Dire Straits oli 1980-luvun suurimpia bändejä, ja nyt se sai muistelmakirjan yhtyeen sisältä – Basisti kuvaa, kuinka Knopflerin veljesten välit katkesivat totaalisesti

Basisti John Illsley piti vaatimattomien miesten menestysyhtyettä pystyssä loppuun asti.

Vuonna 1978 Dire Straitsin alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat John Illsley (vas,), Mark Knopfler, Pick Withers ja David Knopfler.

26.4. 13:48 | Päivitetty 26.4. 14:45

John Illsley: Dire Straits. (My Life in Dire Straits). Suom. Petri Ukskoski. Minerva. 309 s.

Jos on elänyt keski-ikäiseksi eikä ole sulkenut täysin popmusiikkia elämästään, niin on ollut vaikea olla kuulematta 1970-luvun lopussa maineeseen noussutta brittiläistä Dire Straitsia.

Muista oman aikansa rockbändeistä poiketen se ei soittanut punkkia, ei uuden aallon rockia eikä uusromanttista futurockia, vaan sen tyyli perustui enemmän edellisten sukupolvien amerikkalaisten lauluntekijöiden, varsinkin Bob Dylanin musiikkiin ja toisaalta J.J. Calen valkoiseen bluestulkintaan.

Myöhemmin sama ominaisuus nosti Dire Straitsin 1980-luvun alussa yhdeksi maailman tunnetuimmista ja menestyneimmistä rockyhtyeistä.

Muista 1980-luvun suurista yhtyeistä on kirjoitettu jo useita erilaisia muistelmakirjoja, mutta viime syksynä alkukielellä ilmestynyt ja alkuvuodesta suomennettuna myyntiin tullut Dire Straits on ensimmäinen yhtyeen uraa sisältä päin käsittelevä kirja.

Sen kirjoittaja John Illsley perusti Dire Straitsin vuonna 1977 yhdessä Knopflerin veljesten, Markin ja Davidin, sekä rumpali Pick Withersin kanssa.

Mark Knopfler oli Dire Straitsin laulaja, soolokitaristi ja lauluntekijä. Omintakeisella näppäilytekniikallaan hän vaikutti sähkökitaran soittoon enemmän kuin useimmat muut 80-luvun kitaristit metalligenren ulkopuolella.

Mark Knopfleria ei ole toistaiseksi kiinnostanut kertoa kattavasti omaa näkemystään yhtyeen tarinasta. Illsleyn kirjan hän on siunannut lyhyellä esipuheella, jossa hän korostaa kuinka Dire Straitsin kaltaisella yhtyeellä ei olisi nykyisin mahdollisuutta murtautua niin suureen suosioon.

Se on pitkälti totta, mutta menneitä muistellessa on tyytyminen basistin tarinaan, mikä on tässä tapauksessa toiseksi paras vaihtoehto.

Englantilainen Dire Straits -yhtye konsertoi Helsingissä 28. lokakuuta 1985. Kuvassa yhtyeen keulakuva Mark Knopfler.

John Illsley ei ollut Dire Straitsin taiteellisesti tärkein jäsen, mutta hän on ollut tärkeä kumppani Mark Knopflerille, lopulta tärkeämpi kuin oma pikkuveli; komppikitaristi David erosi yhtyeestä jo toisen albumin jälkeen.

Rockyhtyeistä kertovissa kirjoissa on usein kaksi pääteemaa: lauluntekijäjäsenten luomisvoima ja tukitehtävissä toimivien soittajien työhyvinvointi.

Illsley kuului tässä jaossa jälkimmäisen ryhmään ja oli omalta osaltaan vastuussa siitä, että Dire Straits pysyi toiminnassa aina vuoteen 1995 asti. Pick Withers lähti vuonna 1982, ja sen jälkeen Dire Straitsissa soitti vielä 11 muuta muusikkoa.

Mark Knopfler hajotti yhtyeen välillä kolmeksi vuodeksi, joten Dire Straits toimi lopulta aktiivisesti vain 15 vuoden ajan. Vertailun vuoksi: vastaavassa stadionsarjassa paininut Coldplay on ollut keskuudessamme tauotta jo 22 vuotta, 46 vuotta toimineesta U2:sta puhumattakaan.

Dire Straits kuvattuna New Yorkissa vuonna 1980.

Dire Straitsilla ei lähtökohtaisesti ollut maailmalla alakulttuuriin tai ikäryhmään perustuvaa viiteryhmää, vaan he tulivat vaatimattomina ja pubin nurkassa kasvaneina brittisoittajina esittämään musiikkiaan suurille yleisöille ja onnistuivat lyömään itsensä läpi nopeasti.

Kiinnostavinta lllsleyn kirjassa onkin hänen oma elämäntarinansa: millaista oli olla sodanjälkeiseen sukupolveen syntynyt keskiluokkainen englantilainen mies, pienen kaupungin pankinjohtajan poika, joka valitsi elämälleen toisenlaisen suunnan kuin muut.

Taustastaan Illsley ei pääse kokonaan eroon, vaikka ammatinvalinta avaa hänelle uusia näkymiä. Muistikuvissa maailma käy sitä omituisemmaksi mitä kauemmas tutusta Britanniasta mennään.

Keskiluokkaisen elämän vaihtoehdoksi löytynyt soittajan elämäntapa aiheuttaa ristiriitoja myös Illsleyn perhe-elämään. Matkan varrelta löytyy välillä joku ihminen, joka näyttäisi sopivan edellistä paremmin kumppaniksi kiireisen basistin elämänrytmiin, mutta metodi ei osoittaudu kestäväksi.

Dire Straits on aiheensa puolesta harvinainen kirja, mutta pohjimmiltaan se on aika tavanomainen bändisoittajan muistelmateos lajityypille ominaisine rasitteineen.

Yksittäisistä tarinoista mielenkiintoisin on se, kuinka Dire Straits tapasi ensimmäisellä Pohjois-Amerikan kiertueellaan keikan jälkeisillä jatkoilla sankarinsa Bob Dylanin, ja kuinka Dylan vaikuttui näkemästään ja kuulemastaan niin, että pyysi Mark Knopfleria ja Pick Withersiä soittamaan Slow Train Coming -albumilleen.

Brittiläisen kiihkottomalla tavalla Illsley kuvaa myös, miten Knopflerin veljesten välit katkesivat totaalisesti jo yhtyeen alkuvuosina ja antaa ymmärtää, että todellista sopua ei ole vieläkään löytynyt.

Muuten basisti on kirjannut kirjaansa muistiin aika paljon triviaaleja asioita kiertueilla ja levytyssessioissa syötyjä ruokia myöten. Samalla ihmisiä tulee ja menee, ja useimmista kerrotaan vain, että he ovat kovia ammattilaisia tai todella mukavia tyyppejä.

Näin varmasti onkin, mutta Dire Straitsin musiikista ja Mark Knopflerin lauluista tai kitaransoitosta kiinnostuneille se ei ole kovin arvokasta tietoa.

Dire Straits esiintyi Helsingissä vuonna 1981. Kuvassa illan keikkayleisöä.

Oikaisu 26.4.2022 klo 14.45: Dire Straitsin konserttikuva New Yorkista on vuodelta 1980, ei vuodelta 2006 kuten kuvatekstissä aiemmin väitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat