Tarzan-tohtori Paula Havasteelle faktojen oikeellisuus on sydämen asia

Kirjailija Paula Havaste kirjoittaa naisten arjen historiaa näkyväksi.

Paula Havaste kuvattiin työpaikallaan Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla.

10.4. 2:00 | Päivitetty 11.4. 12:57

Oli pakkastalvi 2000 ja Paula Havaste oli juuri muuttanut perheineen nurmijärveläiseen rintamamiestaloon. Kolmatta lastaan odottava Havaste piti yllä tulta talon sydänmuurissa. Kanniskeli puita sisään ja tuhkaa ulos.

”Talon läpi kulkeva tulisija piti hyvin koko talon lämpimänä. Sitten aloin miettiä, mitä tapahtuisi, jos sähköt katkeaisivat. Miten säilöisin ruuat? Entä jos lapset sairastuisivat, eikä olisi pääsyä apteekkiin?”

Kysymyksiä kerääntyi. Havaste meni hakemaan vastauksia kirjastosta.

Ensin hän otti selvää luonnonlääkinnästä. Lähdekirjallisuutta alkoi kertyä.

”Mielikuvitukseni toimii niin, että faktojen palasista alkaa muodostua päässäni tarina. Luonnonlääkinnästä lukiessani aloin nähdä naisen, Annan, joka kierteli metsässä ja keräili lääkeyrttejä.”

Alkoi hahmottua Havasteen esikoisteos, savupirttien ja muinaisuskon viimeisten rippeiden maailmaan sijoittuva Kymmenen onnen Anna (2003).

Kirjallisuustieteen tohtorina ja Helsingin yliopistolla romaanin rakenteesta luennoineena Havaste tietää teoriassa, miten romaani rakennetaan. Mutta käytäntö pakenee teoriaa.

”Aina kirjoittaessa tulee jotain uutta ja yllättävää. Kirjoittamisessa on riemullinen vapaaksi pääsemisen ja päästämisen tunne.”

Vuodessa kirjan julkaisevalle Havasteelle kirjoittaminen on lomaa, jota hän harrastaa päivätyönsä, Tiedekeskus Heurekan teematuottajuuden ohella. Tiede ja tutkimus yhdistävät molempia toimia.

Juuri faktat ovat 16 kirjaa tavallisista naisista historian eri käänteisissä kirjoittaneelle Havasteelle tärkeitä. Hän kertoo käyttävänsä faktojen oikeellisuuteen paljon energiaa.

”Teos on minulle pilalla, jos joku yksityiskohta on väärin, vaikka sitä ei kukaan muu välttämättä huomaisi. Se ihanuus romaanissa on, että voin tehdä tutkimusta miten haluan, eikä minun tarvitse tilittää kellekään mikä sivu ja teos on tiedon takana”, arkistoissa istumista rakastava Havaste kuvailee.

Tunnetusti historiankirjoitus on miesten tarinaa, jonka lähteet kulkevat pitkälti miehisissä viroissa ja omistussuhteissa. Koska naisen rooli yhteiskunnassa on ollut pikemminkin omistettava kuin omistaja, on kirkonkirjoihin ja rätinkeihin kerääntynyt lähinnä tietoa naisista suhteessa mieheen: naimakaupoista ja lapsista.

Havaste etsii romaaneihinsa tietoa naisista kansanperinteestä ja käytännön tarvekaluista, joita naiset käyttivät arjessaan.

Joskus lähteitäkin on kyseenalaistettava. Kuten Havaste teki tutkiessaan Kymmenen onnen Annaa varten haapion, eli vanhimman suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa käytetyn veneen veistämistä.

Kustaa Vilkunan Isien työ -teoksessa (1943) kuvataan haapion rakennusprosessia. Ihmettelin kun kirjan kuvatekstissä selitettiin, että lopuksi haapio asetetaan hiilloksen päälle, jossa tervatun haapion pinta kiehuu”, Havaste kertoo.

”Ajattelin että jotain siinä on pielessä, pianhan koko haapio olisi tulessa.”

Hän selvitti asiaa perinneveistäjiltä, jotka vahvistivat Vilkunan väittämän vääräksi.

”Kuumuudessa puuaineksesta puristuu ilmakuplia, joten terva vain näyttää kiehuvan.”

Viimeksi Havaste on käynyt ottamassa tuntumaa nuijasotaan (1596–1597) Turun linnassa, jossa nuijasotureiden päällikkö Jaakko Ilkka virui vankeustuomiotaan.

Kiinnostus aiheeseen lähti sukututkimuksesta.

”Selvisi, että lapseni ovat suoraan alenevassa polvessa kymmenes polvi Jaakko Ilkasta.”

Kun lapsi kertoi asiasta nuijasotaa käsittelevällä historian tunnilla, selvisi ettei hän ollut ainoa Ilkan kaukainen jälkeläinen.

”Minua alkoi hurmata ajatus siitä, minkälainen mahtoi olla mies, joka sai geeninsä näin tehokkaasti leviämään. Todennäköisin vastaus on, että hän kulki raiskaamassa naisia”, Havaste pohtii.

Koska ajatus oli niin ikävä, hän alkoi pohtia muita vastauksia. Niistä purkautui nuijasodan aikaan sijoittuva tarina. Laahus-nimen saanut kirja ilmestyy maanantaina 11. huhtikuuta.

Naisten arjen historian lisäksi Havaste on perehtynyt kattavasti Tarzaniin. Hän on Tarzan-tohtori vuosimallia 1998.

”Oikeastaanhan aiheeni on maskuliinisen identiteetin representaatio modernissa. Siis e-rit-täin kuiva ja vaikeaselkoinen aihe.”

”Mietin, että miten pystyn puurtamaan sellaisen parissa monta vuotta.

Sain idean, että entä jos kaikki esimerkit olisivatkin kirjasta, joka on kaikkea muuta kuin kuiva? Burroughsin Tarzaneissahan on kaikki mitä esimodernin, modernin ja ei-modernin miehen kuvasta voi sanoa.”

Oikaisu 11.4. klo 12.20: Poistettu maininta Paula Havasteesta maailman ainoana Tarzan-tohtorina, sillä ei voida aukottomasti osoittaa, ettei ennen vuotta 1998 muualla maailmassa olisi tehty väitöskirjaa Tarzanista. Oikaisu 11.4. klo 12.54: Paula Havaste ei ollut väitellessään maailman ainoa Tarzan-tohtori, esimerkiksi James R. Nestebyn Tarzan-aiheinen väitöskirja ilmestyi vuonna 1978.

Paula Havaste

  • Syntynyt 1962 Rovaniemellä.

  • Valmistunut filosofian tohtoriksi vuonna 1998. Väitöskirja Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus.

  • Työskennellyt tutkimusassistenttina kotimaisen kirjallisuuden laitoksella Helsingin yliopistossa 1990–1996, tiedottajana Suomen Kansallisteatterissa 1997–2004 ja teematuottajana Tiedekeskus Heurekassa vuodesta 2004.

  • Kirjoittanut tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja sekä historiallisia romaaneja, viimeisimpänä Saarenmaa-sarjaan kuuluvan romaanin Saarelaislaulu (2021) ja huhtikuussa 2022 ilmestyvän, nuijasodan aikaan sijoittuvan romaanin Laahus.

  • Palkittu Kalle Päätalo -palkinnolla 2004, Laila Hirvisaari -palkinnolla 2004 ja Konstiniekka-palkinnolla 2012.

  • Asuu Nurmijärvellä, naimisissa, kolme lasta.

  • Täyttää 60 vuotta perjantaina 15. huhtikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat