”Nainen ottaa kuvissani sen paikan, joka on varhaisemmassa taiteessa kuulunut miehelle”, sanoo valokuvataiteilija Elina Brotherus

Elina Brotherus esiintyy useimmissa teoksissaan itse mutta hyvin harvoin omana itsenään.

Elina Brotherus valmistelee Mäntän kuvataideviikoille katsomiseen liittyvää neljän installaation sarjaa Le Spectateur (Mis en abyme), jossa keskeisessä osassa ovat yli viisimetriset kuvasuurennokset. Brotherus kuvattiin Kaapelitehtaan työhuoneella yhden installaatioluonnoksen edessä. Mäntän kuvataideviikkojen näyttely aukeaa 11. kesäkuuta.

29.4. 2:00 | Päivitetty 29.4. 10:41

Jos Elina Brotherus olisi kaksikymmentä vuotta vanhempi, hänen ammattinsa voisi olla aivan toinen. Ainakin tie akateemisesti koulutetuksi ja kansainvälisesti menestyneeksi valokuvataiteilijaksi olisi saattanut olla vaikeampi.

”Kaksikymmentä vuotta vanhemman valokuvaajaystäväni pääsy Taideteolliseen korkeakouluun tyrmättiin ensi kerralla vain siksi, että naisena hän ei jaksaisi kantaa raskasta kalustoa”, Brotherus sanoo ja katselee merkitsevästi ympärilleen.

”Aika järkyttävä väite.”

Brotheruksen työhuone Kaapelitehtaalla on täynnä suuria kuljetuslaatikoita, jotka ovat palautuneet näyttelyistä, kuten äskettäin päättyneestä Ateneumin menestyksekkäästä Vuoropuhelua-näyttelystä.

”Nuo tuolla painavat sata, puolitoistasataa kiloa, mutta niiden kanssa on pärjättävä. Siirrän, pakkaan ja puran laatikot aivan hyvin yksin, kuten kannan kalustoni. Roudaaminen on osa tätä ammattia.”

Kun Brotherus aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1995, sukupuoli ei enää ollut este eikä edes hidaste. Sisäänpääsy toki oli vaikeaa, kuten on yhä. Brotherus oli viimeinen vuosikurssilleen valitusta kahdeksasta hakijasta, joita oli noin 800.

”Nyt vaikuttaa, että 1990-luku oli lähes parasta aikaa tulla alalle. Keskustelu siitä, onko valokuva taidetta, oli käyty jo edellisellä vuosikymmenellä, ja valokuva oli nykytaiteen kärjessä.”

Brotheruksen eteneminen valokuvataiteilijaksi oli ripeää. Hän piti ensimmäisen näyttelynsä kolmannen vuoden opiskelijana 1997 ja sai Fotofinlandia-palkinnon Ranskassa kuvaamalla sarjalla 2000, jolloin valmistui taiteen maisteriksi.

Viimeistään se teki tutuksi yhden ominaispiirteen, joka läpäisee hänen tähänastisen, runsaan tuotantonsa. Brotherus on melkein kaikissa valokuvissaan itse – mutta harvemmin omana itsenään.

”En puhu mielelläni omakuvasta, koska siihen sisältyy väite, että pyrkisin kertomaan jotain olennaista itsestäni”, Brotherus selventää. ”Sitä olen tehnyt hyvin harvoin, vain parissa sarjassa. Useimmiten olen kuvissani ennen kaikkea ihmistä esittävä hahmo.”

Kiinnostus itsensä käyttämiseen mallina alkoi jo opiskeluaikana. Brotherus viittaa huolellisesti sommitelluissa teoksissaan usein myös kuvataiteen historiaan sekä erilaisiin esittämisen tapoihin, katsomiseenkin.

Siksi hänen kuvissaan on toisinaan peilejä, joissa hänen hahmonsa katsoo itseään tai heijastuksen kautta katsojaan. Toinen yleinen motiivi on selin seisova hahmo, joka katsoo kaukana siintävää maisemaa – kuin se tummatakkinen mies Caspar David Friedrichin maalauksessa Vaeltaja sumumeren yllä (1818).

”Ajattelen, että selin asettuminen on kuin kutsu, mutta katsomaan toisin. Nainen ottaa näissä kuvissani sen maailmaa katseellaan hallitsevan hahmon paikan, joka on varhaisemmassa taiteessa kuulunut miehelle.”

”Kuvaaminen ei ole koskaan tylsää”, sanoo yksin työskentelevä Elina Brotherus. Lähin työtoveri lienee rakas Marcello-koira, joka pääsee Kaapelitehtaan työhuoneen sohvalle myös omaa ramppia pitkin. Marcello on saanut nimensä näyttelijä Marcello Mastroiannin mukaan.

Brotherus on ottanut maailman haltuun myös itse. Hän matkustaa paljon työkutsujen takia ja asuu kolmanneksen vuodestaan Ranskassa – pikkukaupungin laidalla talossa, jonka osti kaksikymmentä vuotta sitten.

”Minun on ollut aina helppo lähteä ja kotiutua sinne, missä on matkalaukkuni. Ehkä siksi, että totuin matkustamaan jo lapsena ja ehkä siksi, että lapsuudenkotini hajosi aika varhain.”

Hän oli isänsä kuollessa vasta yhdeksän ja menetti neljä vuotta myöhemmin myös äitinsä. Molemmat olivat koulutukseltaan kemistejä, kuten on alkujaan Elina Brotherus. Hän valmistui kemian maisteriksi 1997, jolloin jo opiskeli valokuvausta Taideteollisessa.

”Sitähän aikuiset lapsuudessani tekivät: olivat kemistejä. Ehkä yritin samalla luoda alitajuisesti yhteyden vanhempiin”, Brotherus sanoo. Hän aloitti kuvaamisen teini-ikäisenä isänsä vanhalla kameralla. Silti keskeinen harrastus oli Ranskaan muuttoon – vuonna 1999 – saakka klassinen musiikki: pianonsoitto musiikkiopistossa, cembalo-opinnot konservatoriossa.

”Mutta tiesin jo varhain, että minusta ei tule ammattimuusikkoa.”

Musiikilla on kuitenkin yhä paikka Brotheruksen elämässä ja taiteessa.

”Minun aivoissani musiikin ja visuaalisen ajattelun välillä on vahva yhteys. Olen suunnitellut näyttelyitä, valokuvasarjoja ja videoteoksia RSO:n konserteissa, joissa istun aina kynä kädessä.”

Elina Brotherus

  • Syntyi 1972 Helsingissä.

  • Kemian maisteri Helsingin yliopistosta 1997, Taiteen maisteri Taideteollisesta korkeakoulusta 2000.

  • Näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1997.

  • Teoksia yksityiskokoelmissa sekä noin 70:ssä julkisessa kokoelmassa Suomessa ja ulkomailla.

  • Yksitoista valokuvakirjaa. Uusin Seabound. A Logbook (2021) voitti Vuoden valokuvakirja -palkinnon ja Vuoden kauneimmat kirjat -kunniakirjan.

  • Fotofinlandia-palkinto 2000, Valokuvataiteen valtionpalkinto 2008, Pro Finlandia -mitali 2012.

  • Ranskalainen Carte blanche PMU -palkinto 2017, johon liittyen hän piti ensimmäisenä suomalaistaiteilijana näyttelyn Pariisin Pompidou-keskuksessa.

  • Asuu Helsingissä ja Ranskan Avallonissa. Puoliso kuvataiteilija Lauri Astala, perheeseen kuuluu mäyräkoira Marcello.

  • Täyttää 50 vuotta perjantaina 29. huhtikuuta.

Le Reflet (1999), sarjasta Suites françaises: Tämä Ranskassa otettu kuva kuuluu sarjaan, jolla Elina Brotherus voitti Fotofinlandia-palkinnon 2000. Hän yritti opetella keltaisten muistilappujen avulla ranskaa ja löysi aivan sattumalta motiivin, joka toistuu monissa hänen kuvissaan: peilin. ”Olen fanaattisen kiinnostunut heijastuksista, mutta kuvaa ottaessani en tiennyt, että lappu le reflet, peilikuva, osui juuri kasvojeni kohdalle. Wau mikä joululahja, ajattelin, kun näin kehitetyn filmin.”

Annonciation (2009), sarjasta Annonciation: Elina Brotherus käsittelee uransa henkilökohtaisimmassa kuvasarjassa suurta pettymystä, lapsettomuutta. ”Aloin kuvata suunnittelematta, aluksi vain jäsentääkseni aikaa. Olen saanut tästä sarjasta ylivoimaisesti eniten palautetta, ja ennen kaikkea siksi, että annoin äänen äänettömille. Lapsettomuuteen liittyvät tarinat päättyvät harvoin onnellisesti.”

Flux Harpsichord Concert (2016), sarjasta Règle du jeu: Elina Brotherus toteuttaa Règle du jeu -sarjassa erilaisia tehtävänantoja samaan tapaan kuin Fluxus-taiteilijat 1960-luvulla. Tämän kuvan innoittajana oli George Maciunasin teos 12 compositions for piano – for Nam June Paik, Composition no.5, jossa ohjeistetaan asettamaan koira tai kissa tai molemmat pianon sisään sekä soittamaan Chopinia. Pianon sijasta Brotherus valitsi soittimeksi itse rakentamansa cembalon, ja koira on oma Marcello. ”Marcello seisoo niin keskittyneesti, koska tietää, että minulla on nameja kädessä.”

Tombeau imaginaire 7 / Imaginary Burial Place 7 (2019), sarjasta Sebaldiana, Memento mori: Elina Brotherus viittaa teoksissaan usein kuvataiteen historiaan sekä erilaisiin esittämisen tapoihin, kuten tässä Caspar David Friedrichin maalaukseen Vaeltaja sumumeren yllä (1818). Tämän Korsikassa kuvatun sarjan taustalla on kuitenkin ensi kertaa kirjallisuus: W. G. Sebaldin postuumi, kesken jäänyt Merkintöjä Korsikasta. ”Kuljin saarella Sebaldin jalanjäljissä ja muistelin omia kuolleitani.”

Piscine de nuit (2018), sarjasta Iconic Houses / Les Femmes de la Maison Carré: Elina Brotherus on kuvannut viime vuosina sarjoja muun muassa Alvar Aallon suunnittelemissa rakennuksissa. Ensimmäinen kohde oli Pariisin lähellä sijaitseva Maison Louis Carré (1959), jossa hän eläytyi erilaisiksi kuvitteellisiksi naisiksi, jotka ovat saattaneet asua joskus talossa. ”Minusta tämä on uusi tapa esittää arkkitehtuuria valokuvissa, tuoda siihen ihmisen mittakaava – ja tarinallisuus.”

Futuro Triptych (2021), sarjasta Iconic Houses / Futuro: Elina Brotheruksen aloittaman arkkitehtuurisarjan uusimpia kohteita on Matti Suurosen 1968 suunnittelema Futuro, jonka yksi kappale sijaitsee Espoossa Emma-museon pihassa. Erilaisiin rooleihin kuvissaan eläytyvä Brotherus hakee hahmojensa vaatteet yleensä omasta kaapistaan, mutta tähän ”futuristiseen” kuvaan hän sai asun Aalto-yliopistosta valmistuneen muotisuunnittelijan Sophia Lindénin lopputyömallistosta. ”Olen kuvannut ihmistä, mutta myös aina tilaa. Iconic Houses -sarjaan haen asuintaloiksi, kodeiksi suunniteltuja taloja, joiden arkkitehtuuri on erityisen merkittävää. Seuraan valon liikettä tilassa ja teen asioita, mitä ihmiset tekevät kotona.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat