Kulttuurin alan yhteisöille 3,7 miljoonaa euroa korona-avustuksia

Suurimmat avustukset saivat helsinkiläiset Kuvataiteen talo ja Kaiken Keskus, Livelaboratorio Tampere sekä Kittilässä toimiva Taiteilijayhdistys Hiljaisuus.

11.4. 13:17 | Päivitetty 12.4. 10:39

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut yhteensä 3,7 miljoonan euron edestä avustuksia taiteen tai kulttuurin alan yhteisöille. Avustuksia jaettiin yhteensä 89 toimijalle. Avustuksilla pyritään koronapandemian vaikutusten vähentämiseen ja taiteilijoiden työllistämiseen.

Avustukset ovat suuruudeltaan 20 000–130 000 euroa. Suurimmat avustukset saivat helsinkiläiset Kuvataiteen talo ja Kaiken Keskus, Livelaboratorio Tampere sekä Kittilässä toimiva Taiteilijayhdistys Hiljaisuus, joiden hankkeet vahvistavat taiteilijoiden työllisyyttä.

Noin puolet avustuksen saajista oli monitaiteen tai musiikin toimijoita. Avustukset olivat haettavina Taikesta viime joulukuussa. Hakemuksia saapui lähes 800. Koronavirus­pandemiaan liittyvä rahoitus sisältyi eduskunnan keväällä 2021 antamaan lisätalous­arvioon.

Oikaisu 12.4. kello 10.35: Taiteilijayhdistys Hiljaisuus toimii Kittilässä, ei Rovaniemellä, kuten uutisessa aiemmin virheellisesti kerrottiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat