Auttamistahto herää kriisiaikoina. Kuten nyt. Vaan ketä juuri minun tulisi auttaa ja miten?
Miten oppia paremmaksi auttajaksi – sellaiseksi, jonka hyvistä aikeista on pidemmän päälle muutakin iloa kuin auttajan oma hyvä mieli?
Näitä kysymyksiä käsittelee Helsingin Sanomien toimittaja Mari Manninen kirjassaan Hyvät aikeet (Atena, 2020), joka myös kartoittaa auttamisinnon syitä ja vaikutuksia.
Manninen esittelee tuoreita tutkimuksia ja tapaa avustustyön ammattilaisia.
Kirjan päähenkilöitä eivät kuitenkaan ole asiantuntijat vaan hyvää tarkoittavat auttamishaluiset kansalaiset – sellaiset kuin Manninen itse. Hän tutustuttaa lukijansa orpokotituristeihin ja löytökoirien pelastajiin, miettii, miksi joidenkin hätä vetoaa enemmän kuin toisten ja vertailee auttamiskulttuureja meillä ja muualla.
Samalla käy ilmi, mikä saa ihmiset auttamaan, miten he valitsevat apunsa kohteet ja mitä heidän hyvät aikeensa lopulta tarkoittavat avunsaajien kannalta.
Täydellistä auttajaa ei ole, Manninen korostaa, eikä avustustyön maailma tarvitse sankareita vaan oppimishaluisia työmyyriä. Pelko omasta osaamattomuudesta ei kelpaa tekosyyksi jättää hädänalaiset oman onnensa nojaan.