Talvimunana tunnettu vuoden 1913 keisarillinen pääsiäismuna myytiin huutokaupassa New Yorkissa 9,6 miljoonalla dollarilla vuonna 2002. Munan suunnitteli nuori Alma Pihl, ja esine valmistettiin suomalais-pietarilaisen Albert Holmströmin työpajassa.

Fabergé ja Suomi

Yhden arvokkaimmista Fabergén pääsiäismunista suunnitteli suomalaistaustainen nuori nainen. Vallankumouksen jälkeen hän eli vuosikymmenet Suomessa hiljaiseloa ja kätki menneisyytensä. Alma Pihlin loistokas ura paljastui vasta hänen kuolemansa jälkeen.


15.4. 2:00 | Päivitetty 15.4. 6:22

Esine on vangitseva. Vuorikristalliin on kaiverrettu jääkukkia imitoivia kuvioita, jotka on koristettu pienenpienillä timanteilla. Niitä on 1 508.

Ja kun Talvimunaksi ristityn keisarillisen pääsiäismunan avaa, sen sisällä kukkii lupaus keväästä: herkkä valkovuokkojen täyttämä platinakori. Vuokkojen terälehdet ovat kalsedonia, lehdet siperialaista nefriittiä ja kukkien keskellä säteilevät pienet vihreät demantoidit. Koriinkin timantteja on saatu mahtumaan anteliaasti: 1 378.

Talvimuna on tyyliltään pelkistetympi kuin Fabergén monet aiemmat keisarilliset pääsiäismunat. Kokonaisuuteen on silti saatu upotettua kolmisentuhatta pienenpientä timanttia.

Talvimuna kimaltelee parhaillaan vitriinissä Lontoon Victoria & Albert -museossa, jonka suosittuun Fabergé in London: Romance to Revolution -näyttelyyn se on saatu pitkällisten neuvottelujen jälkeen lainaan eräästä yksityisestä kassaholvista. Muna on maailmankuulun Fabergén jalokiviliikkeen tuotantoa ja suomalaisittain poikkeuksellisen kiinnostava.

Sen suunnitteli nimittäin vuonna 1912 Pietarissa suomalaiset sukujuuret omaava nuori Alma Pihl, joka ennätti ennen Venäjän vallankumousta luoda kymmenen vuoden loistokkaan uran Fabergélla.

Alma Theresia Pihl kuvattuna Denverin valokuvaamon kulisseissa Pietarissa vuonna 1912.

Nykyään Alma Pihlin (1888–1976) tekemiä esineitä myydään kovilla hinnoilla kansainvälisissä huutokaupoissa, ja hän on tunnetumpi kuin koskaan. Pihl kuitenkin kuoli Helsingissä vuonna 1976 tuntemattomana, vaiettuaan tyystin hohdokkaista Fabergén-vuosistaan.

Se, että juuri hänet osattiin yhdistää Talvimunan ja tuhansien korujen suunnittelijaksi ja että nuo korut toteutti joukko suomalaisia huippuammattilaisia, on turhan huonosti tunnettua suomalaista kulttuurihistoriaa.

Nimi Fabergé on synonyymi luksukselle ja maailmanluokan käsityöläisyydelle. Erityinen oma hehkunsa on juuri keisarillisissa Fabergé-pääsiäismunissa. Timantein ja arvometallein silattuja, yllätyksen sisältäviä taide-esineitä valmistettiin aikanaan Venäjällä viisikymmentä, tai 52, jos tarkkoja ollaan. Kaksi jäi nimittäin keskeneräisiksi.

Venäjän vallankumouksen 1917–18 jälkeisinä vuosikymmeninä muutama munista myös katosi mystisesti, ja edelleen teillä tietymättömillä on seitsemän munaa.

Alma Pihlin menestystarina alkoi eräästä Nobel-tilauksesta. Pietarissa vaikutti 1800-luvun lopulla öljymagnaatti Emanuel Nobel (1859–1932), dynamiitista ja sittemmin Nobelin palkinnoista tunnetun ruotsalaisen Alfred Nobelin veljenpoika. Emanuel Nobel kuului tsaarinajan Venäjän sosieteettiin ja Fabergé-kultasepänliikkeen asiakaskuntaan.

Tammikuussa 1911 Nobel pyyhälsi liikkeeseen ja hänellä oli kiire: tarvittaisiin kymmeniä koruja lahjoitettavaksi juhliin tulevien liikekumppaneiden ja muiden vieraiden vaimoille. Korujen pitäisi olla mielellään jotenkin uudenlaisia, ja toki myös arvokkaita, muttei niin arvokkaita, että ne miellettäisiin lahjukseksi.

Tilaus annettiin hiljattain Fabergélla työnsä aloittaneelle vasta 23-vuotiaalle Almalle. Arkiston puolella istunut Alma arvioi jalokivien menekkiä ja laati kustannusarvioita, mutta hän oli osoittautunut taiteellisesti lahjakkaaksi.

Alma Pihlin suunnittelema Jääriipus (1913). Albert Holmströmin valmistama koru on nykyään yhdysvaltalaisomistuksessa Houstonin luonnontieteellisen museossa, Artie & Dorothy McFerrinin kokoelmassa.

Alkuvuosi 1911 oli ennätyksellisen kylmä, ja Alma Pihlin kerrotaan keksineen Nobel-toimeksiantoon hauraan jäämotiiviin katsellessaan työtilansa ikkunaan muodostuneita jääkiteitä ja katosta roikkuvia jääpuikkoja. Syntyi joukko kauniita riipuksia ja muita koruja, joissa pienet ruusuhiotut timantit kimmelsivät vuorikristalliin kaiverretuissa jääkukissa.

Nobelin päivällisvieraat löysivät platinakorunsa lautasliinan laskoksista niitä availlessaan ja olivat myytyjä. Nobel oli tyytyväinen ja tilasi lisää. Itse asiassa hän oli niin tyytyväinen, että osti Fabergélta yksinoikeuden Alman jääkukkamotiiviin.

Sulava jää -riipus on yksi suosituista ja yhä arvokkaammiksi käyvistä Alma Pihlin suunnittelemista koruista. Valmistaja Albert Holmström.

Alma Pihl suunnitteli vuosien ajan Nobelin tarpeisiin lisää koruja: rintaneuloja, rannekoruja, riipuksia, kaulakoruja… Nobel tilasi myös oman pääsiäismunan, jonka senkin suunnitteli Alma Pihl. Kun Ja kun Karl Fabergé (1846–1920) päätti antaa Almalle luottotehtävän eli keisarillisen munan suunnittelun, Nobel suostui armeliaasti siihen, että Pihl voi käyttää jääkukka-aihetta.

Kielomuna valmistettiin vuosina 1897–98. Yllätyksenä oli kolme norsunluulle maalattua pienoismuotokuvaa, joista keisarinna Aleksandra saattoi ihailla aviomiestään ja kahta siihen mennessä syntynyttä tytärtä, Olgaa ja Tatjanaa. Munan valmisti Mihail Perhinin työhuone.

Fabergélla oli tuotettu keisarillisia pääsiäismunia vuodesta 1885. Kunniatehtävä oli tietysti mieluinen, mutta aiheutti yrityksessä myös pitkäkestoista päänsärkyä: mistä keksiä vuosi toisensa jälkeen yllättävämpiä yllätyksiä munien sisälle?

Monenlaista oli jo toteutettu. Ensimmäisessä munassa oli klassinen kana ja sormus, toisessa, sittemmin kadonneessa, safiiririipus. Sen jälkeen suunnittelijoiden mielikuvitus oli laukannut yhä villimpänä, ja munista oli pullahtanut ihmeteltäväksi esimerkiksi täydellinen kultainen kopio hevosvaunusta toimivine pyörineen ja askellautoineen (Keisarillinen kruunajaismuna, 1896-97), miniatyyrimuotokuvia (Kielomuna, 1897-98) ja eteenpäin nytkähtelevä platinajoutsen (Joutsenmuna, 1905-06).

Sangen omaperäinen on Sinikäärmeinen kellomuna (1894–95), jonka kaarevalla pinnalla kiertävästä kellotaulusta aikaa näyttää käärmeen kieli.

Moskovan Kremlin munaan (1904– 06) kätkeytyy soittorasia, joka heläyttää keisari Nikolai II:n lempihymnin.

Valtavan Siperian rata -hankkeen kunniaksi syntyi vuonna 1900 oma munansa. Kartalla koristettuun munankuoreen saatiin jotenkin mahdutettua kolmeen osaan taittuva kultainen juna, joka myös puksutti eteenpäin, kun se oikaistiin täyteen mittaansa ja väännettiin käyntiin.

Lontoon näyttelyyn on lainattu muutama esine Kremlin museosta Moskovasta. Vuoden 1908 keisarillinen pääsiäismuna eli Aleksanterin palatsin muna on yksi niistä. Se valmistettiin Henrik Wigströmin työpajassa. Wigströmkin kuului Fabergén suomalaistaustaisiin mestareihin.

Munat ovat ällistyttäviä teknisen taidon näytteitä. Laatuvaatimukset olivat korkeat, Fabergén mestarit ovat kertoneet.

Mestareista suurin osa oli suomalaisia, kuten maailman johtaviin Fabergé-asiantuntijoihin kuuluva Ulla Tillander-Godenhielm on tutkimuksissaan osoittanut. Hän onnistui myös todistamaan, että Talvimuna ja Mosaiikkimuna ovat Alma Pihlin suunnittelemia. Tillander-Godenhielm on yksi V&A:n Lontoon asiantuntijoista.

Häntä käytiin Suomessa haastattelemassa Alma Pihlistä 13-minuuttisella videolla, joka on nähtävissä myös museon kotisivuilla.

Fabergélla tuotettiin myös edullisempia esineitä, kuten sympaattisia jalokivistä hiottuja miniatyyrieläinhahmoja ja käyttötavaroita, joihin oli varaa muillakin kuin yhteiskunnan kermalla.

Ranskanbulldoggi (n. 1914), kivettynyt puu, kulta, emalointi, timantit. Myytiin Lontoon Fabergélla vuonna 1916 turkkilaiselle Rouva Mangolle, joka oli varustamon perijätär. – Lontoon näyttelykatalogin kuvitusta.

Herkkä ja aikakauden taidesuuntauksiin istuva Talvimuna oli aiempien koristeellisten mahtimunien rinnalla tyylikkään yksinkertainen, art nouveau -henkinen, Ulla Tillander-Godenhielm kertoo puhelimitse. Sen sai keisari Nikolai II:n äiti Maria Fjodorovna.

Talvimuna on päätynyt monien vaiheiden kautta Qatarin hallitsijasuvulle. Qatarin emiiri osti Fabergé-aarteen ennätyshintaan 9,6 miljoonalla punnalla vuonna 2002. Talvimuna oli tuolloin arvokkain kaikista keisarillisista pääsiäismunista. Nyt se on kassaholvissa Lontoossa.

Pihlille tuli onnistumisen osoituksena oitis toinenkin keisarillinen tilaus, nyt keisarin puolisolle Aleksandra Fjodorovnalle. Vuoden 1914 Mosaiikkimunana tunnetun munan ristipistoaihe syntyi eräänä iltana kotioloissa, kun Alma Pihlin katse osui anopin tekemän käsityön ruusukuvioon.

Alma Pihlin toinen keisarillinen muna eli Mosaiikkimuna (1914) oli teknisesti hyvin vaativa toteutettava. Työn teki Albert Holmströmin työhuone.

Nykyään Mosaiikkimuna kuuluu Englannin kuningattaren Elisabet II:n kokoelmiin.

Mosaiikkimunan toteutusta harjoiteltiin pienimuotoisimmilla töillä, kuten tässä rintaneulassa.

Kultasepät harjoittelivat Mosaiikkimunan kivien vaativaa istutustekniikkaa ensin pienemmissä töissä, kuten rintakoruissa. Yksi tällainen pieni rintakoru myytiin viime marraskuussa Christie’s-huutokauppahuoneella Lontoossa 350 000 punnan eli liki 420  000 euron hintaan.

Pietarissa vuonna 1842 aloittanut Fabergé avasi vuonna 1903 liikkeen myös Lontoossa. Jo aiemmin yritys oli avannut myymät Moskovan lisäksi myös Kiovassa ja Ukrainassa. Fabergén suku on ranskalainen hugenottisuku, emigrantteja hekin. – Lontoon näyttelyjulkaisun kuvitusta.

Japanin sota 1905 oli aiheuttanut levottomuuksia myös Pietarissa, ja 1910-luvulla tilanne synkkeni entisestään.

Nuoren Alman elämässä kaikki olisi muuten ollut mitä mukavimmin: Hän oli avioitunut vuonna 1912 Nikolai Kleen (1879– 1960) kanssa ja saanut samaan aikaan unelmatilauksia Fabergélla. Klee, jonka sukujuuret olivat Sortavalassa, sai töitä Kymi-yhtiön Pietarin-konttorin paperiagenttina ja apulaisjohtajana ja menestyi hyvin.

Alihankkijoiden varassa toimiva Fabergé oli keskittänyt vuonna 1900 tuotantonsa hulppeisiin uusiin tiloihin osoitteessa 24 Bolshaja Morskaja, komeaan rakennukseen, jonka julkisivu oli suomalaista graniittia. Työ oli organisoitu modernin teollisuuslaitoksen malliin, jopa demokraattisesti mikä oli kiinnostavaa yhdessä maailman autokraattisimmista valtioista, Ulla Tillander-Godenhielm huomauttaa V&A-museon näyttelyjulkaisuun kirjoittamassaan artikkelissa.

Ensimmäinen maailmansota kiihdytti ensin Fabergén myyntiä, kun ne joilla oli varaa, sijoittivat rahojaan kultaan ja jalokiviin. Sodan edetessä miljoonat miehet lähtivät rintamalle ja rikkaiden juhlanäyttämöt muuttuivat sairaaloiksi.

Punainen Risti -aiheinen triptyykkimuna oli Nikolai II:n lahja keisarinnalle vuonna 1915. Valmistaja oli Henrik Wigströmin työhuone. Esine on Clevelandin taidemuseon kokoelmissa Yhdysvalloissa.

Keisarinna Aleksanda Fjodorovna organisoi tyttärineen sairaanhoitokursseja ja toimi Punaisen Ristin apuna. Tämän symboliksi Fabergélla luotiin punaisen ristin koristama vuoden 1915 keisarillinen pääsiäismuna.

Alma Pihl suunnitteli samaan aikaan joukon koruja, joissa oli rubiiniristi. Eräs näistä myytiin viime marraskuussa Helsingissä. Vasarahinta oli 55 200 euroa, Bukowskilta kerrotaan.

Lue lisää: Nobel-suku palkitsi venäläisessä sotasairaalassa ahertaneen suomalais­hoitajan arvokkaalla Fabergé-rintaneulalla – nyt timanttikoru on huutokaupan vetonaula

Suunnattomat sotatappiot, köyhyys ja kansan kaikin puolin surkeat olot johtivat Venäjällä totaaliseen kaaokseen, ja maaliskuussa 1918 keisari Nikolai II:n aika oli ohi.

Vielä sodan aikana Fabergélla oli uurastettu keisarillisten lahjojen ja kunniamerkkien parissa yhä kireämmissä oloissa, mutta vallankumouksen alettua yritystoiminta loppui kuin seinään marraskuussa 1918. Työttömäksi jäi satoja työntekijöitä.

Karl Fabergé pakeni puolisoineen Sveitsiin, missä hän kuoli sydän särkyneenä ja elämäntyönsä menettäneenä vuonna 1920.

Monet suomalaisista käsityöläisistä suuntasivat Suomeen ja jatkoivat täällä kultaseppinä. Joukossa oli Ulla Tillander-Godenhielmin isä, 9-vuotias pakolaispoika.

Kymi-yhtiön Pietarin-toimipisteen liiketoiminta tyrehtyi bolsevikkihallinnon tultua valtaan. Henkilökunta pakeni Suomeen, ja jonkin aikaa Nikolai Klee hoiti yksin asioita Pietarissa. Hänen henkilökohtainen omaisuutensa sekä esimerkiksi Alman koruja takavarikoitiin, ja Nikolai Klee vangittiin kolmeksi kuukaudeksi. Alma Pihl möi vaatteita ja huonekaluja selvitäkseen.

Pitkällisen taistelun ja suhteidensa ansiosta – auttamassa oli myös Nikolai Kleen ystävä, kirjailija Maksim Gorki – pariskunta onnistui lopulta pääsemään pakomatkalle. Alma ompeli korsettinsa sisään joitakin koruja ja sai tuotua mukanaan hiukan liinavaatteita ja ruokailuvälineitä.

Uusi elämä alkoi Kuusankoskella.

Kleet puhuivat venäjän lisäksi saksaa. Kymi-yhtiön hallintokieli oli ruotsi, jonka Nikolai opetteli ja jatkoi töitä yhtiössä. Alma puhui auttavasti ruotsia, ja kun kielitaito oli karttunut tarpeeksi, hän onnistui saamaan töitä kuvaamataidon ja kaunokirjoituksen opettajana ruotsinkielisessä koulussa, jossa hänet tunnettiin nimellä Alma Klee.

Alma Kleen eli Alma Pihlin oppilaita Kymin ruukin ruotsinkielisessä koulussa vuonna 1935. ”Tant Alma” kuvassa vasemmalla. – Maj-Britt Paron kirjan kuvitusta.

Oppilasmäärä kasvoi, sillä kouluun sijoitettiin myös sotalapsia, jotka eivät Suomeen palattuaan enää osanneet äidinkieltään, kirjoittaa Alman oppilaana ollut Maj-Britt Paro teoksessaan Tant Almas hemlighet. Alma Klee oli hänen mukaansa opettajana erittäin pidetty, aina ystävällinen, iloinen ja hyvin inspiroiva.

Paro kuvailee ”Alma-tätiä” pieneksi ja pyöreähköksi daamiksi, jolla oli tummat pippurisilmät, pehmeät kädet ja kauniita koruja.

”Mera Schwung, rakas lapsi, enemmän schwungia”, Alma kannusti oppilastaan piirtämisessä. Teoria oli toissijaista, innostuksen synnyttäminen tärkeintä.

Alma ja Nikolai Klee kuvattuna 1930-luvun lopulla Kivimäen pensionaatissa Luumäellä. Luumäki oli 1900-luvun alussa pietarilaisten suosima lomapaikka. Kivimäen pensionaatin omisti paronitar von Knorring, niin ikään emigrantti Pietarista. Kleet viettivät siellä myös hopeahääpäiväänsä vuonna 1937. –  Maj-Britt Paron kirjan kuvitusta.

Vain harva tiesi, että Alma Klee oli Alma Pihl, korusuunnittelija. Kleet puhuivat venäjää vain kotioloissa, sitä oli viisasta julkisesti välttää sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Ulla Tillander-Godenhielm kertoo isänsäkin kohdanneen ryssittelyä käydessään koulua Kauniaisissa.

Ranteessaan Pihl piti koko elämänsä vuonna 1906 rippilahjaksi saamaansa kultaista rannerengasta. Neuvostoliittolainen tullimies yritti sitä kyllä rajatarkastuksessa Almalta irrottaa, mutta lukko oli sen verran konstikas, että koru ei avautunut.

Sairaalan säännöt osoittautuivat tullia vahvemmiksi. Kun näkönsä menettänyt Alma Pihl joutui vuonna 1972 Koskelan sairaalaan, rannekorusta oli luovuttava.

Toimittaja Anu Seppälä (1939–2021) kirjoitti Alma Pihlistä teoksen Jääkukkia keisarinnalle (Ajatus Kirjat, 2003). Siinä on myös yksityiskokoelmista saatuja kuvia, kuten tämä ajoittamaton valokuva Alma Pihlistä kotinsa parvekkeella Munkkiniemessä, jossa hän vietti eläkevuosiaan. Ranteessa oli yhä rippilahjaksi Pietarissa saatu kultainen rannerengas.

Almalle hyvin läheiseksi tullut, Kleen pariskunnan käytännössä adoptoima sukulaistyttö Lydia Pihl (1928–1990) kävi neljän vuoden ajan syöttämässä Alma Pihliä ja piti tämän kuoltua huolta hänen jäämistöstään Munkkiniemessä Rakuunantien asunnossa. Sieltä ei saanut heittää mitään pois, Lydia oli siitä tarkka.

Lydia Pihl oli myös haastatellut Almaa. Nuo nauhat ovat ainoa haastatteludokumentti nyt maailmanluokan suunnittelijana tunnetusta Alma Theresia Pihlistä.

Lydian tiedoista oli suuri apu, kun Ulla Tillander-Godenhielm jäljitti Alma Pihlin elämäntyötä.

Lydian kuoltua Alman jäämistön peri sukulainen, joka vei kaiken mukanaan Venäjälle.

Kolme sukupoivea: Fanny Pihl (o.s. Holmström), Alma Pihl-Klee ja kummityttö Lydia Pihl Lauttakadun kodin verannalla vuonna 1942. Äitinsä menettänyt Lydia Pihl asui Alman ja Nikolain perheessä vuodesta 1940. Talvisodan aikana perhekuntaan liittyi vielä Nikolain serkku Joseph Klee, joka muutti perheen mukana myös Helsinkiin.

Lähteinä mm. Maj-Britt Paro: Tant Almas hemlighet, Fabergékonstnären Alma Pihl. Toinen painos, omakustanne, 2013.

Anu Seppälä: Jääkukkia keisarinnalle, Alma Pihlin uskomaton elämä, Ajatus-kirjat 2003.

Fabergé,Romance to Revolution. Victoria & Albert, 2021. (Näyttely Fabergé in London, Romance to Revolution on esillä V&A-museossa-museossa Lontoossa 8.5. saakka.)

Alma Theresia Pihl

  • Itseoppinut korusuunnittelija ja opettaja.

  • Syntyi Moskovassa vuonna 1888 suomalaistaustaisen isän Knut Oskar Pihlin ja Fanny Pihlin (o.s. Holmström) esikoisena. Kuoli Helsingissä vuonna 1976.

  • Äidin isä August Holmström oli keskeisiä suomalaistaustaisia jalokiviseppiä Pietarissa ja Knut Oskar Pihlin oppi-isä.

  • Suunnitteli kahden keisarillisen pääsiäismunan lisäksi yli 2000 korua.

  • Avioitui Nikolai Kleen kanssa 1912. Pariskunta oli lapseton.

  • Muutti Suomeen vuonna 1921 ja työskenteli 24 vuotta kuvaamataidon opettajana Kuusankoskella.

  • Pihlin elämäntyötä esiteltiin Myytinmurtajia ja matkantekijöitä -näyttelyssä Kouvolan kaupunginmuseossa Poikilossa 2017–2019.

”Forbes 11 – Kreml 10” eli munajahtia maailmalla

Venäjän vallankumouksen jälkeen keisariperheen kruununkalleudet lukemattomine Fabergé-esineineen luetteloitiin ja siirrettiin Pietarista Moskovaan, uuteen pääkaupunkiin. 1920-luvun alussa osa esineistöstä myytiin, osa taas hajotettiin ja materiaalit myytiin.

Myös yhdysvaltalaiset liikemiehet olivat kiinnostuneita keisarinajan aarteista. Erityisen kiinnostunut niistä oli mediamoguli Malcolm Forbes (1919–1990), josta tuli hallitseva Fabergé-keräilijä 1960-luvulla.

Forbesin keräilynhimoa kiihdytti se, että hän näki esineensä ”kapitalistisen voiton pysteinä”, kirjoittaa Fabergé-asiantuntija Géza von Habsburg V&A-museon tuoreessa julkaisussa Faberge: Romance to Revolution.

Forbes maalautti joitakin kuumailmapalloistaan Fabergé-munien tyyliin ja lenteli DC-9-koneella, jonka hän oli ristinyt nimellä Capitalist Tool.

Vuonna 1979 Forbes onnistui kaappaamaan kokoelmaansa vuoden 1897 Kruunajaismunan ja vuoden 1898 Kielomunan.

Aivan erityisen tyydyttävä Forbesille oli se vuoden 1985 päivä, jolloin The New York Times otsikoi uutisensa kuin ottelutuloksen: Forbes 11 –  Kreml 10; Forbes oli saanut 1,37 miljoonalla punnalla omistukseensa Kukonpoikamunan (1900) kokoelmansa yhdenneksitoista keisarilliseksi pääsiäismunaksi. Kremlin museon kokoelmissa niitä oli yksi vähemmän.

Vertailun vuoksi: Alma Pihlin Talvimunasta maksettiin vuonna 1994 3,56 miljoonaa puntaa — ja vuonna 2002 yli 9,6 miljoonaa dollaria Christie’s-huutokauppahuoneella New Yorkissa.

Malcolm Forbes pyörisi epäilemättä haudassaan, jos hän tietäisi kokoelmansa luisuneen sittemmin takaisin Venäjälle.

Se oli tulossa myyntiin Sothebyllä Lontoossa vuonna 2004, mutta venäläinen liikemies ja miljardööri Viktor Vekselberg sai ostettua kaikki yli 200 esinettä jo ennen huutokauppaa. Hän kertoi Esquire-lehdessä pulittaneensa niistä yli sata miljoonaa dollaria.

Fabergé-asiantuntijat pitävät hyvänä sitä, että kokoelma on säilynyt yhtenäisenä. Vastoin venäläisten odotuksia Vekselberg ei lahjoittanut aarrettaan valtiolle vaan perusti yksityisen Fabergé-museon Pietariin.

Kaikkein ensimmäinen keisarillinen pääsiäismuna, 1885. Valmistaja oli Albert Holmströmin työhuone. – V&A:n näyttelykatalogi.

Se avattiin Fontanka-kanavan rannalla loistokkaassa Šuvalovin palatsissa, jonka remontoimiseen Vekselberg upotti miljoonia.

Ukrainan Lvivissä vuonna 1957 syntynyt oligarkki Vekselberg kuuluu maailman rikkaimpiin ihmisiin. Hänen nimensä on noussut viime viikkoina esiin Venäjän sotaan liittyvässä pakoteuutisoinnissa.

Lue lisää: Keisarilliset Fabergé-pääsiäismunat sisälsivät aina yllätyksen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat