olisi ollut Ranskassa pannassa – vaan siksi, että ballerinat rinnastettiin prostituoituihin.

Näyttely keskittyy lähes kokonaan suomalaiseen taiteeseen. Joukossa on tuttuja teoksia, mutta myös harvinaisuuksia. Niihin kuuluvat ekspressionisti Jalmari Ruokokosken 1910-luvun maalaukset Sirkusakrobaatteja ja Tanssijatar, joissa mallina oli hänen puolisonsa, sirkustaiteilija Elvira Bono.

Näyttelyn vanhin suomalainen teos, Dora Wahlroosin Ilta Paraisilla vuodelta 1898 kuvaa ranskalaisen ulkoilmamaalauksen auvoisuudella saaristolaisjuhlintaa. Tavallisen kansan tanssijuhlat muodostavatkin oman laajan kokonaisuutensa.

Mukana on muun muassa Hugo Simbergin salaperäinen Laituritanssit vuodelta 1903. Meno kiihtyy ekstaattiseksi Tyko Sallisen maalauksessa Jytkyt vuodelta 1918, ja muuttuu maallisemmaksi ja rakastettavan lihalliseksi Yrjön Saarisen maalauksessa Tanssit Hyvinkäällä vuodelta 1938.

Hugo Simberg: Tanssi sillalla, 1899.

Jugend-kauden tuulahduksia Pariisista tarjoavat Ville Vallgrenin 1900-luvun alun herkulliset pienoisveistokset. Toistuvana aiheena niissä ovat niihin aikoihin suositut espanjalaiset tanssit. Vallgrenin veistosten rinnalle on aseteltu Laila Pullisen komeita, liehuvia tanssiaiheita 1900-luvun lopulta. Yhdistelmä toimii hienosti.

Yksi Pullisen veistoksista on nimeltään Isadora viitaten ”vapaan tanssin” kärkinimeen Isadora Duncaniin. Suomessa taidetanssi ilmestyi kuvataiteilijoiden töihin 1900-luvun alkupuolella juuri niin sanotun vapaan tanssin muodossa. Tämä, kehon tossuista ja korseteista vapauttanut tanssi oli alkujaan saksalainen ilmiö, mutta se valloitti maailmaa nopeasti.

Suomessa sen pioneeri oli Maggie Gripenberg, jonka komea tanssijamuotokuva vuodelta 1912 on Vilho Sjöströmin käsialaa. Erityisen kiinnostavia ovat Gripenbergin ystävän Venny Soldan-Brofeldtin luonnokset ja aukeama Gripenbergin omasta piirrosalbumista.

Suomalaisen tanssin askel kohti amerikkalaisvaikutteista modernismia kiteytyy Eino Ruutsalon ikonisessa lyhytelokuvassa Kotka vuodelta 1962. Siinä tanssii Yhdysvalloissa opiskellut Riitta Vainio, ja se on suomalaisen tanssielokuvan lyömätön pioneeriteos.

Aikamatkailua suomalaisen tanssin historiaan voi jatkaa uusitun Teatterimuseon tiiviissä, mutta informatiivisessa näyttelyssä Syvää liikettä. Sen herkkupaloihin kuuluvat tuoreiden taiteilijahaastattelujen lisäksi arkistojen kätköistä löydetyt harvinaiset vanhat tanssivalokuvat.

Jukka O. Miettinen

Kirjoittaja on tanssiin erikoistunut ja tanssikuvastosta väitellyt kriitikko.

Ville Vallgren: Ruusutanssi, 1899.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat