Tositapahtumiin perustuva Lisbeta-ooppera on kelpo sävellys, mutta lopun valoisuus hämmentää – tuomitut naiset eivät pelastuneet viime tipassa

Noitavainoista kertova Lisbeta esittelee vahvasti ahvenanmaalaista oopperakulttuuria.

Kuorolla on Lisbeta-oopperassa merkittävä rooli.

22.4. 11:04

Ooppera

Karólína Eiríksdóttirin Lisbeta-ooppera Aleksanterin teatterissa 21.4. Ohjaus Ida Kronholm. Estonian Sinfonietta ja Lisbetakören, kapellimestari Anna-Maria Helsing.

”Nainen on Toinen”, totesi ranskalainen filosofi ja feministi Simone de Beauvoir vuonna 1949 julkaistussa teoksessaan Le deuxième sexe (Toinen sukupuoli) viitaten siihen, että nainen jää aina toiseksi – ulkopuolisen ja vieraan rooliin miehen määrittelemässä järjestelmässä. Ja koska vieras koetaan usein pelottavaksi ja uhkaavaksi, se täytyy ottaa haltuun ja tehdä vaarattomaksi.

Vaikka de Beauvoir teoretisoi tämän mekanismin vasta 1940-luvun lopulla, käytännössä se on ollut olemassa vuosituhansia, eikä vähiten keski- ja uuden ajan välisen murroskauden noitavainoissa Euroopassa. Näistä vainoista Ahvenanmaalla kertoo islantilaisen Karólína Eiríksdóttirin Aleksanterin teatterissa torstai-iltana esitetty ooppera Lisbeta – noitanaisen älä anna elää.

Lisbetan libretto perustuu Carina Karlssonin romaaniin Märket (2019), ja sen on kirjoittanut oopperan ohjaaja, Ida Kronholm, yhteistyössä kirjailijan kanssa. Ooppera kantaesitettiin viime kesänä Maarianhaminassa Katrina-kamarimusiikkifestivaalilla, ja nyt festivaalin taustayhdistys on tuonut teoksen Helsinkiin, missä se esitetään kaksi kertaa. Vierailu on osa Ahvenanmaan itsehallinnon satavuotisjuhlallisuuksia.

Oopperan tapahtumat perustuvat tositapahtumiin. Sen alaotsikkoon sisältyvä kehotus, ”noitanaisen älä anna elää” on peräisin Vanhasta testamentista, ja sitä noudatettiin monin paikoin innokkaasti. Ahvenanmaalla kihlakunnantuomari Nils Psilander muun muassa tuomitsi sen perusteella kuolemaan seitsemän naista. Naiset tuomittiin ilmiannon perusteella, luonnollisesti ilman näyttöä.

Arkisen kansanuskon demonisoiminen sai lähes naisen kuin naisen näyttämään paholaisen liittolaiselta. Lisbetassa tämä käy ilmi siinä, että naisten huoli karjasta ja sen suojelemiseen liittyvät harmittomat loitsut tulkitaan noitumiseksi. Tästä seuraa oikeusjuttu, tunnustusten hankkiminen kiduttamalla ja teloitukset.

Illan kaikki solistit lauloivat erinomaisesti. Äänellisten ansioidensa lisäksi Psilanderin roolissa esiintyneellä bassobaritoni Philip Björkqvistilla on niin vahva lavakarisma, että se ylitti hänen roolihahmolleen ohjatun lievän näyttämöllisen kömpelyyden.

Sopraano Sofie Asplund liversi paikoin ihanasti Lisbetan roolissa. Ikävä sattuma puuttui peliin, sillä mezzosopraano Jenny Carlstedt oli menettänyt äänensä. Hänen roolinsa lauloi ”montusta” vakuuttavasti Elli Vallinoja, joka oli saanut nuotit vasta edellisenä päivänä. Carlstedt kuitenkin teki vaikuttavalla, sairastunutta mieltä representoivalla näyttelijäntyöllään ilmeiseksi sen, mikä yleisen naisvihan lisäksi lienee ollut yksi merkittävä syy noitavainoihin.

Noitana pidetty oli ehkä mieleltään sairas ja harhainen, eikä välttämättä ymmärtänyt pitää harhojaan omana tietonaan. Sairas nainen oli siis pelottava Toinen, joka julistettiin noidaksi ja tehtiin vaarattomaksi – tappamalla.

Musiikillisesti Lisbeta on kelpo sävellys. Se on kirjoitettu siten, että orkesteritekstuuri pysyy kevyenä, mikä mahdollistaa sen, että laulajien tekstistä saa helposti selvää. Teosta voisi luonnehtia kuoro-oopperaksi, sillä sekä mies- että naiskuorolla on oopperassa merkittävä rooli. Kuorojen työskentely oli kuitenkin vielä ensi-illassa äänellisesti epätasaista, mikä rapautti hieman esityksen korkeaa kokonaistasoa.

Kapellimestari Anna-Maria Helsingin johtama Estonian Sinfonietta suoriutui tehtävästään mallikkaasti. Veli Kujala osallistui erikoisharmonikkoineen näyttämötoimintaan pahanenteisenä harakkana, josta kehkeytyi koko teoksen traaginen symboli. Rooli on kiinnostava, ja harmonikan ärjähtelyjä olisi mielellään kuullut enemmänkin.

Kaiken kaikkiaan Eiríksdóttirin sävelkieli on helposti lähestyttävää ja näyttämötilanteita melko hyvin tukevaa. Oopperan dramaturgia kuitenkin kompastuu lopussa, sillä lupaavasti alkanut, finaalia ennakoiva fuugamukaelma lopahtaa ja teos päättyy hämmennykseen: ai, nytkö se loppui?

Tekijätiimin päätös olla näyttämättä historiallisiin tapahtumiin liittyvää väkivaltaa, naisten kidutusta tunnustusten saamiseksi, oli sinänsä kiitettävä ratkaisu, mutta sekään ei ikävä kyllä toimi.

Seurueen ne jäsenet, jotka eivät olleet lukeneet librettoa, tulkitsivat valoisan lopun helpottuneina siten, että tuomitut naiset pelastuivat viime tipassa. Tämä ei kaiketi ollut tekijöiden tarkoitus.

Libretto Carina Karlsson ja Ida Kronholm, koreografia Soledad Howe, lavastus Maria Antman, puvustus Matilda Karlström, valaistus Mari Agge. Rooleissa Sofie Asplund, sopraano; Philip Björkqvist, bassobaritoni; Joonas Eloranta, tenori; Jenny Carlstedt, mezzosopraano; Therese Karlsson, sopraano; Aarne Pelkonen, baritoni; Veli Kujala, ackordeoni.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat