Suomalaisten innostus metalli­musiikkiin oli ennen tuttua jopa Obamalle, mutta mitä raskaan rockin suosiolle on tapahtunut?

Keski-ikäinen heviyleisö vaalii muistojaan ja vanhoja suosikkejaan. Uuden polven tähdeksi on vahvimmin ehdolla Blind Channel.

Pääministeri Matti Vanhanen (kolmas oikealta) onnitteli Lordi-yhtyettä euroviisuvoiton johdosta toukokuussa 2006.

18.4. 2:00 | Päivitetty 18.4. 7:41

Tulevan kesän keikka- ja festivaaliohjelmisto ilahduttaa raskaan rockin ystäviä.

Suomessa nähdään hurja määrä sekä raskaan rockin legendoja että 2000-luvun tärkeimpiä metalliyhtyeitä. Lista on vaikuttava: Iron Maiden, Scorpions, Megadeth, Korn, Deftones, King Diamond, Bullet for My Valentine, Five Finger Death Punch plus kaikki suomalaiset Nigthwishistä Blind Channeliin ja niin edelleen.

Ja miksi ei nähtäisi, onhan Suomi kansainvälisesti tunnettu metallimaa, jossa on eniten metalliyhtyeitä asukaslukua kohti koko maailmassa. Tämän tiesi kertoa maailmalle myös Barack Obama toimiessaan Yhdysvaltain presidenttinä.

Mutta kuunnellaanko Suomessa oikeasti heviä ja metallia erityisen paljon?

Ainakin ennen kuunneltiin.

Kun katsoo parin vuosikymmenen takaisia listoja vuoden kuunnelluimmista kappaleista, niin kotimaista metallia ja raskasta rockia löytyy monelta yhtyeeltä. Vuosituhannen alussa vuoden 75 kuunnelluimman kappaleen joukossa saattoi olla toistakymmentä raskaan rockin hittiä. Vuonna 2004 jopa vuoden kuunnelluin kappale oli Nightwishin Nemo.

Englanniksi lauletun metallin rinnalle nousi suomenkielinen raskas rock. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli maan suosituimpia rockyhtyeitä, ja Kotiteollisuus tuli hyvää vauhtia perässä.

Lopullisesti metallihuuman laukaisi Lordi-yhtyeen euroviisuvoitto vuonna 2006. Pääministeri Matti Vanhanen poseerasi Lordin kanssa ja teki metallifanien suosiman pirunsarvitervehdyksen, jossa etusormi ja pikkusormi nostetaan nyrkkiin puristetussa kädessä ylös.

Jonkinlainen huippu saavutettiin, kun Seura-lehti kuvasi vuonna 2007 kanteensa ilmakitaraa Marshall-vahvistinmuurin edessä soittavan Katri Helenan, ja julisti hänet ”hevileidiksi”. Metallilevyä Katri Helena ei kuitenkaan koskaan ole tehnyt.

Pahimman vouhotuksen laannuttua metalli jäi keskuuteemme, mutta pikku hiljaa se katosi hittilistoilta. Vuonna 2020 75 kuunnelluimman kappaleen listalla ei ollut ainuttakaan raskaan rockin esittäjää; Haloo Helsinkiä lukuun ottamatta ei mitään muitakaan rockyhtyeitä.

Keski-ikäistynyt ja vaurastunut metalliyleisö vaalii nuoruusvuosien suosikkejaan ja ostaa niiden uusista albumeista kalliita erikoispainoksia vinyylilevyinä. Uskollisuus näkyy keikoilla, mutta ei enää listoilla.

Vaikka raskasta kotimaista rockia kuunnellaan paljon myös suoratoistossa, niin suosituimpien kappaleiden Spotify-luvuissa erot koviin popnimiin ovat selviä.

Suomenkielisen metallin ykkösyhtyeet Stam1na ja Mokoma ovat saaneet suosituimmalle kappaleelleen kumpikin runsaat neljä miljoonaa kuuntelua ja Kotiteollisuuden kovimmalla hitillä luku on hieman yli kymmenen miljoonaa.

Vertailun vuoksi uuden Mestarit -ryhmän artistien eli Kaija Koon, Vesalan, Jenni Vartiaisen ja Ellinooran henkilökohtaiset huippuluvut liikkuvat 13–15 miljoonassa, ja jokaisella on ohjelmistossaan useita yli viiden miljoonan kuuntelun kappaletta.

Englanniksi laulavilla metalliyhtyeillä luvut ovat suurempia, mutta niissä on mukana myös ulkomaista kuuntelua.

Raskasta rockia ja metallia seuraava Radio Rockin toimittaja Laura Vähähyyppä sanoo, että 2000-luvun alun metallibuumin käynnisti HIM.

Laura Vähähyyppä

”HIMin ansiota on, että metallista tuli myös tyttöjen musaa, ja silloin metallista tuli mainstreamia, koska tytötkin kävivät keikoilla. Se ei ollut enää niin raskasta ja hikistä eikä se ollut enää kasariheviä.”

Vaikka metalli on kadonnut toistaiseksi hittilistoilta, niin Vähähyyppä pitää Blind Channelin kasvavaa suosiota merkkinä muutoksesta.

”Ei sellaista teinihysteriaa ole nähty sitten HIMin isojen vuosien. Mimmit odottelee hotellin ulkopuolella ja kirkuu.”

Vähähyyppä sanoo, että metalliksi nimitetään nykyisin hyvin monenlaista rockia. Nightwishin keikalle voi viedä huoletta firman porukan.

”On kivaa ja helppoa musiikkia, mutta myös sellaista äärikamaa, jossa voi oikeasti vähän jännittää. Toisaalta äärimetallistakin on tullut salonkikelpoista, kun siellä on tekijöissä lukeneita ja fiksuja ihmisiä, jotka osaa esittää asiansa.”

Esa Holopainen keikalla Rockfestissä Hyvinkäällä kesällä 2018.

Kotimaisen musiikin trendivaihtelu ei liiemmin hetkauta Suomen suurimpia metalliyhtyeitä, joiden yleisöstä suurin osa on ulkomailla.

Kitaristi Esa Holopainen on soittanut alusta asti vuonna 1990 perustetussa Amorphisissa, joka on sekä kansallisesti että kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia metalliyhtyeitä

”On nähty sellaistakin, että meidän keikalla on kolmen sukupolven edustajat. Isovanhemmat, vanhemmat ja lapset”, Holopainen sanoo.

Vaikka Suomessa on ajateltu, että Suomi on maailman johtava metallimaa, niin Holopaisen mielestä suomalainen yleisö ei juuri muunmaalaisista poikkea.

”Suomalaiset edustaa aika stereotyyppistä metalliyleisöä. Ollaan vähän varautuneita, mutta tykätään olla joukossa mukana. Tietysti jos mennään Etelä-Amerikkaan niin siellä on ylisosiaalista menoa, on koskettelua ja tuodaan tunteet esiin.”

Sen sijaan käsitys, jonka mukaan metallikeikoilla käyvä yleisö näyttää metallifaneilta farkkuliiveineen ja nahkatakkeineen, on aikansa elänyt.

”Olen yllättynyt monta kertaa millaiset ihmiset meitä kuuntelee”, Holopainen sanoo. ”Tietysti urheilijat kuuntelee usein metallia, mutta on myös johtavassa asemassa olevia ihmisiä, jotka pyörii päivisin puku päällä, tai vaikka lentäjiä.”

Alkuvuodesta 13. albuminsa julkaissut Amorphis on kasvattanut suosiotaan vähitellen. Holopainen sanoo, että nuoria ja mielenkiintoisia metallibändejä on paljon, mutta esiin pääseminen on niille vaikeaa.

”Isojen hevifestivaalien julisteessa on aina ylimpänä omalla logollaan ne vanhat isot bändit, ja jos joku uudempi bändi on onnistunut saamaan suosiota, niin sillä voi olla myös logo. Sen jälkeen on novellin kokoinen lista muita bändejä tavallisella fontilla. Sieltä yritetään päästä ylöspäin, ja se ei ole hirveän helppoa.”

Vaikka metalliyleisö on sulautunut valtavirtaan, niin metallissa vaalitaan vielä joitakin alakulttuurista lähteneitä tunnusmerkkejä, kuten juuri bändilogoja. Mitä epäselvempi ja koukeroisempi logo yhtyeellä on, sitä todennäköisemmin se edustaa black metalia tai jotain muuta äärigenreä.

Laura Vähähyyppä sanoo, että logot ja bändipaidat ovat edelleen keskeinen osa metallifanitusta. Suosikkibändin logo voidaan tatuoida omaan ihoon melko suurenakin.

”Metalliin liittyy tietty sitoutuneisuus. Kuka tatuoi itseensä ’Antti Tuisku’?”

Blind Channel edusti Suomea Euroviisuissa viime vuonna. Kuvassa yhtyeen solistit Niko Moilanen (vas.) ja Joel Hokka.

Jos Suomen vientiteollisuutta moitittiin aikoinaan siitä, että se on sitoutunut liikaa raskaan teollisuuden tuotteiden vientiin, niin vähän sama tilanne on ollut musiikkiviennissä.

Elävän musiikin viennistä huomattava osa tulee vuodesta toiseen muutamalta kansainvälisesti menestyneeltä raskaan rockin yhtyeeltä.

Edellinen pandemiarajoituksista vapaa vuosi oli 2019, ja jos ei lasketa mukaan musiikkialan teknologian, sovellusten ja palveluiden vientiä, niin varsinainen musiikin viennin arvo oli tuolloin 29,6 miljoonaa euroa ja siitä suurin osa eli 14,5 miljoonaa tuli elävän musiikin viennistä eli konserttikiertueista.

Samalta meno näyttää nyt kun keikkailu vaikuttaa ainakin toistaiseksi jatkuvan takavuosien malliin.

Apocalyptica on keikoilla tästä keväästä lähtien vuoden ajan ja sinä aikana se tekee yli 70 keikkaa ulkomailla, Nightwishin alkavalla maailmankiertueella on ohjelmassa 60 konserttia, Sonata Arcticalla niin ikään kuutisenkymmentä ja Amorphisilla runsaat 50. Näiden lisäksi kaikki tekevät välillä joitakin kotimaan esiintymisiä.

Suurimmalla budjetilla liikkuu Nightwish, jonka kiertueella pienimmät paikat ovat noin 2000 ihmisen konserttisaleja, suurin osa isoja urheiluareenoita.

Perässä seuraa nippu nuoremman polven yhtyeitä, etunenässä Blind Channel. Niistä useimmat eivät ole vielä päässeet kaikissa maissa areenasarjaan, vaan keikkailevat välillä myös parin sadan hengen pikkuklubeissa.

Blind Channelin levy-yhtiö on Ranka Kustannus. Sen toimitusjohtaja Riku Pääkkönen pyöritti 1990-luvulla Spinefarm -levy-yhtiötä, joka julkaisi Nightwishin ja Children of Bodomin ensimmäiset levyt.

Riku Pääkkönen

Pääkkönen sanoo, että 2000-luvun alun metalliyleisö on uskollista nuoruusajan suosikeilleen, mutta sille on vaikea tarjota enää uusia artisteja. Vaikka esimerkiksi Tuska-festivaalilla on vanhojen bändien lisäksi aina myös nuoria ja nuoremmalle yleisölle soittavia yhtyeitä, niin Pääkkösen mukaan ne eivät ole muuttaneet yleisön vanhenevaa ikärakennetta juurikaan nuoremmaksi.

Pääkkösen nykyisessä tallissa on Blind Channelin lisäksi myös tämän vuoden UMK:ssa nähty Cyan Kicks.

”Lähdin etsimään nuorempia bändejä, jotka lähtee striimauksen kautta, eikä siinä ajatella fyysistä levyä. Kohdeyleisö on niin nuorta, ettei se ole edes nähnyt cd-levyä tai cd-soitinta.”

Blind Channelin uran suhteen eletään nyt ratkaisevia aikoja. Jos kaikki menee hyvin, yhtye voi olla kahden vuoden päästä jo niin suosittu, että se esiintyy maailmankiertueellaan pelkästään urheiluareenoilla.

Vaikka musiikin kuuntelu on siirtynyt suoratoistoon, ja yhä useammat suomalaiset haluavat saada musiikkiaan Spotifyn kansainvälisesti kuunnelluimpien joukkoon, niin Pääkkönen uskoo, että kiertueet ovat tulevaisuudessakin paras tapa tehdä tulosta musiikkiviennissä. Ja näillä näkymin elävän musiikin vienti pysyy raskaan rockin tekijöiden hallussa.

”Jos ajattelee mitä meidän firma pystyy striimaustuloissa vuoden aikana saamaan, niin siinä ei Nightwishin tarvitse kovin monta festarikeikkaa tehdä, että päästään samaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat