Kun venäläinen Nikolai Luganski perui tulonsa, pelasti Eric Lu Helsingin kaupunginorkesterin: Soitto sujui briljantisti

Nuno Coelhon johtamassa konsertissa kuultiin mielenkiintoisen sekalainen keitos.

Eric Lu tunnetaan hienona Chopin-pianistina.

14.4. 15:13

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 13.4. Nuno Coelho, kapellimestari, Eric Lu, piano. – Dvořák, Chopin, Srnka, Strauss.

Venäläisen Nikolai Luganskin oli määrä soittaa tällä viikolla Chopinin ensimmäinen, e-molli-pianokonsertto HKO:n solistina. Viime viikolla Luganski perui tulonsa erinäisistä, myös matkustamiseen liittyvistä syistä johtuen.

Onnellinen sattuma puuttui peliin. Viime viikolla yhdysvaltalainen, sukutaustaltaan kiinalais-taiwanlainen Eric Lu soitti Beethovenin kolmannen pianokonserton Tapiola Sinfoniettan solistina.

Luganskin lailla Lu tunnetaan hienona Chopin-pianistina. Pelastava enkeli oli siis jo valmiina pääkaupunkiseudulla.

Ei ole psykologisesti helppo paikka hypätä lyhyellä varoitusajalla suurta taituruutta vaativan konserton solistiksi. Jännittäväähän se varmasti oli.

24-vuotias Lu on saanut paljon kiitosta myös soittonsa emotionaalisesta syvyydestä, mutta tällä kertaa Lu tuntui keskittyneen ennen kaikkea tekniseen suoritukseen ja sen kontrollointiin.

Portugalilainen Nuno Coelho johti HKO:ta varmasti, rehevästi ja iskevästi.

Soitto sujui kaikin puolin briljantisti, joskaan ei täysin vapautuneesti. Melodiat kaartuivat kirkkaasti sädehtien, juoksutukset, murtosoinnut ja akordivyöryt kohisivat energisesti ja täsmällisesti, sävykirjo kasvoi matkan edetessä, ja finaalin krakowiak-rytmit ponnahtivat lennokkaasti.

Emotionaalista latausta ja runollista laulavuutta jäi vain kaipaamaan.

Lu valloitti joka tapauksessa syystäkin yleisönsä ja monen esiintaputuksen jälkeen hän soitti ylimääräisenä kaksi viimeistä osaa Schumannin Kinderszenen-pianosarjasta: Nukahtava lapsi ja Runoilija puhuu. Nyt ei tarvinnut enää jännittää. Hellyys puhui lumoavan runollisesti Lun herkistä sormista.

Nuorella portugalilaisella Nuno Coelholla oli mielenkiintoisen sekalainen keitos johdettavanaan.

Alkunumerona kuultiin Dvořák värikäs ja dramaattinen Otello-alkusoitto. Niin innokkaasti kuin Coelho alkoikin heti vispata, aloitus olisi voinut olla tarkempi ja jouset laulavampia rakkausaiheissa.

Chopinin pianokonserton orkesterijohdanto soi hieman sameasti, ja taas puuttui laulavuutta jousista. Coelho myötäili kuitenkin Luta joustavasti ja antoi solistille kaiken sen tilan, joka hänelle kuului.

Tšekkiläinen Miroslav Srnka (s. 1975) oli varmasti yleisölle uusi tuttavuus. Tak klid (Rauhoituhan nyt) osoitti Srnkan hallitsevan suvereenisti suuren sinfoniaorkesterin resurssit, joita hän käyttää mielikuvituksekkaan persoonallisesti, perinteisiin kytkeytyen. Jännittävät sointisävyt yhdistyivät jopa raa’aksi voimaksi paisuvaan vyörytykseen.

Tak klid on eräänlainen psykodraama, jossa yhdistyvät hiljainen rakkaudenkaipuu, kalvava syyllisyys ja pitelemätön tunnemyrsky.

Tak klidin Coelho johti erittäin varmasti, rehevästi ja iskevästi. Yllättävää kyllä hän oli parhaimmillaan Richard Straussin Ruusuritari-sarjan nautinnollisissa ja koomisissa wieniläispyörteissä. Nyt HKO syttyi huumaavaan sointihehkuun, sulokkaaseen lauluun, räiskyvään elämäniloon ja valssihurmioon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat