Taidemuseo Amos Rexissä syttyi repivä riita: Näyttely­kuraattori syyttää museota työ­panoksensa vähättelystä, museo kuraattoria nais­kollegoiden syrjimisestä

Sopimuksensa irtisanonut kuraattori Pontus Kyander on kehottanut näyttelyyn osallistuvia taiteilijoita tukemaan häntä taistelussa ”Goljatia vastaan”.

Kuraattori Pontus Kyander (vas.) ja Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio ovat eri mieltä Maanala-näyttelyn taustalla tapahtuneista asioista.

12.4. 11:48 | Päivitetty 12.4. 13:59

Amos Rexissä huhtikuun alussa avautuneen Maanala-näyttelyn taustalta on paljastunut vakavia yhteistyöongelmia ja tulehtuneita henkilösuhteita.

Näyttelyn konseptin luonut kuraattori Pontus Kyander irtisanoi sopimuksensa Amos Rexin kanssa ennen näyttelyn valmistumista. Museon henkilökunta saattoi prosessin loppuun ilman Kyanderia näyttelyn toisen kuraattorin Anastasia Isakovan johdolla.

Tämä selviää sähköpostista, jonka Amos Rexin johtaja Kai Kartio lähetti Helsingin Sanomien toimitukseen eilen maanantaina.

Kyanderin mukaan taas Amos Rexin museo on vähätellyt hänen osuuttaan näyttelyssä, kertoo kiistan ensimmäisenä esiin nostanut Hufvudstadsbladet.

Koska Kyander on ideoinut Maanala-näyttelyn ja valinnut siihen osallistuvat taiteilijat, hänen mukaansa on väärin, että Amos Rexin tiedotteissa Isakova mainitaan näyttelyn kuraattorina.

Avoimilla Facebook-sivuillaan Kyander myös kertoo, miten Amos Rexin henkilökunta yritti järjestää lehdistötilaisuuden ilman häntä eikä olisi halunnut, että hän puhuu tilaisuudessa lainkaan median edustajille.

Espanjalaisen taiteilijan Anna Estarriolan teos Resonance Amos Rexin Maanala-ryhmänäyttelyssä.

Amos Rexin hallitukselle osoittamassa kirjeessään Kyander vaatii, että Amos Rex tunnustaa julkisesti hänen tekijänoikeutensa paitsi konseptiin myös näyttelyn suunnitteluun.

Amos Rexin käsitys tapahtumista on toinen.

Museo on noudattanut koko ajan Kyanderin kanssa tekemäänsä sopimusta ja maksanut Kyanderille sovitut korvaukset siitä huolimatta, että hän päätti työnsä näyttelyn parissa ennenaikaisesti.

Sen sijaan Kyanderin työskentelytavoissa on koko prosessin ajan ollut suuria ongelmia. Helsingin Sanomien saaman sähköpostin mukaan Kyander on puhunut erittäin syrjivästi nuorempia naiskollegoita kohtaan ja kyseenalaistanut heidän osaamisensa.

”Työntekijöiden sukupuoli-identiteetti ei liity mitenkään heidän ammatilliseen osaamiseensa. Amos Rexin hallitus tai museon johto eivät hyväksy minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Sekä hallitus että museon johto tuomitsevat Pontus Kyanderin syrjivän käytöksen museon naispuolisia työntekijöitä ja erityisesti kuraattori Anastasia Isakovaa kohtaan”, museojohtaja Kartion allekirjoittamassa viestissä todetaan.

Helsingin Sanomat tavoitti Kyanderin ja pyysi tältä kommenttia syytöksistä. Mistä syytökset sukupuolisyrjinnästä johtuvat?

Kyander pitää vakavina häneen kohdistuneita syytöksiä sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. Erityisen outoa hänen mukaansa on, että häntä kohtaan esitetään epämääräisiä syytöksiä seksismistä eikä kerrota konkreettisesti, kuka näin sanoo ja millä perusteella.

”Miten voin vastata syytöksiin, jos en tiedä, mistä on kyse”, hän sanoo.

Hän myöntää yhden kerran loukanneensa kuraattori Isakovaa, mutta se ei liittynyt mitenkään tämän sukupuoleen.

”Se oli virhe minulta. Mutta olen pyytänyt sanojani häneltä anteeksi ja myös saanut anteeksi. Hän on vanha oppilaani ja olemme tehneet monia hienoja projekteja yhdessä”, Kyander kertoo.

Hän uskoo, että tarinoita on keksitty sen jälkeen, kun hän itse päätti loppuvuonna irtisanoutua näyttelyprojektista.

Pontus Kyander on huolissaan taidemaailman naisvaltaisuudesta.

Kyander arvelee tietävänsä, mistä syytökset kumpuavat: taidemaailmassa pitkän uran tehnyt Kyander on ottanut Ny tid -lehteen kirjoittamissaan artikkeleissa kantaa museoissa ja gallerioissa työskentelevien ihmisten sukupuolijakaumaan.

Ensimmäisessä artikkelissa hän kuvailee Amos Rexin Teams-kokousta näin:

”Kasvojen joukko näytöllä on niin homogeeninen. Tällä kertaa se on erityisen homogeeninen: he ovat kaikki vaaleaihoisia eurooppalaisia, lähes kaikki Suomesta.”

”Mutta erityisesti minua hätkähdytti toinen asia. He olivat kaikki naisia. Ei ainuttakaan miestä – paitsi minä, joka tulin viimeisenä enkä edes kuulu tähän työyhteisöön”, Kyander jatkaa.

Hän myös kertoi ajatuksensa spontaanisti ääneen muille kokoukseen osallistuville.

Teams-kokouksen jälkeen Kyanderilta kysyttiin, miten hän saattoi määritellä itsensä ainoaksi mieheksi. Eihän hän voinut tietää, mikä muiden osallistujien sukupuoli-identiteetti oli.

Kyander kertoo, että tasa-arvo on aina ollut hänelle tärkeää.

”Olen aina tehnyt töitä naisten kanssa ja pitänyt huolen siitä, että kuratoimissani näyttelyissä nais- ja miestaiteilijoiden suhde on ollut tasainen.”

”Myös etnisten vähemmistöjen pitäisi näkyä paremmin Suomessa esillä olevassa taiteessa”, hän sanoo.

Toistaiseksi kumpikaan osapuoli ei ole vetäytynyt kannastaan tai esittänyt toivottua anteeksipyyntöä. Päinvastoin.

Maanantaina tekemässään Facebook-päivityksessä Kyander vetoaa Maanala-näyttelyyn osallistuneihin taiteilijoihin, jotta he tukisivat häntä taistelussa, jota hän vertaa Daavidin taisteluun jättimäistä Goljatia vastaan.

”Pyydän, taiteilijat ja ystävät, pelastakaa minut, jottei minua jauheta soraksi sellaisen museon toimesta, joka ei pelaa minkään sääntöjen mukaan. Seuraavalla kerralla he saattavat repiä palasiksi työn, johon sinä olet laittanut koko sielusi”, Kyander kirjoittaa.

Hän kertoo pyytäneensä museolta takaisin kaikki näyttelyyn lainaamansa kirjat ja taideteokset ja mainitsee, että yksi näyttelyyn osallistunut taiteilija on jo vetänyt työnsä pois museosta. Amos Rexin mukaan näyttelystä ei ole lähtenyt ainuttakaan taiteilijaa.

Englantilaisen kuvanveistäjän Nicola Hicksin teos Minotaur Amos Rexin Maanala-ryhmänäyttelyssä.

Lue lisää: Luolia, timantteja, kiirastulta ja myös korealainen tax free – Idea maanalaisen taiteen esittelystä maanalaisessa museossa on nerokas

Muokkaus 12.4. klo 13.58. Lisätty museon kommentti liittyen väitteeseen, että näyttelystä olisi kesken poistunut taiteilija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat