Äidit-elokuva kertoo hitaasti tarinan adoptiolapsesta, jonka biologinen äiti tahtoo takaisin

Naomi Kawasen viipyilevä elokuva on perusteellisesti taustoitettu.

Hiromi Nagasaku (vas.) esittää adoptioäitiä ja Arata Iura perheenisää Äidit-elokuvassa.

7.4. 12:42 | Päivitetty 8.4. 15:14

ÄIDIT (Asa ga kuru), ohjaus Naomi Kawase, 140 min. K12 ★

Japanilaisohjaaja Naomi Kawase (s. 1969) on tehnyt elokuvia vuodesta 1995, mutta meillä hänet tiedetään vain kahdesta elokuvasta. Sekä Kirsikkapuiden alla (2015) että Kohti valoa (2017) ovat osoittaneet Kawasen ihmisluonnon ja -suhteiden herkkävireiseksi ja myötäeläväksi tarkkailijaksi.

Äidit jatkaa edellä mainittujen elokuvien sensitiivistä linjaa kertomalla tarinan adoptiolapsesta, jota tämän biologinen äiti alkaa vuosien päästä vaatia takaisin.

Mizuki Tsujimuran 2015 ilmestyneeseen romaaniin perustuva Äidit on hyvin taustoitettu ja muutenkin perusteellinen aiheensa ruodinta, paitsi, että katsojan odottamaa lapsen kohtalon piinallista ruodintaa oikeusasteita myöten ei koskaan tule. Kawasen perusteellisuus on tällä kertaa muualla, eikä se ole aina hyvä asia.

Ensin esitellään tilanne, jossa pieni Asato elää onnellista arkea adoptiovanhempiensa kanssa. Pientä säröä tähän elämään tuo vain Asatoon kohdistunut syytös siitä, että hän olisi työntänyt toverinsa kiipeilytelineeltä alas. Sitten Asaton äiti Satoko Kurihara (Hiromi Nagasaku) saa odottamattoman puhelun: Asaton biologinen äiti haluaa poikansa takaisin.

Seuraavaksi Kawase vie tarinansa erilaisten takaumien hitaaseen pyörteeseen, josta ei tunnu tulevan loppua. Hän kertoo, kuinka Kuriharat päätyivät adoptioon ja miten Asaton biologinen äiti, 14-vuotias koulutyttö Hikari Karakura (Aju Makita) tuli raskaaksi ja teki vanhempiensa painostuksesta ratkaisun, jota ei ehkä olisi halunnutkaan tehdä.

Kerronta on inhimillistä ja sympaattista kaikkia henkilöhahmoja kohtaan, mutta viipyy usein myös epäolennaisuuksissa, eikä oikein etene.

Japanilaisen keskiluokan suorituspaineet tulevat kyllä hyvin esille Hikarin vanhempien asenteessa: tytön on luovuttava lapsestaan saadakseen mahdollisimman hyvän päättötodistuksen, pääsyn opiskelemaan ja sen jälkeen hyvän työpaikan. Lapsettoman naisen pyyteettömästi pitämään nuorten au-äitien hoivakotiin ja adoptiotoimistoon suhtaudutaan puolestaan hyvin kauniisti.

Yhteiskunnallisena elokuvana Äitejä ei kuitenkaan voi pitää, sillä Kawase keskittyy henkilöidensä tunteisiin, eikä lähde pohtimaan tarkemmin esimerkiksi sitä, miksi koulunsa keskeyttäneet tytöt tuntuvat tipahtavan automaattisesti sosiaaliseen alaluokkaan.

Paikoin hieman irrallisilta tuntuvien kaupunki- ja luontomaisemien yhteen nivoma kerronta päättyy viimein hieman töksähtävästi, ikään kuin tämän tyylinen loppu vain olisi pitänyt elokuvaan saada vaikka väkisin.

Mutta on Äitien hitaudessa jotain vetoavaakin.

Vaikka elokuva venyttääkin aihettaan turhan pitkälle, tuntuu se myös ikään kuin tieten tahtoen toimivan vastapainona monien nykyelokuvien liiankin hektiselle rytmille.

Käsikirjoitus Naomi Kawase, Izumi Takahashi, tuottaja Yumiko Takebe, pääosissa Hiromi Nagasaku, Arata Iura, Aju Makita.

Tekstiä muokattu 8.4. kello 15.13, muutettu sanapari ”oikea äiti” yhdestä kohdasta sanapariksi ”biologinen äiti”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat